18. joulukuuta 2007

Hauska havainto henkilöstöön liittyen

Muinoin (eli siis noin viimeiden kahden viikon ajan;) olen kerännyt tiimipalavereissa palautetta ja kehitysideoita siitä, mitä kivaa Expression voisi kehittää promoottoreilleen työajan ulkopuolelle. Lähes kaikissa vastauksissa on lukenut "bileitä" ja liikuntaa.

NYT KAIVATAAN TARKENNUKSIA.

- Millaisia bileitä?
- Millaista liikuntaa?

Mitä te immeiset haluaisitte tehdä vapaa-ajalla tästä työstä? Lähettäkää ideoita mulle sähköpostiin suoraan. Kiitos!

PlusTV-turinaa Lahdesta

Promoottorin normipäivä 1.
Aina ei voi voittaa!

Oli kylmä joulukuinen aamu, kun saavuin Lahden Markantalon pihaan. Odottelin pihalla hetken, kunnes ovet tultiin viimein avaamaan kymmeneltä. Pääsin sisään, otin kahvin ja vaihdoin vaatteet ja menin alas valmiina hommiin. Olin edellisenä päivänä luvannut itselleni, että tänään myyn ainakin sata! Noh, pääsin alakertaan, niin ihmisiä ei hirveästi näkynyt. Puolenpäivän maissa alkoi tulla ihmisiä enemmän jouluostoksille. Kaupittelin käytännössä jokaikiselle asiakkaalle jonka näin. Melkein jokaisella oli kaapeli, eikä kelvannut joululahjaksikaan tutulle, kun ei ollut antennituttuja jne. Noh, sitten näin jotenkin sieluni silmin henkilön, josta tiesin, että tästä voisi tulla jotain. Menin juttelemaan, aluksi kyselin mitä etsii jne.

Sitten siinä 5 min yleisen juttelemisen (viihde-elektroniikasta yms) jälkeen ehdotin ensimmäisen kerran plustv pakettia antennikotiin. Vastauksena tuli "hmm, kuulostaa kiinostavalta". Aloin sitten mairittelemaan pakettia, mies kuunteli ja nyökytteli. Kävin käytännössä joka kanavalta vähintään yhden ohjelman lävitse ja kehuin paketin maasta taivaisiin. Noh, asiakkaan aloitteesta aihe ajautui taas hieman muualle, puhuttiin mm. tulevasta oled teknologiasta televisioissa ja näytöissä. Kunnes pääsin taas sopivasta aasinsillasta plustv:seen. Kerroin hieman digiboksien tekniikasta ja korttien toimimisesta jne (mitä lonkalta heitin) ja yritin jatkamalla jatkaa kauppaa. Havaitsin selvää epävarmuutta, mutta jatkoin kauppaamista.

Kävin varmaan kaikki mahdolliset clousaamis replat läpi ja heitin niin paljon asiaa hatusta, että luulin asian oleva varma. Lopulta mies sitten sanoi, eikös tämä ollutkaan kaapelikanaville? Sanoin, että aloitin koko jutun siitä, että tämä on antennitalouksiin, mutta sattuisko sulla olemaan tuttua tjv antennitaloudessa, tässä olisi oiva joululahja. Niin mies vastasi "Ei taida olla, mutta kiitos ja hyvää myyntiä".

Katsoin kelloa ja sinne vierähti 45 min...

16. joulukuuta 2007

Tittelistä kaikki on kiinni

Taas kerran promoottorit ovat päässeet artikkeleihin... Tällä kertaa ilkutaan tittelille, joka sinänsä on paikkansa TOP-listalla ansainnut.

Tsiigatkaa nyt hei tätä. Hauskimmat tittelit TOP 5. Lähteenä Uutislehti 100 - 12.12.07.

Kiitos tarkkasilmäinen promoottorimme Helsingistä.

Ps. Itse en kyllä osaa tanssia mutta esiinnyin kyllä kakkosluokas koulun sketseissä sitäkin sujuvammin!

15. joulukuuta 2007

Yleissivistystä

Sain tässä eräänä ei niin kauniina launtaipäivänä kokea hieman erilaisen asiakaskontaktin, josta en ensimmäisenä arvannut mitä tuleman pitää. Mieshenkilö tuli juttelemaan kanssani Plus-Tv:stä, digiaikaan siirtymisestä sekä nykypäivän televisiosta yleensäkin. Hän katseli digibokseja, kyseli työstäni ja ihmetteli digiajan mukanaan tuomia ongelmia, joita hänen mielestään oli paljon. Mutta sitten taisin sanoa jotain "väärää" ja sain kuulla noin 30min. "saarnan" kaikesta siitä mitä digiaikaan siirtymisessä on huonoa, kallista ja turhaa.
Otimme lopulta puheeksi muutaman mutkan kautta kanavatarjonnan ja ohjelmiston. Mainitessani Discovery Chanelin, sain kuulla Rooman tuhoutumisen, Lähi-Idän historian sekä monia muita ei digiaikaan liittyviä asioita sekä Raamatun että Koraanin kannalta. Olihan siinä sivistystä kerrakseen, mutten ollut täysin valmistautunut vastaamaan hänen esittämiin kysymyksiin historian suurmiehistä.

13. joulukuuta 2007

Expressionin suuri joulugallup aloitettu -->

Vaikka emme voikaan luvata, että seuraavassa palkkakuoressa olisi seuraava tämän joulun suosikkilahja, toivomme sinun kertovan mielipiteesi omasta suosikkilahjastasi. Ennen kaikkea, muistakaa olla kilttejä näin joulun aikaan - sekä muutenkin. Kirjoittakaa tämän viestin kommentteihin aikaisemmin saamiasi huippujoululahjoja. Yksi omista parhaistani lienee 18-vuotiaana saatu matka Gran Canarialle sekä lentokone.

Kirjoita blogiin - se on kivaa

Moi Expressionisti,

Lue eWorldistä, miten blogin kirjoittajat saavat glooriaa ja kunniaa...

- Päivi

12. joulukuuta 2007

Promoottori vieraalla maalla - Elbit 2007

Elbit 2007 - Juhan muistoja vieraalta maalta


Eräänä maanantaina sain viestin kännykkääni: ”lähtö tuli!” Tämä tarkoitti sitä että oli aika lähteä treenaamaan Suomessakin usein vessassa kesken bileiden puhuttavaa kieltä, eli norjaa.

Lähtö tuli siis Osloon ja siellä järjestettävään El-bit 2007 – Norway trade fair tapahtumaan. Sinne Suomen Gigantti ja muiden pohjoismaiden vastaavat yritykset lähettivät työntekijänsä suureen messutapahtumaan oppimaan uutta kaikista mahdollisista teknisistä tuotteista mitä heille oli tulossa myyntiin. Paikalla oli kaikki alan yritykset ständeineen, mm. Nintendo, Microsoft, Apple, Samsung, Nokia, HP ja monet muut. Itse menin paikalle promoamaan Hewlett-Packardin uusia tuotteita. Ständillä minulla oli kollegoina aivan erään helsinkiläisen kebabpaikan myyjän näköinen norjalainen kaveri, sekä ruotsalainen perusheppu.

Aivan vieressä oli Creativen ständi, jossa oli kaksi maailman parasta Quake4 pelaajaa. Aluksi suhtauduin kavereihin hieman humoristisesti, mutta aloin hyvin pian miettiä uran vaihtoa kuultuani että 23v ruotsalainen maailmanmestarismies tienasi viime vuonna pelkästään peliturnausten palkintorahoina yli 100 000 dollaria. Tässäkin tapahtumassa heille maksettiin siitä, että he pelasivat koko päivän Quake4 kaikkia halukkaita vastaan. Oma pelikokemukseni valitettavasti juurtuu Nintendo 8-bittisen Marion aikoihin ja taitoihin, joten ehkä pysyn vielä tovin näissä nykyisissä hommissa.

Toinen promopäivä oli edellisestä huomattavasti hiljaisempi. Tämä saattoi johtua edellisillan illallisesta ja showsta, johon en tosin osallistunut vähäisten yöunien johdosta. Meno oli ainakin Philipsin ruotsalaisporukalla, jolta sain kyydin messupaikkaan toisena aamuna, ollut ilmeisesti erittäin kova. Ainakin etupenkillä istuvalla kaverilla näytti naama kirjaimellisesti valuvan hänen kertoessaan aamun olostaan.

Kuulemani mukaan paikalla oli hypnotisoija, joka hypnotisoi suomalaisen Gigantin työntekijän luulemaan ensin että hänen miehinen varustuksensa on kadonnut kokonaan ja tämän jälkeen kasvanut puolimetriseksi. Miehen reaktiot olivat kuulemma niin sanotusti priceless. Suomalainen Samsungin työntekijä vannoi minulle että tunsi kyseisen miehen, eikä juttua ollut kuulemma sovittu etukäteen. Skeptinen luontoni koki kolauksen ja kadutti että en ollut paikalla näkemässä moista hupia!

Lähtiessäni takaisin lentokentällä päin koin jälleen kerran että legendat Norjan hyödykkeiden hintapolitiikasta eivät ole valetta. Ostin hampurilaisaterian räkäisesta pikaruokalasta juna-asemalta ja silti hintaa kertyi semmoiset 110kruunua, eli noin 14€. Lentokentällä minun ei pitänyt enää ostaa mitään, mutta mennessäni vaatekauppaan ruskeahiuksinen norjalaiskaunotar taivutteli minut ostamaan bokserit, jolloin ajattelin että otan sitten mustat kyllä ainakin. Hetkeä myöhemmin huomasin vilkuttavani myyjälle vaaleanvihreät tiukat Björn Borg bokserit kädessäni ja rahani hänen kädessään.

Ps. Myös hotelli oli aikas pirun hieno!


- Juha, HP-tiimiläinen

11. joulukuuta 2007

Jyväskylässä parhaat pyörykät

Kahdeksannet pikkujoulut menossa kahden viikon sisään. Kiitos ihanat PlusTV-tiimiläiset näistä kivoista hetkistä kanssanne. On ollut ilo tutustua teihin muutenkin kuin työssä.

Pikkujoulukauden kruunasi muuten Seeskorven salaisella reseptillä toteutetut pyörykät Jyväskylässä. Ou jeah. Pidot varmaan tästä paranee?

Tiedän, kuka kokkaa meidän kesäbileissä. ;)

10. joulukuuta 2007

Rohkea ja avoin Jungner YLEltä...

Tsekatkaa hei, kun iso mies näyttää tunteitaan. Ja heti tulee sanomista.

Lue tästä: "Kanava lähti,
so fucking what"

Lainatakseni Jungneria, joka yritti puhua nuorille nuorten kielellä:
- Toinen moka oli se, että kun puhuin Ylen nuorempien edustajien kanssa, yritykseni heittäytyä nuorison kielenkäyttöön epäonnistui. Ehkä minulla alkaa olla vähän liikaa ikää tuohon genreen.

Ei sitten ihan onnistunut - paitsi ehkä nuorten mielestä.

No, toisaalta allekirjoittanut ei voi paljon krisoida. Toivotinhan itse kerran koulutuksessa:
"Helvetin hyviä myyntipäiviä. Olkaa ihan törkeen ahkeria".