10. huhtikuuta 2009

Oletko Sinä hyväntekijä?

Ole Sinäkin hyväsydäminen ja osallistu kanssamme Sykkeen hyväntekeväisyystempaukseen! Tamperelaisten julkkisten tuunaamat laudat myydään kesäkampanjan päätyttyä huuto.netissä 29.5.

Tuotoilla hankitaan Worldvisionin kautta vuohia kehitysmaihin,
Sykkeen "Terve kuin pukki" -teeman mukaisesti.







Kuvassa: -yhtyeen Olli Lindholm.

6. huhtikuuta 2009

Markkinointihavaintoja arjesta

Pointsit kotiin Prismalle kynäkikasta, johon törmäsin jo joitain kuukausia sitten. Minä, kuten sadat muutkin, otin mukaani Lahden Launeen Prisman asiakaspalvelupisteeltä kynän -taas kerran.

Kotona aloin katsoa, että mikäs mainoslause kynän päätä koristaa tällä kertaa. Teksti meni näin:

"Tämä kynä oli ennen Prisman omaisuutta, nyt se kuuluu yhdelle Prisman parhaista asiakkaista".

Kuinka pienestä asiakas voikaan ilahtua ikihyvikseen.Vaikka temppu on osunut silmiini mm. Saksassa erään autovuokraamon kynissä sekä muutamassa muussakin kaupassa ulkomailla, niin ei se ollut puhki kulunut.

Ensimmäinen lause "kynä oli ennen Prisman omaisuutta" antoi viitteitä siitä, että jaahas, nyt tulee syyttelyä moisen värkin pöllimisestä. Seuraava virke käänsikin episodin yllätysellisesti päälaelleen. Erinomainen pikkukikka Prisman mainostoimistolta. Asiakkaan ilahduttaminen arjessa on lopulta hyvin pieniä tekoja. Olisihan kynässä voinut olla myös tylsän tutun turvallisesti vaikkapa pelkkä Prisman logo.

No, mikä parasta, kynä-episodista jalostin näppärästi kolme erilaista markkinointikonseptia, jotka perustuvat seuraaviin yksinkertaisiin havaintoihin:

- Kaikki tarvitsevat kyniä.
- Kynät ovat aina loppu tai kadoksissa.
- Monet ottavat kynät vaistomaisesti mukaan mainostajilta, eivätkä itse osta niitä.