Näin brändätään rikkakasvi

Mikäs se siinä möllöttää, eikös se ole tuttu Plantago major eli kotoisa piharatamo, tuttujen kesken pelkkä ratamo vaan. Mutta jos Lumenea on uskominen, kyseessä ei ole sitkeä rikkakasvi, joka puskee tiensä valoon asvaltin läpi ja alkaa hiljalleen syödä takapihan nurmikkoa. Kyseessä on nimittäin Lumenen uuden, nuorille ja meneville suunnatun meikkisarja Lumene Natural Coden nimikkokasvi.

Lumene päätti lopettaa teinityttöjen meikkisarja Anytimen valmistamisen. Lumenen brändijohtaja Päivi Paltolan mukaan yksi syy merkin hautaamiseen on se, että kuluttajat eivät mieltäneet Anytimea Lumenen merkiksi. Öööh, olisiko asiaa kannattanut mainostaa hieman näkyvämmin tyyliin "Anytime by Lumene" tms.

Paltola kertoo Markkinointi & Mainonnassa, että Natural Codesta on tarkoitus luoda uskottava ja helposti lähestyttävä brändi, joka painottaa nuorten naisten oikeutta persoonalliseen tyyliin ja yksilöllisyyteen beibiglitterin sijaan. Rivien välistä voidaan siis lukea, että Anytime ei ollut enää pitkään aikaan -jos koskaan edes oli- uskottava ja helposti lähestyttävä brändi. Ja itse en edes laskisi Anytimea brändiksi, vaan tuotemerkiksi. Anytime oli juuri se tuotesarja, jonka ripsari ostettiin, kun muuhun ei ollut varaa. Sokoksen kemppariosastolla aikuista naista nolotti livahtaa Anytimen vaaleanpunaisen perhosilla koristellun ständin luo ostamaan lempparipuuteria, joka oli niin ihanan halpakin. Ja jos minun mielipidettäni kysytään, Anytimen laatu ei koskaan ollut kummoisempi, mitä ko. hintaluokan tuotteilta sopii odottaa.

Natural Coden nettisivuilla maalaillaan mielikuvia luonnonläheisestä skandinaaviretroilusta ja pystypäisestä, räväkästä mutta naturellista asenteesta. Brändin ulkoasu on jännä sekoitus Body Shopia ja MAC:ia/Goshia/Make Up Storea. Pakkaukset ovat yksinkertaisia ja niissä yhdistellään mustaa kirkkaanvihreän eri sävyihin. Lumenen Natural Code ponnistaa kuitenkin järvien rannoilta ja tuntureilta, ei suurkaupunkien savuisilta kaduilta: merkin ständiä ja nettisivuja koristavat valtavat vihreät piharatamon kuvat. Ratamo hohtaa houkuttelevana mustaa taustaa vasten ja yht´äkkiä ajatus ratamolla terästetystä kasvovedestä alkaa tuntua räväkältä, luonnonläheiseltä mutta modernilta. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että kyseessä on tosiaan se takapihalta tuttu Rane Ratamo, jonka karkottamisen eteen kotipuutarhurit ovat valmiita tekemään mitä tahansa.

Lumene Natural Coden nettisivut ovat englanniksi ja suomalaisesta luonnosta on valittu parhaat palat ja ivanahelsinkimäisiä elementtejä. Ratamoa ollaan siis näköjään viemässä ulkomaille haastamaan hileiltä ja bling blingiltä tuoksuvat Maybellinet ja L´Oréalit. Ehkä Lumenen seuraavan lippulaivan keulakuvaksi valitaan Epilobium angustifolium. Totesihan Irwinkin kyseisestä kasvista jo aikoinaan, että kyseessä on rentun ruusu.

Psst, myynninedistämisen kanssa hommailevat. Natural Coden lanseerauksen olisi voinut hoitaa paljon näyttävämminkin, kuin vain muilauttamalla uudet nettisivut verkkoon, lähettämällä tiedotteen medioille ja raijaamalla Natural Coden ständit Anytimen paikalle, eiks vaan?

http://www.marmai.fi/uutiset/article112625.ece
http://www.lumenenaturalcode.fi

Yrittäjyydestä johtajuuteen: 15-vuotiaan näkemys

Kuten monet tietävät, opetin ennensivutoimisena markkinointia ja yrittäjyyttä kauppaoppilaitoksessa. Löysin eräältä yrittäjyyden luennolta kasan 15-vuotiaiden kirjoituksia aiheesta Johtajan päivä. Pakko jakaa teidän kanssa.

Kirjoitukset on palautettu nimettöminä, joten en tiedä, onko tämän tekstin kirjoittaja tyttö vai poika. Mutta sisältö on hauska ja tuo hyvin esille yleistykset, jotka johtajuuteen/yrittäjyyteen liittyvät myös 15-vuotiaan päässä.

Johtajan päivä

Heräsin aamulla sisäiseen kellooni 7. Juon vaimoni keittämät kahvit ja pakkaan vaatteet Saksan matkaa varten. Lähden töihin uudella työsuhdeautollani. Aikaa on runsaasti, joten pesetän auton firman piikkiin Essolla, poltan tupakan ja juon paremmat kahvit.

7.59 saavun Hartwallin tehtaalle. Poltan sikarin ja annan pihalla olevalle tv-ryhmälle lausunnon uudesta energiajuomasta. Sitten luen työhuoneessa Kauppalehden ja tarkastan pörssin. Sihteerini muistuttaa tärkeästä tapaamisesta iltapäivällä.

Aika menee siivillä ja lähden pian syömään ravintolaan tuotepäällikkömme kanssa. Ruuan maksa firma ja ostetaan siksi vielä sikaritkin. Kun palaamme töihin, sihteeri odottaa huoneessani uusien etikettien kanssa.

13.00 Lähden golf-kentälle tapaamaan Olvin johtajaa. Pelaamme kierroksen ja keskustelemme bisneksestä.

15.30 taksi noutaa minut kentältä ja vie lentokentälle. Bägi kuljetaan firman piikkiin kotipihaani taksilla myös.

16.15 olen lentokentällä juoten taas kahvia ja polttaen sikaria. Vielä paukku päälle ja olen valmista kauraa koneeseen. Koska työviikko on ollut rankka, nukahdan koneen noustua heti.

(Sanaakaan muuttamatta) Teksti oli ajatuksia herättävä... Ü

Mansikka maksaa maltaita

Kyllä kausimyynnistä otetaan kaikki irti. Mansikkalaatikko maksoi toissa viikolla Lahden S-marketin pihassa 20e, nyt lauantaina 22e ja tänään 25e. Huomenna kuulemma on 28e. Ja huonon alkukesän takia hinta ei ainakaan tule laskemaan kesän lopulla. Päinvastoin, kysynnän kasvu tempaa hinnan vielä ylemmäksi pilviin. Mistä moinen katteen korotus saataisiin myös markkinointitoimiston palveluihin? ;)

Mansikoista nauttien mukavaa kesää itse kullekin.

Myyttejä yrittäjyydestä

Yrittäjyys on pop. Onhan se pääministerimme ja lukuisten muiden poliitikkojen mukaan taikasana, joka työllistää työttömät ja vauhdittaa kansantaloutemme nousukiitoon. Yrittäjäperheen vesana ja yrittäjän avopuolisona olen kuitenkin huomannut, että yrittäjyyteen liitetään monenlaisia myyttejä ja ennakkoluuloja -edelleen. Tässä niistä muutamia sekä omia ajatuksiani siitä, pitävätkö myytit paikkansa.

1.) Yrittäjät ovat rikkaita

Suomi on täynnä pieniä yhden naisen/miehen tai vain muutamia työntekijöitä työllistäviä yrityksiä. Näissä firmoissa työntekijöiden palkat sivukuluineen, laitteet ja materiaalit haukkaavat valtaosan firman tuotoista. Yrittäjälle itselleen käteen jäävä rahasumma on usein naurettavan pieni verrattuna hänen työtuntiensa määrään. Osa pienyrittäjistä elää jopa virallisten määritelmien mukaan köyhyysrajan alapuolella, repikää siitä.

2.) Yrittäjät ovat itsekkäitä kusiaisia, jotka repivät työntekijöidensä selkänahasta kaikki tehot irti.

Pienyrittäjä on pulassa, kun ainoa työntekijä sairastuu. Ja vielä suuremmassa liemessä ollaan, kun yhden henkilön firman ainokainen työntekijä, yrittäjä itse, joutuu vuoteenomaksi. Kuka tuuraa yrittäjää? Koska pienyrittäjät harvemmin ovat miljonäärejä, on täysin ymmärrettävää, että työntekijöistä halutaan pitää kiinni. Tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjä palkkaa henkilön, jolla on elämäntilanteensa valossa vähiten mahdollisia poissaoloja ja yllättäviä menoja. Ikävä kyllä, pienen lapsen yksinhuoltajalla on suurempi todennäköisyys joutua olemaan töistä poissa lapsen sairastumisen vuoksi, kuin sinkulla tai henkilöllä, jonka lapset pärjäävät jo itsekseen kotona. Yrittäjä ei jätä pienen lapsen yh-äitiä tai -isää palkkaamatta, koska hän on paha perheitä ja lapsia vihaava rahanahne muinaisjäänne. Mutta tätähän ei saisi ääneen sanoa.

3.) Yrittäjän elämä on lokoisaa, koska lomalle voi lähteä kun siltä tuntuu.

Aijaa. Miksi mun isä ei sitten koskaan ollut lomalla ja kotonakin vain viikonloppuisin? Miksi avomieheni naputtelee läppäriään mökillä ja herää aamulla neljältä vastaamaan ulkomailta soittavan yhteistyökumppanin puheluun? Teoriassa yrittäjä voi lähteä kotiin kesken päivän, jos homma ei natsaa, mutta käytännössä asiat harvemmin hoidetaan näin. Tokihan sinne kotiin voi lähteä, jos toimisto alkaa ahdistaa, mutta työpuhelut ja mailit seuraavat perässä. Osa yrittäjistä voi pitää lomiaan vapaammin kuin perusduunari, mutta osalle se on sula mahdottomuus. Monet palvelualan yrittäjät kun ovat juuri silloin työllistetyimpiä, kun muut ovat lomalla nauttimassa heidän tarjoamistaan palveluista.

4.) Helppoohan sun on olla yrittäjän vesa kun ei ole tarvinnut tapella kesätyöpaikoista.

On totta, että usein yrittäjän lapset pääsevät perheen yritykseen kesätöihin ja taskurahojaan tienaamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että isin pikku prinsessa selviäisi pelkkiä kukkia kastelemalla. Pienissä perheyrityksessä ei aina edes kysellä, kiinnostaako jälkikasvuja tulla firmaan töihin, heidät kasvatetaan työskentelemään yrityksessä kyselemättä. Kun jaat sekä perhe- että työelämäsi iskin tai äitylin ja sisarusten kanssa, välit hiertyvät välillä pahasti. Kovat paikat tulevat eteen siinä vaiheessa, kun joudut sanomaan vanhemmillesi, että sori, en halua jatkaa teidän yrityksenne pyörittämistä.

5.) Yrittäjän kakarat ajelevat rantatiellä mopoautoilla ja saavat kaiken eteensä kultalautasella.

Minut ja moni muu yrittäjän lapsi on kasvatettu siihen, että raha ei kasva puussa ja sen eteen on tehtävä töitä. Yrittäjän lapsi pääsee myös näkemään näkymättömät kustannukset, joita oman firman pyörittäminen teettää. Sitä tililleen kolahtavaa summaa oppii kummasti arvostamaan, kun tietää, millaisen ketjun lopputuloksena työntekijä saa palkkansa.

6.) Yrittäjät ovat pinnallisia kapitalisteja, jotka eivät ymmärrä elämän pehmeitä arvoja ja syvällisyyttä.

Niinköhän? Suurin osa taiteilijoista ja luovien alojen työntekijöistä työllistää itse itsensä yrittäjinä . He työskentelevät juuri näiden pehmeiden, aineettomien arvojen ja sisältöjen kanssa. Myös sen iiihanan mussu-tassu-söppelis-pöppelis-lemmikkihoitolan pitäjä on yksityisyrittäjä.

7.) Yrittäjyys on ratkaisu työttömyyteen

Minun mielestäni ei. Yrittäminen on antoisaa ja rankkaa hommaa, joka vaatii ihmiseltä tietynlaista mielenlaatua: riskinottokykyä, kykyä sietää epävarmuutta, hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, uudistumiskykyä, mielikuvitusta, bisnesvaistoa ja talousosaamista. Kaikista ei voi tulla taiteilijoita, matemaatikoita tai liukuhuhnatyöläisiä, ei myöskään yrittäjiä.

Mika "Stenkku" Stenfors

Parasta kesähauskuutusta ainakin sateisina päivinä on Mika "Stenkku" Stenfors-pätkien selailu Youtubesta. Kyseessä on siis aluksi inside-porukalle tehty sarja sketsipätkiä, joissa irvaillaan varsin stereotyyppiselle myyntitykille, mielikuvitusmies Mika "Stenkku" Stenforsille. Nyt pätkiä on alettu esittää myös Ylellä. Pätkät ovat kolahtaneet ainakin allekirjoittaneen nauruhermoon. Mutta valitettavasti siksi, että Stenkku Stenforseja on ihan oikasti olemassa. Tähän myyntimiehen arkkityyppiin tuli törmättyä puhelinmyyntiaikoinani 90- ja 2000-lukujen vaihteessa erittäin monta kertaa.

Millainen Stenkku sitten on? Stenkku on se myyntipäällikkö, jonka myyntikoulutuksen ydin koostuu kikoista, miten saadaan tyhmä asiakas ostamaan tuotetta tai palvelua törkeään ylihintaan. Stenkuilta sain vuosien varrella mm. seuraavanlaisia vinkkejä:

-Jos se ei meinaa ostaa niin keksit omasta päästäs jotain kaupanpäällisiä. Ei ne kuitenkaan niitä muista. Ja sä voit lähettää tuolta toimiston kaapista jotain krääsää sille, kassin tai keittokirjan.

-Jos asiakas on tilannu viime vuonna 100e:n paketin, soitat sinne ja sanot ihan pokkana, että teillähän oli viime vuonna tää 500e:n paketti, laitetaanko sama tänä vuonna? Ja sit kun se asiakas kitisee että aika kaalliilta kuulostaa niin sanot, että no onhan meillä tää kaikkein pienin 300e:n paketti, laitetaanko se jos haluatte tänä vuonna vähän pelkistetymmän ratkaisun . Ja tsadaa, näin me saadaan se idiootti ostaan joka vuosi aina enemmän ja se luulee aina pääsevänsä halvemmalla! Ei ne niitä viime vuoden laskuja muista, tää on sitä luovaa markkinointia.

-Yritä myydä se paketti vaikka sihteerille jos pomo ei oo paikalla. Sano sille että sä olet jo sopinut pomon kanssa tästä kaupasta ja tää on niin rutiinijuttu et vaikka puhelinvaihteenhoitaja voi hoitaa kaupan pakolliset muodollisuudet sun kanssa.

-Valehtele aina mummuille et lehtitilaus on määräaikanen, koska ne ei ota kestotilauksia. Sit soitat sinne asiakaspalveluun ja valehtelet olevas sen mummun omainen ja sanot, että haluat Ailan puolesta laittaa tilauksen loppumaan vaikka puolen vuoden jälkeen kun Aila on niin heikko ettei se jaksa hoitaa enää ite asioitaan.

-Jos sä oot myymässä vuoden mittaista lehtipätkää, niin sanot asiakkaalle puolen vuoden pätkän hinnaksi sen vuoden hinnan ja huijaat, että se saa puoli vuotta kaupan päälle. Myyt siis ihan normaalin vuoden tilauksen ja se idiootti luulee saavansa kokonaiset puoli vuotta ilmaseks ! Muahhhahhhhahhhhaaaaa!

-Ei koskaan kannata soittaa omalla nimellään, keksi joku myyntinimi mutta älä herranjumala paljasta ikinä asiakkaalle kuka sä oikeesti oot.

-Jos se ämmä ei suostu ostaan niin keksitään jätkien kans joku tosi räkänen pilapuhelu ja soitetaan sille jälkeenpäin. Pierastaan vaikka suoraa luuriin! Muaaahhhhhahhhhahhhaaa!

Stenkkujen pukeutumiseen kuului usein kauluspaita ilman kravattia, räikeänvärinen bleiseri ja kaulassa ja ranteissa välkkyvät kultaketjut, joiden karaattimäärää ja hintaa muistettiin aina mainostaa kovaäänisen röhönaurun säestämänä. Stenkut jakelivat suosikeilleen pimeitä bonuksia muiden työntekijöiden selän takana ja vauhdittivat myyntiä kuumina kesäpäivinä raijaamalla toimistolle pari koppaa keppanaa. Stenkut repivät huippumyyjiensä selkänahasta irti kaikki tehot, kunnes uupumus iski. Kotona burn outiaan ja vatsahaavaansa potevalle entiselle suosikille lähetettiin kortti, jonka jälkeen tämä painui unholaan, ellei sitten palannut Stenforsin maailmaan tahkoamaan toimistolle lisää rahaa verenpaine kaakossa, kunnes seuraava romahdus iski. Masentuneet, ylirasittuneet ja Stenkun kyseenalaisen moraalin kyllästyttämät entiset huippumyyjät olivat Stenkkujen silmissä surullisia tapauksia. Heitä muisteltiin hetki Semaforin musavisassa huurteisen äärellä, kunnes toimistoon asteli uusi kirkasotsainen nuorikko, joka jaksoi painaa 12 tuntista päivää ja täytti Stenkun myyntitavoitteet.

Visiittini Mika Stenforsien maailmassa kesti viitisen vuotta, koska vuosituhannen vaihteessa alaikäisille ipanoille ei ilman suhteita ollut tarjolla juurikaan muutatyötä kuin siivousta tai puhelinmyyntiä. En missään nimessä halua halveksia puhelinmyyjien ja myyntityötä tekevien ammattia, mutta ymmärän erittäin hyvin, mistä asiakkaiden tympääntyneisyys, ennakkoluulot ja suoranainen viha puhelinmyyjiä, myyntiedustajia ja kiinteistövälittäjiä kohtaan kumpuaa. Itse lopetin hommat, kun oma etiikkani alkoi kolahdella liian kovaa Stenkkujen arvomaailmaa ja koulutustapoja vastaan. Valehteluun, huijaamiseen ja asiakkaan kustannuksella nauramiseen perustuva myyntityyli voi kannatella hetken, mutta sillä ei todellakaan luoda kstäviä asiakassuhteita. Eipä ihme, että lukuisat puhelinmyyntifirmat ovat kaatuneet pian syntymänsä jälkeen. Onneksi mätämunien joukosta löytyy myös firmoja, joissa sekä työntekijöitä että asiakkaita kohdellaan heidän arvonsa mukaisesti ja tavoitteena on tehdä saman asiakkaan kanssa kauppoja jatkossakin, ei paeta käpälämäkeen siinä vaiheessa kun tämä alkaa haistaa palaneen käryä.

Lopuksi on ihan pakko kehua meidän myynti- ja promoottorikoulutuksia. Työhön suhtaudutaan vakavasti ja ammattimaisesti, eikä myynnin psykologialla tarkoiteta hyviä kikkoja, joiden avulla asiakasta voi vedättää. Myyntitavoitteista huolimatta asiakasta ei pakoteta eikä missään nimessä huiputeta ostamaan mitään, sillä tappionsa (asiakkaan kielteisen päätöksen) fiskusti hyväksyvä, kohtelias ja avulias myyjä tai promoottori on yritykselle paljon tuottoisampi sijoitus, kuin puolivillaisia kauppoja ihmisten hyväuskoisuuden kustannuksella tahkoavat myyntitykit.

Stenkku Stenforsin parhaita pätkiä:

http://www.youtube.com/watch?v=7qdR6ybodAQ&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=PcFoLbFL8_A&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=NIqR3H5DJSQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=0Wph7h4xjl8&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=2EATRVCrf-s&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=9yl4Wmy8oRc&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=ndtLepcFLiE&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=eihbdxOqzR8&feature=related

Näinkö luodaan kisatunnelmaa?

Tiedätte varmasti legendaarisen Adagion (olisiko Tomaso Albinonin teos uruille, nyk. pop-muusikka Lara Fabianin esittämä mm.), jota soitetaan monissa hautajaisissa siinä vaiheessa, kun seurakunta saapuu tai arkku lähtee?

Ikäväkseni havaitsin, että Tampereen Pyrintö oli nerokkaasti valinnut Kalevan kisojen (yleisurheilun SM-kisat) lajeihin valmistautumismusiikiksi/kenttämusiikiksi kyseisen kappaleen. Biisin, joka liitetään useimpien mielessä rauhaan, hiljaisuuteen ja juuri hautajaisiin!

Mielestäni adagio (taidemusiikissa: hidastempoinen, rauhoittava) ei sovi mitenkään profiilitaan lennokkaan kisailun musiikiksi, etenkin jos tarkoituksena on saada adrenaliini virtaamaan ja tsemppiä sekä kisayleisöön ja kilpailijoille! Ehkä tässä on esimerkki monien mielestä epätyypillisestä/vähäpätöisestä, mutta sitäkin tärkeämmästä markkinoinnin yksityiskohdasta, fiilismusan valinnasta. Toivotaan, että DJ:lle oli vain tullut kiire pissalle ja hän tulkitsi takahampaiden jo kelluessa Adagion Abbaksi.

Adagio sopii hiljaiseen kalmalta tuoksahtavaan arkkukauppaan muttei yleisurheilun SM-kisojen 'tunnelma'musaksi. Ei me nyt niin huonoja kansainvälisellä tasollakaan olla. Eihän? ;)

Aa ei ole bee ja silleen

Yksinkertaisen, itsestäänselvyydeltä kuulostavan hokeman keksiminen on yllättävän vaikeaa, ainakin toimivan ja nokkelan sellaisen. Hyvä esimerkki tästä on esim.DNA:n "Elämä on".Valitettavasti monet samalla idealla ratsastavat sloganit ja iskulauseet kuulostavat lähinnä korneilta. Vai mitä sanotte Cheeriosin neljän viljan muroja mainostavasta pätkästä, jossa todetaan, että "Koska neljä viljaa on enemmän kuin yksi". Ihanks totta? Mä luulin että yks on kas tai jotain...

Kellog´sin täysjyvämuroja mainostetaan kertomalla, että tuote on "enemmän kuin pelkkää täysjyvää". Sana pelkkä saa täysjyvän kuulostamaan mitättömältä ja samantekevältä ominaisuudelta. Paljon paremmalta kuulostaisi lause, jossa kerrottaisiin, että Kellog´sin supermurot ovat täysjyvän LISÄKSI jotakin. Hei, saat maailman parhaan tuotteen ja vielä bonusta päälle!

Suurin myötähäpeän aiheuttaja on ehdottomasti todella halvalla budjetilla tehty Ekovillan mainossa, jonka dialogi menee jotakuinkin näin:

Muksu: Iskä mitä me voidaan tehä ilmastonmuutokselle?
Isä: Mehän tehdään jo kun meillä on käytössä tämä ekovilla.
Muksu: Ekovillaa! (Pilipalimusan soidessa taustalla)

No tuli ainakin selväksi mikä on tuotteen nimi, mutta tämämainos ei todellakaan innosta minua kiljumaan kaupungilla "ekovillaa!". Sen sijaan DNA:n innoittama "elämä on" on vakiintunut osaksi myös minun fraasivarastoani.

Kehittelin listan huonoista itsestäänselvyyksistä niille copyille ja marsuille, jotka menevät mieluiten yli aidan matalimmasta kohdasta ja muistavat aina joka välissä mainita työskentelevänsä merkittävässä asemassa mainos/markkinointi/media-alalla:

-Nainen ei ole mies
-Jos olet rannalla, et ole metsässä
-Älä nuku vaan herää
-Jos et säästä, olet persaukinen
-Alkon pulloja ei voi palauttaa markettiin
-Et ehdi jos hidastelet
-Koska kyllä on ei
-Koska ruisleipä on tummepaa kuin paahtoleipä
-Koska litra maitoa on enemmän kuin puoli litraa
-Ei pelkkää luxusmegaa vaan extramegaa

Muistakaa käyttää paljon huutomerkkejä ja kirjoittaa kaikki substantiivit Jenkkiläisittäin Isoilla Alkukirjaimilla. Jos teette tv-mainoksen tai radiopätkän, palkatkaa siihen huutamaan eniten sylkeä puhuessaan erittävä moottoriturpa.

Lupaan ihan varmasti ostaa. Tai sitten en.

Diilistä poimittua maalaisälyä

Katselin Diiliä, missä piti tällä kertaa suunnitella ja toteuttaa esite Vapaudenpatsas/ Ellis Island -säätiölle ja myydä sitä mahdollisimman paljon yhdessä päivässä.

Silmiinpistävänä havaintona oli Gold Rush -joukkueen jäsenten maalaisjärjen käyttö ja yksinkertainen resepti onnistuneen sopan keittämiseksi: Toimiva tuote, oikeaan aikaan, tarkkaan valitussa paikassa, kiinnostuneelle kohderyhmälle, järkevästi perustelluin hintaeduin ja tehokkaiden toteuttajien voimin.

Toisin kuin joissain suomalaisissa promototeutuksissa edellä mainitsemani (pelottavan yksinkertaiset!) ehdot täyttyivät ja GR voitti Synergyn tekemällä yli kaksikertaisen esitemyynnin.

Voittajajoukkue myi yksinkertaisen siistin tyylikästä plätyskäänsä Ellis Islandin lauttaa odottavien asiasta kiinnostuneiden turistien satametrisessä jonossa, viiden huomiota herättävän ammattilaisen voimin, 2 kpl 5 dollaria ja 1 kpl 3 dollaria hintaan. Ja mikä parasta, siinä vaiheessa, kun kilpaileva joukkue älysi saapui vasta ko. myyntipaikalle, suurin osa turisteista oli jo Gold Rushin opuksen ylpeitä omistajia.

Tarinan opetus ja kysymys: miksi maalaisjärki ja perusasiat liian usein unohtuvat totaalisesti, kun kyseessä on promokonseptit? Jos yksikin em. ehdoista pettää pahasti, on lopputulos enemmän ja vähemmän epäonnistunut. Eihän kenelläkään ole toki kristallipalloa, mistä ammentaa aina valmiita vastauksia ja faktoja, mutta siinä vaiheessa, kun maalaisjärkeä unohdetaan käyttää itsestään selvissä ja yksinkertaisissa asioissa, on tilanne outo.

Pelottavan todellinen esimerkki lienee erään vakuutusyhtiön promo, jossa myytiin liikennevakuutusta marketista jo poistuville (useimmiten naispuoleisille) asiakkaille poismenoväylän varressa 'suoraan autoon' -periaatteella. Mietinpähän vaan, olisinko itse pysähtynyt tekemään jonoa ulospääsytielle lämpiävät lihat ja jätskit laukussa, kolme nälkäistä kekaraa takapenkillä odottamassa kotiin pääsyä - perjantai-iltana. Ja etenkin kun kyse oli vakuutuksesta, jotka usein hoitaa perheen mies. Promoaminen olisi voinut onnistua, mutta myynti oli tuhoon tuomittu.

Tarina ei paljasta, oliko asiakas ja market tietoisia promotoimiston 'erikoisesta' toteutuksesta ja maalaisjärjen unohtamisesta kahvimukin viereen kotiin aamulla. Tai ehkäpä promotoimistoa ei huolittu pöytään suunnitteluvaiheessa ja heidän tehtävänsä oli vain toimia periaatteella 'renki, lypsä sikaa, koska niin on käsketty'. Ja renki tekee työtä käskyn saatuaan.

Jos kokeneet ammattilaiset myynninedistämisalalta olisivat pöydässä jo suunnitteluvaiheessa, ainakin suurimmilta karhun ansoilta, jotka jo ennalta tiedettäisiin, voitaisiin välttyä. Vai onkohan enemmän kyse siitä, ettei em. yksinkertaisia perustietoja osata antaa/ole olemassa/koeta tärkeiksi juuri tuon näennäisen yksinkertaisuuden takia?

Mediaseksikkäällä toimialalla?

Puhuin tänään vanhan kaverin kanssa puhelimessa, joka btw opiskelee suomalais-ugrilaisia kieliä ja valmistuu tulkiksi jossain vaiheessa. Kun kerroin, millainen firma meillä on ja mitä tehdään työksemme (asiakaspalvelua ja markkinoinnin suunnittelua), hän syöksyi linjoja pitkin korvilleni: "WAU - noin mediaseksikäälle alalle sä olet päässyt, tosi hienoa. Mahtaa tulla jatkuvasti VIP-kutsuja joka paikkaan ja muutenkin olla palkat yli 5000 tonnia kuussa kaikilla?"

Hmm... Mun viimeisin VIP-kutsu taisi tulla muuten Stockmannin Exclusive-asiakkaiden johonkin kantisiltaan... En voi olla miettimättä, mikä markkinoinnista ja mainonnasta sitten tekee niin mediaseksikkään alan? Auttakaa vähän?

Puuhamäkeen, Puuhamäkeen...

Onko 80-90-lukujen taitteessa ollut Suomessa vain yksi mainosmusiikintuottajayhtiö, joka on ollut erikoistunut huvipuistojen ja muiden kesäviihdekeskusten tunnarimelodioiden tekemiseen?

Kun koko kesän on nyt kuunnellut taukoamatta Serenan, Särkänniemen, Puuhamaan, Tykkimäen sekä Tropic- ja Wasalandian musiikkeja, ne ovat kaikki kuin samasta säveltäjän kynästä.

Olen itsekseni miettinyt, huomaisiko kukaan eroa, jos biisit menis näin:

Linnanmäkeen, Linnanmäkeen ! (Särkänniemen melodialla).

Tykkimäki on hauska paikka, Tykkimäki on iloinen... (Puuhamaan tunnarilla)

... kesästä kaiken irti saa -Tropiclandiaaa... (Serenan tunnarilla)

Linnanmäkeen, Linnanmäkeen... Linnanmäellä hauska päivä vietetään. (Tykkimäen tunnari)

Listaa voisi jatkaa loputtomasti sekoittaen noita biisejä ja paikkoja vaikka miten. Eikös tunnusmelodian tarkoitus ole paitsi jäädä mieleen, myös yhdistyä oikeaan putiikkiin? Modernisoikaa edes vähän tyyliä joku, että melodia erottuisi kilpailijoista.

Täytyy muuten onnitella siitä Lintsiä, että se ei a) tuhlaa omaisuuksia tv-mainontaan ja b) en ole kuullut tunnaria, jonka muistaisin tai sekoittaisin muihin! Ja Serenalle iso miinus siitä, että musa on piilotettu kokonaan tylsän miehen äänen alle, joka kuitenkin kertoo samat asiat, kuin tunnusmusan sanat. Plaah...