28. tammikuuta 2008

NRJ Istu Autossa ja Voita


Neljä isoa miestä istuu aavistuksen ahtaan näköisesti valkoisessa Seat Ibizassa Helsingin ydinkeskustassa. Näky, joka normaalisti aiheuttaisi korkeintaan pienen hymynkareen huulille pysähdyttää nyt totaalisesti - auto on nimittäin parkkeerattu keskelle Kampin ostoskeskusta. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Tähän kysymykseen ovat Expressionin promoottorit saaneet vastata jo kymmeniä kertoja, vaikka NRJ:n Istu Autossa ja Voita -kilpailu alkoi vasta tänään keskipäivällä. Kisan idea on yksinkertainen: pisimpään autossa istunut voittaa ko. auton omakseen. Perusidean selvittämisen lisäksi Expressionistimme Emma ja Jussi saivat tänään vastata mitä erikoisempiin kysymyksiin: "Saavatko kilpailijat käydä vessassa ollenkaan?" "Saavatko he syödä mitään?" "Saako autossa piereskellä?" Kärsivällisesti promoottorimme selittivät kerta toisensa jälkeen, että kahden tunnin välein on kymmenen minuutin tauko, jonka aikana saa tehdä mitä haluaa (vessassakäynti lienee suosituimpia ajanvietteitä) ja että Kampin ravintolat ruokkivat kilpailijoita vuoroviikoin.

Tarkemmat kisan säännöt löytyvät NRJ.fistä, jossa on myös mahdollista seurata kilpailijoiden edesottamuksia webbikameran kautta ja chattailla sille kilpailijalle, joka sillä hetkellä istuu pelkääjän paikalla. Urakka on vasta alussa, sillä edellisen kisan voittaja istui Suzukissaan melkein viisi viikkoa! Allaolevassa kuvassa Iiro, Jere, Kristian ja Pentti jaksavat vielä hymyillä Emman mieliksi.

Expressionin promoottoreista on aina arki-iltaisin ja lauantaipäivisin paikalla joko Emma, Jussi tai Annariina niin kauan kuin kisa kestää. Käykäähän moikkaamassa Expressionistejamme ja tsemppaamassa kilpailijoita!

20. tammikuuta 2008

Terveisiä Semboamasta

Matkamessuilla piipahti myös allekirjoittanut. Nähtävää ja koettavaa oli paljon.
Selkeä suosikkikuvausmaisema ja ehdoton yleisön suosikki oli lopulta New York ja vespa, jotka keräsivät kaikista itsensä kuvauttaneista yli 90 %:a.

Seuraavaksi ylsi Hawaiji ja sitten Alpit. Meikäläinen päätti fiilistellä Hawaiji-tunnelmassa oikeiden palmujen keskellä. Täytyy treenata maaliskuista lomaa varten...

Ehdottomia suosikkeja Sembo-kuvauskonseptin lisäksi oli Air Finlandin lentokoneen mallinen messuosasto, jossa upeat lentoemännät hoitivat messukävijöiden sisäänheittämisen ja asiakaspalvelun. Tämän hyvän konseptin olisi kruunannun panostus myös ulospäin hienolta näyttävän lentokoneen sisäpuoleen: seinällä olevat AF-graafikat olisi kannattanut valaista jotenkin. Nyt sisusta jäi jotenkin pimeäksi, vaikka konsepti ulkoa näytti hienolta.

Kiersin messut parikin kertaa läpi ja totesin jälleen kerran, että Kotimaa-puolella olisi vielä paljon petrattavaa messumarkkinoinnissa. Toki kotimaa-osastolta löytyi myös todella mageita osastoja kuten esim. Lappi ja Omenahotelli.

Suurin osa etenkin pohjoisen matkailukohteista hämmästytti edelleen surkealaatuisilla, 10 vuotta vanhoilta näyttävillä printeillä ja vähäisellä osaston ohjelmalla. Kävin jututtamassa yli 10 osaston edustajaa ja kyselemässä heidän mielipiteitään messupromootioista ja myynninedistämisestä. Vastaukset olivat samansuuntaisia: Mitä ne on?

Promootioita ja myynninedistämistoimenpiteitä sai hakea kotimaan osastolta suurennuslasilla. Ulkomaat -puolella promoottoreita käytettiin useilla osastoilla. Selkeästi parhaiten mieleen jäivät ne osastot, joissa oli myös jotain toiminnallista oli se sitten Siljan tanssiryhmä tai Sembon kuvauskonsepti.

Positiivisina väripilkkuina ja erottuvina yksityiskohtina mieleeni jäi
Norjan matkailun (mikä lie virallinen nimi?) yhteen taustaseinäelementtiin ja upeaan limen vihreään väriin perustunut osasto.




Niinikään limen vihreällä yksinkertaisella osastolla oli liikkeellä myös Liettua. Avara, valoisa ja ilman turhia rakenteita olevat korkea osasto oli riittävän suljettu mutta kuitenkin sen verran avara, ettei se näyttänyt pieneltä tai ahdistavalta.

Myös Tallinna oli pistänyt rahaa haisemaan, sillä messuosasto oli rakennettu n. 10 * 4 metriä leveiden valokaappien ja upeiden printtien varaan! Osasto oli siis hyvin valaistu, selkeä ja herätti kyllä ohikulkijoiden huomion. Valitettavasti kamerasta loppui akku ennen kuin sain sen ikuistettua.

Messuilla näkyi yllättävän vähän yhteismarkkinointiosastoja. Mieleeni jäi Sembo-Sony -yhteistyön lisäksi ainoastaan TakeOff:in osasto, mihin oli kärrätty Särkänniemestä tuttu kuvakeseinä, jossa saattoi kuvauttaa itsensä Olympyksen kameralla. Kuvat tulostettiin seinälle ihmisten haettavaksi ja siinä niitä oli myös messujen loppuessa useita kymmeniä. Alkaakohan konsepti olla jo hieman kulahtanut? Ainakin HP on käyttänyt sitä jo useamman vuoden kamera- ja valokuvatulostinpromoissa, eikä siinä ollut enää mitään uutta ja omaperäistä TakeOffia ajatellen.

Kaiken kaikkiaan messut olivat värikkäät ja nähtävää ja koettavaa oli paljon! Ensi vuonna uudestaan



Cool!

19. tammikuuta 2008

Matkamessuilla Semboillaan


Iltasanomien verkkolehti tiesi kertoa jo ennen Matka 2008 -messujen alkamista, että tänäkin vuonna messukävijät ovat enimmäkseen keski-ikäisiä. Mielikuva Matkamessuista taitaa tosiaan monella olla, että parhaimmiltaan sieltä löytää halvan messutarjouksen pakettimatkasta Pattayalle tai saa ilmaisen omenan Lohjan Omenatytöltä.

Matkapoikien osastolla pyrittiin tänä vuonna luomaan hieman toisenlaista vipinää, sillä Matkapojat lanseerasi torstaina 17.1 yksinoikeudella Sembon Suomeen. Semesterbolaget Ab on perustettu Ruotsissa vuonna 1987 ja siitä on tullut varsinainen matkailun Ikea. Sembo.fistä voi varata turvallisesti haluamansa lento-majoitus-yhdistelmän tai halutessaan vain toisen. Enää ei siis tarvitse lähteä viikon tai kahden seiväsmatkalle, jos haluaa käydä nauttimassa vaikkapa Kanarian takuuauringosta.
(Kuvassa yllä tyypillisiä Suomi-turisteja parodioineet näyttelijät, jotka esiintyivät Matkapoikien pressitilaisuudessa.)

Expression suunnitteli Matkapoikien messuosaston ja toteutti sen yhteistyökumppaninsa kanssa. Osastolla pääsee poseeraamaan kolmessa eri lomamaisemassa: New Yorkissa vespan päällä, palmun alla Brasilian aurinkorannalla tai Alpeilla, josta vielä löytyy lunta ja suksia. Kuvassa poseeranneet voivat hakea netistä kuvansa muistoksi ja pääsevät samalla osallistumaan New Yorkin -matkan arvontaan. Kisaan pääsee osallistumaan myös ilman salasanaa osoitteessa http://www.sembokisa.com/ !
(Kuvassa oikealla Expressionin graafikko Mikko hakee tuntumaa sivuvaunulliseen vespaan.)

Valokuvauksen ja kilpailun sujumisesta sekä Sembon ilosanoman levittämisestä vastaavat osastolla työskentelevät Expressionistit Annika, Annariina, Emma ja Henna. Promoottorien positiivinen olemus sai kiitosta heti ensimmäisenä päivänä. Matka 2008 -messuthan ovat auki vielä tämän viikonlopun. Käykäähän moikkaamassa promoottorejamme, jos käytte messuilla, poseeratkaa mieluisimmassa lomamaisemassa tai kertokaa ainakin viereisessä gallupissa, mikä noista kolmesta olisi mieluisin lomakohteenne!

(Kuvassa yllä aina yhtä aurinkoinen Annariina.)

12. tammikuuta 2008

Engagement-markkinointi -taas uusi termi!!!

Engagement.

Siinä se on. Jälleen uusi termi. Aloittaakohan Teemu Takalan kirja Suomessa täysin uudenlaisen keskustelun markkinointi 2.0 -nimisestä ilmiöstä? Ehkä nyt kaikkien ei tarvitse olla enää brändiosaajia, vaan Googlesta voidaan hakea seuraavat kolme vuotta mainos- ja markkinointitoimistoita nimellä Engagemant-markkinoinnin ammattilaisia!

Trendi-termeissä on voimaa. Brandmark, brandi, brändi, lovemark, engagement... Mitä seuraavaksi? Nyt odotellaan seuraavaa aaltoa. Kenties on ihan vain The Markkinointi?

Oletko Sinä lukenut jo opuksen? Kommentteja. Itse en ole vielä tutustunut...

Kyllä nyt pakkomarkkinoitiin taas...

Yleensä oma cool mainoksenesto-ohjelma AdBlock (hyödyllinen, tsekatkaa!) ehkäisee sujuvasti kaikennäköisten nettisivujen lisäosien latautumisen, kuten esimerkiksi Ilta-Sanomien Netti-tv:n sujuvan avautumisen. No, siinä sitten aikani väsäsin, että pääsin käsiksi videoon, jossa kerrottiin kahden miehen yrittäneen lunastaa kuolleen miehen shekin. Sanomattakin on selvää, että konnat jäivät kiinni --> oikeus voitti. Mutta tämä ei itse asiassa ollut edes jutun juoni...

No, sain sitten Netti-tv:n auki ja ihmettelin, että kylläpäs oudosti alkaa tuollainen artikkeli. Ruutuun pamahti täysin musta tausta, johon oli animoitu epäilyttävästi uutta Battery Heat-tölkkiä muistuttava kuvio. Siitä se alkoi - pakkomainos!

MINUSTA TUNTUI NIIN HYVÄKSIKÄYTETYLTÄ!

Olen antanut AdBlockin ehkäistä kaiken häiritsevän mainonnan ja nyt kun yritin katsoa nettitv:stä, onnistuttiinko kuolleen miehen shekki lunastamaan, jouduin tekemään tuttavuutta energiajuoman kanssa. En ollut yhtään varautunut siihen, että katsoakseni tv-klippejä, minun piti tuijottaa peltitölkkiä ensin 8 sekuntia. Mietin jo, näkyykö mainos jokaisen klipin välillä mutta luojan kiitos, ennakkoluuloni oli väärä.

Mutta tuntuu kyllä niin hyväksikäytetyltä...

Huomenna perustan PakkoMainonnan Uhrit ry:n. Tervetuloa kerhoon! Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle blogin kautta. Aloitetaan ry:n toiminta vaikka sillä, että Sinä voit kertoa oman mainospakotustilanteesi minulle blogissa.

Kiitos, että sain avautua!

10. tammikuuta 2008

Suostuisitteko promoamaan alasti?

Ei, en ole bookkaamassa promoottoria kyhnyttämään autoni konepeltiä (sitä paitsi se on juuri maalattu!) mutta ajattelinpa kartoittaa onko täällä rohkeita exhibi.. eikun Expressionisteja. New Yorkissa nimittäin kymmenet naiset mainostivat uutta televisio-ohjelmaa "How to Look Good Naked" vain kylpytakkeihin pukeutuneena. Amerikassahan saunotaankin pyyhkeet päälle, joten Suomi-versio vastaavasta vaatisi tietysti tinkimätöntä alastomuutta. Eihän ohjelman nimikään ole "How to Look Good in a Bathrobe".

Voi kuitenkin mennä vielä hetki, ennenkuin TV-ohjelmaa promotaan täällä Pohjolassa ihan tuolla volyymilla. Roma-sarjan alkaessa joku seisoi mainoskyltin kanssa Helsingin vilkaimman risteyksen liikenteenjakajan päällä ja siitäkin taidettiin tehdä valitus. Jos H&M:n mainosjuliste vaarantaa liikenteen, niin miten mahtaisi käydä kun vaikkapa vain 50 Expressionistia kirmaisi alasti pitkin Mannerheimintietä? Odotetaan nyt kuitenkin ainakin lämpimämpiä kelejä.

Kuva ja koko juttu N.Y.:n promosta löytyy täältä http://promomagazine.com/eventmarketing/lifetime_women_bra_nyc/

9. tammikuuta 2008

Osa markkinoinnin korkeakoulututkintoa - Asiakaspalvelun laaduttomuus

Koska liian monet myynti-, asiakaspalvelu ja markkinointialan ihmiset pystyvät työssään tuottamaan niin uskomattoman huonoa palvelua, olen alkanut epäillä, että sitä opetetaan suomalaisissa korkeakouluissa.

Täytyy löytyä joku yhdistävä tekijä, minkä perusteella myyjät Mäkkärissä, Hesessä, Kalevala Shopissa, Trio Forumissa, Aleksi13:ssa, Glitterillä, HairStoressa ja VR:llä ovat antaneet minulle viimeisen vuoden aikana pääasiassa tasaisen huonoa asiakaspalvelua. Taustalta täytyy löytyä joku oppikirja tai oppilaitos, jossa Laaduttomuus-ajattelua käydään läpi yksityiskohtaisesti?

Tietääkö joku, mikä kirja se olisi? :)

Marjat marjoina ja potut pottuina - jälkimarkkinoinnin helmiä

Ostin lähikaupasta lempimurojani, Special K Red Berriesejä, vaikka kuivatut mansikat, vadelmat ja kirsikat nostavatkin kilohintaa kohtuuttomasti kalliimmaksi kuin tavallisissa Special K -lastuissa. Voitte arvata närkästykseni, kun paketista paljastuikin vain sitä perusmuroa höystettynä parilla hassulla mansikanpalasella!

Valistuneena kuluttajana kirjoitin tietysti heti ystävällisen mutta tiukan sähköpostin osoitteeseen kuluttajapalvelu.finland@kellogg.com. Vastaus tuli pari päivää myöhemmin:

Hei,
Kiitos palautteestanne.
Saadaksemme selville mistä virhe johtuu, pyytäisimme teitä palauttamaan viallisen pakkauksen sisältöineen alla olevaan osoitteeseen.
Nordisk Kellogg´s Finland
Kuluttajapalvelu
PL 3500
00002 Helsinki
Kirjoittamalla lähetyksen päälle sanan ASIAKASPALAUTUS, on lähetys teille maksuton. Liittäkää lähetykseen myös yhteystietonne.
Pahoittelemme, että ostamanne tuote ei täyttänyt korkeita laatuvaatimuksiamme.
Ystävällisin terveisin
Johanna
Nordisk Kellogg's Finland

Minä tähän nolona vastaamaan, että olen ehtinyt jo nälkäisenä syödä 2/3 paketista, kun eipä muroissa ollut muuta vikaa kuin puuttuvat marjat. Leikkimielisesti kysyin ystävälliseltä vaikuttaneelta Johannalta, että pitäisikö minun kenties käydä ostamassa uusi paketti, poimia siitä mahdolliset marjat pois ja lähettää tämä. Sain vastauksen pian:

Hei,
Kiitos palautteestanne.
Saadaksemme selville mistä virhe johtuu, pyytäisimme teitä palauttamaan viallisen pakkauksen alla olevaan osoitteeseen.
Nordisk Kellogg´s Finland
Kuluttajapalvelu
PL 3500
00002 Helsinki
Kirjoittamalla lähetyksen päälle sanan ASIAKASPALAUTUS, on lähetys teille maksuton. Liittäkää lähetykseen myös yhteystietonne.
Pahoittelemme, että ostamanne tuote ei täyttänyt korkeita laatuvaatimuksiamme.
Ystävällisin terveisin
Johanna
Nordisk Kellogg's Finland

---

Kiitos persoonallisesta vastauksesta, Johanna, oli mukava asioida kanssasi! Ehkä pyydän sinua frendikseni Facebookissa?

Voiko tehokkaampaa otsikkoa olla?

"Nainen murhasi aviomiehensä, palasteli tämän ja söi miehen jätteet".

--> Väitän, että ainakin 99 % otsikon nähneistä lukee ensimmäisen lauseen. Voiskohan tolla markkinoida jauhelihaa? Copyteksti ennen tarkoitusta...

3. tammikuuta 2008

Markkinointisuunnitelma - mikä se on?

Teinpä tässä taannoin pienen kyselyn. Soitin seitsemälle tutulle tai puolitutulle kaverille, joiden tiesin työskentelevän yrityksen markkinointi- ja viestintätehtävissä. Kysyin heiltä seuraavaa: "Millainen markkinointisuunnitelma yrityksellänne on käytössä?". Vastaukset olivat seuraavat:

1. Mikä on markkinointisuunnitelma?
2. No, lähinnä Alma-Median lehdissä mainostetaan.
3. Rahoittajia varten kyllä jotain kyhätään paperille, mutta yleensä se on kuin kiireisen opiskelijan lopputyö: osa kopiotu jostain vanhemmasta työstä ja loput netistä. Siihen sitten vähän omaa jaada-jaada väliin ja hyvä tulee.
4. Mihin me mitään markkinointisuunnitelmaa tarvitaan, kun meillä ei ole edes markkinointi-ihmisiä firmassa.
5. Hyvä jos tiedetään, mitä seuraavalla viikolla tapahtuu. Kuka sitä jotain vuotta sitten viittis suunnitella eteenpäin?
6. Ei ole kyl hajuu. Ehkä toimari tietää?
7. Meidän markkinointisuunnitelma löytyy täältä www.edu.fi/oppimateriaalit/markkinointisuunnitelma/

Niinpä niin! Markkinoinnin ammattilaisen ei liene järkevää kirjoitella tällaisia asioita ainakaan blogiinsa mutta oli pakko avautua. Yritys ilman jonkinnäköistä markkinointisuunnitelmaa on kuin yritys ilman rahoitussuunnitelmaa, henkilöstöpolitiikkaa ja visiota liiketoimintastrategiasta.

Mitä me olemme tehneet Suomessa niin väärin, ettei PK- ja pienyrityssektorilla olla kiinnostuneita markkinoinnista - siis riittävästi? Miksi markkinointi on aina se "musta aukko" tai "välttämätön paha", mitä kukaan ei oikein kunnolla hallitse? Tai sitten sanotaan, että ollaan markkinoinnin ammattilaisia, kun osataan vähän taittaa jollain Freehandillä tai on tehty pari kivennäisveden konsulenttikeikkaa Cittarissa. On se niin väärin... Toimiva markkinointi tukee myyntiä ja on erittäin käyttökelpoinen väline asiakassuhteiden luomisessa ja kehittämisessä.

Ps.

Vastaus 7 sai minut melkein itkemään. Jos yli 20 miljoonan liikevaihtoa pyörittävä firma tekee markkinointisuunnitelman ammattikoululaisten oppimateriaalipohjaan, niin mitä muuta joudun vielä kohtaamaan tässä maailmassa?

Apua!