15. joulukuuta 2008

Hyvä briiffi

Kun potilas menee lääkäriin, hän tuskin ilmoittaa, että sattuu vähän sormeen tai korvaan. Vai olikos se jalka. Kun kapteeni tekee lentosuunnitelmaa, hän ei arvo lähtökenttää, reittiä tai kerosiinin kulutusta. Mutta kun asiakas antaa markkinointitoimistolle tarkennetun briiffin, siinä voi olla mitä vaan. Mieleeni ovat jääneet itse tai muilta kuultuna mm. seuraavat lauseet:

1. Web-sivujen visuaalinen ilme ja rakenne voi osaksi mukailla vanhaa mutta myös jotain uutta sinne voi laittaa.

2. Kuvat voivat olla mustavalkoisia, tai sitten eivät.

3. Sivuille olisi hyvä saada paljon elementtejä, koska vaalimme minimalismia.

4. Tilaisimme promoja PALJON. Määrä varmistuu joskus.

5. Luotamme luovuuteenne ja toivomme sen näkyvän lopputuloksessa. Ohessa brand book, jota tulee kuitenkin noudattaa orjallisesti.

6. Toivomme teidän tekevän printtiesitteestä myös sähköisen version, mikäli saamme siihen rahaa jostain.

7. Projektin deadline meidän puolestamme on 21.1.09 tai sitten se venyy. Ilmoitamme.

8. Haluamme korostaa esitteessämme erityisesti sinisen värin lämpimiä sävyjä.

9. Markkinointisuunnittelu on tärkeä osa projektia, mutta budjetin ylittyessä suunnittelusta voitaneen tinkiä.

10. Kohderyhmä on päätetty, mutta emme vielä tiedä, kumpi se on.

KOROSTAN vielä, että briiffin epämääräisyys ei johdu asiakkaiden tyhmyydestä tai välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että toimistot HARVOIN ovat ohjeistaneet asiakkaansa tekemään haluamansalaiset briiffit. Eli voimmekin katsoa peiliin, emmekä heristää sormea asiakkaan suuntaan. Toki välillä kyse on ihmillisistä ajatus- ja sanavirheistä...

13. joulukuuta 2008

Vavise taantuma - Sefe näyttää mallia

Taantuma ei ole vielä täällä. Jaa, mistä sen tiedän? Koska postiluukustani kolahti Sefen (Suomen ekonomiliitto) kovakantinen Kylterin (kauppatieteiden opiskelija) työnhaun opas. Joko Sefellä on löysää tämän vuoden budjetissa, painomateriaalista on päättänyt joku, joka ei niin hirveesti kuluja vertaile tai yhteistyökumppanit ovat olleet hölläkätisiä opasta sponsoroidessaan.

Toisaalta kyllä Suomen suurimmilla firmoilla, joita oppaassa pääosin esitellään, on varaa ja halua investoida rekrytointiin eli juuri työnhakuoppaan kaltaisiin kirjasiin. Hyvistä, sitoutuneista työntekijöistä tullaan taistelemaan tulevaisuudessa, ei nyt ehkä miekoin ja kilvin, mutta ainakin palkalla, työsuhde-eduilla, uramahdollisuuksilla yms., entistä kiivaammin.

Hienohan tuo opas on ja toki kovat kannet tuovat statusta moiselle läpyskälle mutta pehmeitä käyttämällä rahaa olisi säästynyt vaikkapa työnhakukampanjan markkinoinnin laajentamiseen tai kokonaan uuden teeman luomiseen.

Taas kerran, kuten viimeiset 2 vuotta, vilkaisen oppaan nopeasti läpi, huokaisen, ja laitan sen kirjahyllyyn muiden lukemattomien romaanien joukkoon. Nyt se ainakin istuu sakkiin, kun on kovat kannet. Mietin, lähetetäänköhän kaikille ekonomiyrittäjille tässä taloustilanteessa kyseinen työnhaun opas?

8. joulukuuta 2008

Mroom - parturipalveluiden Sedula

Olipa ilo saada kollegalta linkki näille sivuille Mroom.fi. Tampereen oma poika Toni Kylätaskuhan se siellä on miehille suunnatun uudenlaisen "helpon ja vaivattoman" parturointikonseptin puuhamiehenä.

Itse asiassa enää ei voida puhua pelkästä parturikonseptista, jos Mroom-klubin jäsenet voivat vuoroaan venatessaan ostaa mm. klubihintaisia golfpalloja, lehtiöitä ja solmioita sekä nauttia luppoajalla maksutonta olutta ja kikkailla Xboxilla.

Lisäksi Mroom tarjoaa verkostoitumismahdollisuuden joka vuotisessa Mmeeting-jäsentapahtumassa ja mikseipä sitä omaa keritsemishetkeä odotellessaankin. Kuinkakohan monen myyntipäällikön kalenteriin ilmestyy lounastauon perään merkintä: 'Asiakaspalaveri Mroomissa' tai 'Verkostoitumishetki Mroomissa', kun oluttakin saa ilmaiseksi? Uponnut perinteisesti hyvin suomalaisiin, oltiin sitten raveissa tai Tangomarkkinoilla.

Parantaisen neuvoja noudattaen (Kuten: Pölli tästä...) Kylätasku & co. ovat siirtäneet Sedulan idean vähän varioituna parturitoimialalle. Mutta kysymys kuuluu: onko tamperalainen mieskaartimme valmis? Toivottavasti. Pakettiin on pistetty ihan fiksun oloinen setti, ainakin ei-kohderyhmään kuuluvan mielestä. Vuoronumerolla odottamaan viihtyisään mestaan, jossa tekemistä riittää jonossakin. Tosin erityiskorttilaiset pääsevät jonon ohi, joten odotusaika saattaa muodostua tavan tallaajalle suosituimpina päivinä pitkäksi.

Ajanvarauksella leikkaukseen Mroomissa pääsevät vain Gold-clubilaiset, jotka pulittavat vuosipaketista 500 euron hinnan. Kyllä sillä paljon saakin. Rajattoman määrän hiustenleikkauksia lisäksi goldilainen saa mm. maksuttomat hiustuotteet vuodeksi, parranajot ja -muotoilut - 50 prossaa sekä yhteistyökumppaneiden etuja autonpesusta räätäliin. Kuulostaa järkevältä. Erityisen osuvalta kuulosti "isä ja poika"- sekä "isä ja 2 poikaa" -erityishinnoitellut parturointipalvelut!

Jäämme innolla odottamaan, kuinka monta lisenssiyrittäjää Mroomilla on vuoden 2009 lopussa ja miten konsepti jalkautuu Manselaan, jonne uudet ideat ja trendit on yleensä imetty The Helsinki-Citystä. Koska kritiikki rakentaa, miinusta täytyy antaa web-sivuista. Vaikka mimimalismi on jees, niin olisi saitilla voinut vähän enemmän olla kuvia ja muutakin modernille miehelle uppoavaa kilkettä. Enkä nyt nyt tarkoita kuvia näteistä parturikampaajista vaan jotain ammatillisemmassa mielessä.

Tamperelaiset miespromoottorit, ja muutkin! Kertokaahan kokemuksia sitten joskus.

Ps. Nyt kun luin tekstini ääneen totesin, että Mroom-klubi on todella haasteellinen sanoa ääneen nopeasti. Miinus.

7. joulukuuta 2008

Black Friday - Ihan Hullut Päivät

Copywriter Niklas Lilja, joka työskentelee nykyään sanfranciscolaisessa Goodby, Silverstein & Partners -mainostoimistossa, kirjoitti Marmain blogissa Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi lopullisesti kuluttamisesta seonneista jenkeistä.

USA:n Musta Perjantai eli Black Friday on lähtölaukaus jouluostossesongille - luvalle seota kulutushysterian nimissä. Nimi tulee siitä, että kyseinen päivä kääntää vuoden voitolliseksi, kun kirjanpidossa siirrytään punaisesta mustaan.

Voimme vain kuvitella hikikarpaloiden määrää, kun jenkkien talousanalyytikot odottivat kädet vettyneinä Black Fridayn myyntituloksia kauppaketjuilta ja liikkeiltä. Lopputulos oli odotettu: maa on virallisesti lamassa. Korukielinen ilmaisu 'syvästä taloudellisesta taantumasta' voidaan unohtaa. Lama mikä lama mutta joukkokulutushysteriaa sekään ei hillinnyt Black Fridayna.

Musta perjantai oli tänä vuonna erityisen musta. Long Islandin Wal-Martin sesonkityöntekijä Jdimypai Damour,34, tallottiin hengiltä kiimaisen kuluttajalauman murtauduttua Doorbusters-tarjousten, joita on liikkeissä vain kourallinen, perässä lasioven läpi. Lasten leluliike Toys-R-us:ssa kaksi asiakasta ratkaisivat kiistansa alennuslelusta ampumavälikohtauksella. Ja missähän maassa sitä aselakia pitäisi tiukentaa?

MUMMOT KÄSIRYSYSSÄ ITIKSESSÄ

Stockmannin Hullut Päivät sentään oikeuttaa 'kulutushulluuden' jo nimelläänkin mutta toistaiseksi grazyä on ollut vain hinnat, ei ihmiset. Tai miten sen nyt ottaa... Jos joku jonottaa 80 euroa normaalia edullisempaa Finskin meno-paluu-lippua Pariisiin klo 04-08, niin onko se hulluutta, sissiyttä muinaisen talvisodan hengessä vai itsepäisyyttä? Mielestäni hullua, tai ainakin erikoista, siitä tulee siinä vaiheessa, kun odottaja tietää, että muutamalla halpalentoyhtiöllä pääsee samalla hinnalla, jollei halvemmallakin, kyseiseen kohteeseen - ja ilman matkustusaikarajoitetta.

Kuulinpahan myös tänä vuonna Itiksen Hulluilla Päivillä työskennelleeltä promoottoriltamme, kuinka kaksi n. 60-vuotiasta rouvashenkilöä oli ottanut toisistaan mittaa mm. käsiveskalla, kepillä ja henkareilla. Kaikki 'sen ainoan punaisen 48-kokoisen Esprit-neuleen takia'. Henkarilla huitonut muuten voitti kiistan ja pääsi sovittamaan paitaa, jonka oli sitten myöhemmin todennut sivusaumasta revenneeksi yhteenoton tuoksinnassa. Just näin...

TAMPEREELLA OVELA PARKKIHALLISTRATEGIA

(Ei onneksi tragedia)

Samoin Tampereen Stockmannin parkkihallissa nähtiin melkoinen episodi ensimmäisenä Hullujen Päivänä. Isän odottaessa biilillä sisäänajolupaa oviaukolla, kouluikäiset kekarat ja perheen rouva lähtivät kävellen halliin VARAAMAAN vapautuvaa parkkipaikkaa! Voin vain kuvitella ne lapsoset ja rouvan seisomassa keskellä tyhjää ruutua. Tarina ei kerro, tapahtuiko Tampereella käsi- tai autorysyä tämän takia.

Että kyllä se meilläkin suhteellisen pöpipäistä jo alkaa olla... Onko sinulla jotain herkullisia kulutushysteriatodistusaineistoja hihan varressa? Kommentoi ihmeessä.

Vielä täytyy sanoa, että itse en aio ostaa tänä jouluna yhtään lahjaa. Enkä todellakaan vain siksi, etten pysty shoppailemaan...

20. marraskuuta 2008

Hieman erilainen New York Times

Luin uutisen, joka nappasi välittömästi huomioni ja sai minut hakemaan lisätietoa kerrotun tempauksen taustoista ja tekijöistä.

Kyseessä oli siis kansalaisaktivistiryhmien suunnittelema ja toteuttama sissimarkkinointitoimenpide, vale-New York Timesin julkaisu hieman erilaisella sisällöllä, kuin mitä ihmiset tuona päivänä osasivat odottaa.
Lehden etusivulla kerrottiin mm. Irakin sodan päättyneen sekä otettiin kantaa verouudistukseen. Lehteä jaettiin miljoonina painoksina ja lisäksi sille oli perustettu alkuperäistä muistuttava web-saitti.

Tempauksen taustalta löytyi kasapäin itsenäisiä toimittajia ja taiteilijoita mm. Yes Men- ja Anti-Advertising Agency -aktivistiryhmistä. CNN:n haastattelussa Steve Lambert, yksi pääorganisaattoreista, kertoi syyksi mm. halun kokeilla, miltä näyttäisi/vaikuttaisi, jos lehti kertoisi haluttuja uutisia. Lisäksi lehti antoi Obamalle mandaatin tärkeiden päätösten tekoon kyseisissä asioissa.

Tämä oli siis harkittu, huolella valmisteltu ja todistetusti huomioarvoa ja keskustelua herättänyt markkinointiteko. Miljoonien kappaleiden valepainoksesta povataan myös keräilynumeroa ja tempaus herätti jenkkimediat nostamaan jo 9 vuotta jatkuneen 'unohtuneen' Irakin sodan uudelleen otsikoihin.

Mielenkiintoista, kuinka erilaisia mielipiteitä projekti herätti. "Oikean" lehden nykyinen edustaja piti valenumeroa törkeänä temppuna. Sen sijaan lehden entisen toimittajan, nykyisen Joan Shorenstein -lehti-instituutin johtajan, Alex S. Jonesin mielestä kepponen oli kunnianosoitus lehdelle. Lausunnossaan hän oli sanonut mm. näin:
- Olen iloinen, että lehti ansaitsee huolellisen väärennöksen - jonkun mielestä.

Mitä mieltä sinä olet?

Oliko kyseessä törkeän toimiva sissimarkkinointitempaus hyvän asian puolesta vaiko hullu huijaus ja aidon NYT:in imagoa halventava temppu? Muuttuisiko suhtautumisesi, jos projektin taustalta olisi löytynyt 'ihan oikea' mainostoimisto, joka olisi tavoitellut kyseisellä tempauksella mediahuomiota ja lisää kaupallista menestystä?

Kerrottakoon, että kansalaisaktivistiryhmä Anti-Advertising Acengyn yksi missio on mm. puhdistaa julkiset paikat mainonnasta, koska heidän mielestä mainonnan ei pidä tunkeutua ihmisen elämään joka paikassa. AAA käyttää kuitenkin aatteensa ja toimintansa markkinointiin mm. perinteisiä markkinointiviestintä- ja PR-keinoja. ;)

26. lokakuuta 2008

PR:ää vai ei?

Ihana mieheni toi minulle PR-popcorneja, jotka joku tuttu oli iskenyt kätöseen kaupungilla. Nyt syödessäni niitä funtsin, minkäköhän firman ne mahtoi olla, kun hienosta graafisen suunnittelun tuotteesta, 'uusio-PR-pussista', pompsahti Taffelin tavallinen poppari-paketti, eikä muuta. Ehkä joku telkkoja myyvä firma? Tai kenties Finnkino? Eipä ollut paljon PR:ää, kun en tiedä, mikä firma makunautinnon tarjosi...

Nim. Logo ois kiva

21. lokakuuta 2008

FIM maksoi tyhjästä

Kuten joka aamu, myös viime viikolla, pamahti luukusta Kauppalehti kaksinkerroin taitettuna. Näin on tapahtunut jo viisi vuotta. Kyseisessä lehdessä oli kuitenkin jotain erikoista, se vaikutti jotenkin... Hmm... Uudistuneelta?

Sen täytyi johtua kannesta. Jostain syystä etusivun kuva oli kokonaan tippunut pois. Olenhan aina tottunut näkemään lehden niin, että taitetusta etusivusta näkyy otsikko eli lehden nimi, yläpalkin pikku-otsikot ja sekä osa isosta, tummansävyisestä, kuvasta. Mutta 21.10. etusivun puolikas oli lähes tyhjä.

Päättelin, että ladontaosaston Lassella oli menny firman illanistujaisissa sen verran pitkään, että hän torkahtanut kesken hommiensa, kun oli sitten tullut suoraan duuniin juhlimasta. Ja niin se kuvakin oli sitten tippunut pois, inhimillisen tekijän takia. ;)

Kas, kas! Avasin lehden ja hämmästykseni oli suuri. Etusivun alareunasta paljastui mainos. FIM:in lyhyt teksti ja logo ja slogan. Teksti, joka kuvastaa hyvin FIM:n myyntiä ulkomaille Islantiin sekä paluuta Suomeen. Sisältö oli seuraava:

'Se mikä ei tapa, vahvistaa. Maailmaa tulee katsoa avoimin mielin ja kaikkiin suuntiin. Ainahan meitä on kiinnostanut se, mitä vuorten takana voi olla. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä pidemmälle näkee. Jokaisen pitää joskus aloittaa oma matkansa. Tärkeintä on lähteminen ja riittävän etäisyyden saaminen. Vain silloin voi tuntea kotiinpalun ihanuuden ja jälleennäkemisen ilon. Onpa hienoa olla taas täällä'.

Ja perässä logon kera uusi slogan:
FIM. Kokemusta rikkaampi.

Tämä mainos oli:
A) Nerokas osoitus AD:n kyvykkyydestä ymmärtää hahmopsykologiaa ja lukijaryhmän tottumuksia. Tyhjä sivu rikkoi vanhan rutiinin ja pakotti lukijan ottamaan selvää, mistä on kyse. Silmät on niin tottuneet tummaan kuvaan siinä etusivulla. Joka päivä! Mitä ihmettä on tapahtunut? Pakko avata lehti ja lukea uteliaisuudesta, mikä lyhyt teksti tyhjälle etusivulle oli vielä kirjoitettu. Aah, mainos! Nyt pääsivät yllättämään!

Yksi piste oikeasta sijoittelusta ja toinen minimalistisesta, uteliaisuuden herättävästä taitosta ja tekstin sisällöstä. Teksti oli tarinaa kertova, eikä sisältänyt bullshittiä, tylsiä kovia faktoja tai alan termejä, numeroita tai itsestäänselvyyksiä. Copytys kertoi (mainitsematta 'saatuneen' Glitnirin nimeä) FIM:n tien Islantiin ja takaisin kotiin - lyhyesti, ytimekkäästi.
Mainoksessa oli käännetty kohua aiheuttanut yrityskauppa positiiviseen valoon. Ulostulo oli hyvin ajoitettu ja se oli julkaistu oikeassa mediassa. Viisi tähteä. Ja löytyipä perästä vielä web-sivujen osoitekin muttei muuta 'turhaa' sälää. Kuusi tähteä.

Ja mikä parasta - myös takasivu oli ostettu tyhjäksi. Vain teksti: 'Näet edessäsi tyhjän sivun. Me näemme siinä uuden alun'. Ja taas: FIM. Kokemusta rikkaampi.

Voiko olla osuvampaa tapaa kertoa siitä, että ko. yritys palaa markkinoille samalla tutulla turvallisella brändillä, mutta nyt kokemusta rikkaampana? Ei selittelyjä, ei puolustelua, ei rinta rottingilla röyhentelyä ei diipadaapaa.

Täydellinen vastakohta esim. Woikosken katastrofi-mainokselle Hesarin etusivulla toissa sunnuntaina. Siinä 50 000 euroa heitettiin kuin kankkulan kaivoon.

Hesarin kannessa oli mainos, josta toivottavasti sen lehteen päästänyt henkilö sekä AD (jos sellaista käytettiin, hope so not) olisi ansainnut saada kenkää.

Teksti meni näin:
Olemme perheyhtiö.
Olemme omavarainen, itsenäinen yhtiö, joka on vapaa pörssiyhtiöihin kohdistuvista jatkuvista odotuksista.

Meillä on vapaus - vapaus olla tuijottamatta sokeasti seuraavan kvartaalin tulokseen. Tämä antaa meille tilaa luoda ja kehittää uutta. Luova toimintatapamme tuottaa myös tulosta ja kokeilumme kääntyvät voitollisiksi enemmän kuin usein. Ja niin, uuden ideoiminen ja luominen on lisäksi sangen hauskaa.

Arvostamme suomalaisuutta ja otamme vastuun tulevaisuudesta. Arvostus näkyy kunnioituksena ympäristöämme kohtaan, josta ammennamme arvokkaat, puhtaat raaka-aineemme. Se näkyy myös kykynä nähdä asioita kokonaisuuksina ja tapana ajatella - uskallusta toimia vasten valtavirtaa.

Woikosken tuotteet eivät ole vain kaasuja. Niissä kulkee mukana isompi ajatus ja perintö.

Woikoski - vuodesta 1882

.
--
Herran jestas sentään. Siinä viattomalta näyttänyt mainos tuhlasi tilaajansa rahoja - oikein isolla kädellä. Kritiikkiä tulee yhtä paljon, kuin mitä FIM sai kehuja:
- Mainoksesta ei käy ilmi, miksi mainos on lehdessä. Se ei myy mitään. Ei tuotetta, arvomaailmaa eikä ajatusta potentiaalisena työpaikkana. Kyllähän sitä yritettiin mutta jäi enemmän sangen hienosti tiivistetyksi sanahelinäksi.

Woi, woi!

Parantainen kommentoi samaista mainosta blogissaan seuraavasti:

'Tulos on itsekeskeinen ja omahyväinen. Asiakasehdokasta tuskin kovin paljon liikuttaa, miten hauskaa woikoskelaisista on tehdä voittoa, ideoida tai luoda. Sen sijaan lukijaa saattaisi kiinnostaa, mitä riemua tuosta kaikesta voisi olla hänelle. Tekstissä on masentavia latteuksia riittämiin".

Kuten myös Jarin, oma suosikkilauseeni kertoi Woikosken kaasusta, jonka mukana kulkee isompi ajatus ja perintö. Mitähän siellä sitten kulkee? Täytyy soittaa asiakaspalveluun. Onkohan se nyt sitten kalliimpaa, kun siellä kulkee jotain isompaa? ;)

Ja ei se sisältö, vaan myös se taitto: ei otsikkoa, ei väliotsikoita. Ei edes kuvaa, jonka olisi voinut ehkä huomata. Ja luonnollisesti tekstikin oli tasattu 'aloittelijalle ominaisesti' keskelle sivua, mahdollisimman vaikeasti luettavaksi. Niinpä niin. Koska etusivu maksoi jo vajaa 50 000 e, niin en halua edes tietää, mitä tuotanto maksoi.

Vähän armoa mainokselle antaisi, jos se olisi toteutettu edes tee-se-itse -hengellä - talon sisällä. Kuka tunnustaa?

17. lokakuuta 2008

eQ:n siisti suora

Nyt natsas!

Naisyrittäjien tiedotteen mukana pamahti kuultopaperille painettu tyylikäs ja ammattimaisesti taitettu kutsu Sijoituksia ja SInkkuelämää -tilaisuuteen. Wau!

Kannessa vaaleanpuinaiseen pukeutunut Carrie-profiilin omaava iloinen nuori leidi menossa iloina korkkareissaan johonkin cocktail-tilaisuuteen. Sisällä ohjelma 'Yrittäjän sijoitusratkaisut+cocktail-kekkerit-tapahtumaan'.Takakannessa Ps-maininta: Korkeimmat korot palkitaan! ;)

Osui ja upposi kohderyhmäänsä. Ainakin minuun. Nyt on suorassa kehumista: Oikea kanava, oikea ajoitus talouden kannalta, siisti visu ja hyvä sisältö, kiitos osallistumisesta palkitaan vastikkeella (Sinkkuelämää-leffa), paikkoja rajoitetusti -maininta (nopea ilmoittautuminen palkitaan), mahdollisuus keskustella suoraan omista asioista ko. tilaisuudessa jne.

Hyvä esimerkki suorasta, joka taatusti tuo investoinnit takaisin, jos miettii panostusta leffalippujen hintaan (sarjalippuna tai erityisdiilillä!), firman työntekijöiden tilaisuuteen käyttämään aikaa (n. 30 minuuttia tilaisuus, valmistelut ab. 2 h) ja graafisen suunnittelun ja painon kuluihin (joitain satoja euroja?). Ultra bra.

10. lokakuuta 2008

Golf-lehti: Tyylikäs taitto ja selkeästi segmentoitu media

Onnittelut Golf-lehdelle, joka on positioitu selkeästi miehille, joilla on varaa (tai ainakin halua lampsia pankkiin hakemaan autolainaa) ja investoida kalliiseen, isoon autoon, johon taatusti mahtuu koko suvun bägit. ;)

Myös lehden mainonta on kohderyhmänsä mukaista.Ensimmäiset vastaantulevat mainokset:
- BMW - Esittelyssä uusi jättimalli 520d
- Passat CC - huomasitko leopardin?
- Audi A4 Quattro -mallisto laajenee
- Ja takakannesta löytyy Landcruiser. ;)

Ja muita mainoksia (Perinteisiä Arskamatkat ja Suntour-golfmatkojen ilmoituksia unohtamatta) lehdessä ei ollutkaan. Yksi Finnairin sponsori-ilmo tais kanssa löytyä.

Itse naisena, ei kallista autoa hankkivana golfaddiktina ja vakiintuneena lehden lukijana en voi olla miettimättä, kuinka hienosti joukosta erottuisi joku naiset 30-40-v. segmenttiin iskevä ilmo.

Vaikka media onkin segmentoitu miten on, niin Golfliiton antamien tietojen valossa lajin harrastajakunta on muuttunut melkoisesti viime vuosina ja samalla varmasti myös lehden lukijakunta (lehtihän tulee seurojen jäsenille). Laji ei ole enää niin elistinen kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Mukaan mahtuu pelaajaa kaikista sosioekonomisista luokista, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Naisia on yhä enemmän, seniori- ja junnutoiminta kasvaa vauhdikkaasti jne.

Mutta missä on näihin 'toissijaisiin' kohderyhmiin iskevät ilmoitukset, jotka taatusti erottuisivat automainosten joukosta? Näen sieluni silmin pinkinpunaisen tai limenvihreän Niken golfasusteilmoituksen, joka pomppaisi silmääni välittömästi. ;) Ehkä kyse onkin siitä, että median profiilia ei haluta edes muuttaa ja vain luksusautomainokset on kelpuutettu luomaan ja ylläpitämään mielikuvaa lukijakunnasta?

6. lokakuuta 2008

Mummoilta kuulee totuuden TJL:n bussimainoskampanjasta

Vanhempi rouva toiselle vähintään yhtä vanhalle rouvalle bussipysäkillä:

"Mitä tossa mainoksessa on"
"En määäääääää tiiä, ihmiset siinä liftaa"
"Jaah, miksi"
"No, etkö sääääääää nyt osaa lukea? Siinähän lukee: Ei elämäääääääää ilman busseja"
"Jaah... Nyt määäääääää tajusin"

Eli todistetusti ainakin 50 % TJL:n kampanjan keulakuvan nähneistä yli 80-vuotiaista hiffasi mainoksen. ;) Kyllä hymyilytti kuunnella keskustelua...

Osakemarkkinat herkässä tilassa

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article145048.ece

Ps. Miettikää kuinka ristiriitaista: uutissivusto, johon kuka tahansa voi lähettää uutisia... Hmm... Siis ilman, että kukaan ensin niiden alkuperää tai todenmukaisuutta tarkistaa. ;)

5. lokakuuta 2008

Ja vielä siitä asiakaspalvelusta....

Vietin ihanan viikonlopun Helsingissä. Ohjelmaan kuului ravintolaillallinen, vanhojen ystävien ja uusien tuttavuuksien tapaamisia, teatterielämys konjamiinikahveineen ja laiska flaneerausretki silakkamarkkinoiden humussa. Kolmen päivän nautinto olisi ollut täydellinen ilman yhtä tapahtumaa. Tai oikeastaan yhtä lausetta.


Päätimme poiketa kotimatkalla Riihimäen sukulaisten luona. Halusimme viedä tuliaisia, joten poikkesimme Bulevardin kahvisalonkiin ostamaan kahvipullat mukaan.

Minä: Hei! Mä ottaisin viisi korvapuustia mukaan kiitos.
Myyjä: Jaa viis? No siinä meneekin sit kaikki meidän pullat.

Tämän jälkeen myyjä siirteli viinereitä otsa rypyssä tyhjään koloon, jonka röyhkeästi anastamani korvapuustit olivat jättäneet. Maksettuani ostokseni myyjä ei vaivautunut kiittämään tai hyvästelemään, vaan katosi möyhimään vitriiniä.

Siis haloo! Koristeiksiko te niitä puusteja leivotte? Vai tuotinko hirvittävät tappiot kahvilallenne, kun ostin kerralla viisi pullaa sen sijaan, että viisi asiakasta olisi ostanut pullan hintavan erikoiskahvinsa kylkeen. Vai tuottiko törkeä ostovimmani sinulle hirvittävästi lisätyötä, sillä olit kuvitellut puustien riittävän koko päiväksi. Ehkä olit suunnitellut syöväsi itse yli jääneet pullat työpäivän jälkeen ja sinua ketutti, kun pilasin suunnitelmasi.

Oli syy mikä hyvänsä, hämmästelen suuresti sitä, että ihmiset, joilla ei ole minkäänlaisia taipumuksia asiakaspalvelualalle, hakeutuvat kyseiseen duuniin. On tökeröä asiakkaiden aliarvioimista myydä hintavia tuotteita nyrpeällä naamalla. Voisinhan minä pyöräyttää yhden kahvikupillisen ja korvapuustin hinnalla kotona kaksi pellillistä pullia ja pannullisen sumppia. Tulen kahvilaan, koska haluan nauttia kauniista miljööstä, katsella ihmisiä ja kadun vilinää ja ennen kaikkea päästä vähemmällä vaivalla ja olla palveltavana. Palvelemisessa ei ole kyse orjamaisesta nöyristelystä, vaan toisen huomioimisesta, ystävällisyydesta ja positiivisuudesta.

Muistan Päivi Luomasen sanoneen promokoulutuksessa, että jos sinulla on huono päivä, säästä sekä itseäsi että kaikkia muita ja jää kotiin. Jos asiakaspalvelu tuntuu Bulevardin kahvilan tytöstä inhottavalta velvollisuudelta, hän itsekin olisi varmasti onnellisempi jossain toisessa työssä -meistä asiakkaista puhumattakaan.

Viisi pullaa, ei voi olla niin vaikeaa. Kai teillä käy lähifirmojen työntekijöitä ostamassa isompiakin satseja kahvitunnille ja palavereihin? Tai ehkä he ovatkin viisastuneet ja vaihtaneet kahvilaa.

4. lokakuuta 2008

Tekstiä, tekstiä, tekstiä - vai sisältöä, sisältöä, sisältöä

Siirryttyäni yhä enemmän tekemään sisällöntuotantoa (pääasiassa kirjoitushommia, joissa vaaditaan markkinoinnillista ja asiakkaan bisnestä ymmärtävää näkemystä) olen suuren haasteen edessä. Kuinka tuottaa tekstiä, joka innostaa lukemaan aina vähän enemmän, enemmän ja enemään askel kerrallaan, jonka sisältö on kuitenkin riittävän kevyttä mutta tarpeeksi tietoa antavaa ja joka ei kuulosta siltä, että se on copy-pastattu kilpailijoiden sivuilta suoraan yrityksen nimi muuttaen? Hmm... Etenkin, jos tilaa on vähän, haaste on todella suuri.

Matkan varrella kirjoittajaksi olen tehnyt muutaman havainnon. Suurin osa markkinointiteksteistä (etenkin web-sivuilla!) toistaa samaa loputonta litanjaa adjektiivejä ja sisältävät monta prosenttia sellaisia sanoja, joille ei löydy heti "suomenkielistä vastinetta" tai jotka sanotaan, koska ne "pitää sanoa" web-sivuilla. Monesti joukkoon mahtuu myös paljon sellaista tietoa, joka ei millään tavalla kiinnosta asiakasta. Eikö ole itsestään selvää, että alallaan menestynyt yritys on luotettava, vakavarainen, palvelualtis jne, eikä sitä tarvitse korostaa jokaisessa web-sivun kappaleessa.

Kun asioista halutaan kertoa asiakkaille laajasti ja monipuolisesti, sorrutaan ns. jaada-jaadaan eli tekstiin, jonka sisältö koostuu vain verbeistä ja adjektiiveistä sekä yrityksen nimestä. Tutuin lauserakenne on: "Yrityksemme on, yrityksemme tuottaa, yrityksemme tarjoaa, yrityksemme palvelut" - eli suora päälause, joka päättyy pisteeseen. Ei tässä rakenteessa vikaa ole mutta jos sisältökin on joko pässinlihaa tai puuduttavaa...

Otetaan esimerkiksi tekstejä Googlen löytämiltä siivousalan yritysten nettisivuilta, kohdasta yritysesittelyt. Hämmästyttävää, kuinka paljon tekstit muistuttavat toisiaan. Huomatkaan kolmen markkinaykkösen A-C toisiaan muistuttavat tekstit. Ja kas, mikä ero niillä on verrattuna neljänteen (D) hieman pienemmän firman teksteihin.

A) Kokonaispalvelua vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa

X on Suomen johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Toimitamme yksityiselle ja julkiselle sektorille palvelukokonaisuuksia, jotka mahdollistavat asiakkaiden keskittymisen omaan ydinliiketoimintaansa. Kehitämme toimintaamme yhteistyössä asiakkaittemme ja alan asiantuntijoiden kanssa.

X:n palvelut nivoutuvat osaksi asiakkaan toimintaympäristöä ja liiketoimintaa. Asiakassuhteissa korostuvat luottamuksellisuus ja vuorovaikutuksellinen kumppanuus, jossa kehitetään uusia toimintamalleja. Innovatiiviset ratkaisut tehostavat toimintaa, sujuvoittavat asiakkaan prosesseja ja säästävät heidän resurssejaan.

X:n liikevaihto vuonna 2006 oli xxx miljoonaa euroa ja henkilökuntaa oli yli xxxxx. Toimimme valtakunnallisesti ja paikallisesti. X on osa Y-konsernia, joka toimii kansainvälisesti xx maassa.

B) Aurinkoinen X palveluksessasi

X on suomalainen palvelukonserni, joka tuottaa siivous- ja kiinteistöpalveluita, monipuolisia toimitilapalveluita sekä pesulapalveluita. Asiakkaan tarpeen mukaisesti tarjoamme aina palvelukokonaisuuden, joko tuottamalla palvelun itse tai luotettavien verkostokumppaneidemme avulla.

X toimii Suomessa koko maan laajuisesti. Tytäryhtiömme toimivat Virossa, Venäjällä, Latviassa ja Puolassa. X:n menestystekijöitä ovat korkea laatu, korkea asiakastyytyväisyys, panostus henkilöstön koulutukseen ja tyytyväinen henkilöstö.
Palveluksessasi on xxxx iloista Xläistä.

C) Yritys X

X on yritysten globaali kumppani, joka vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa tekstiilien ja puhtauden keinoin. Olemme Suomessa alan markkinajohtaja ja yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä. X toimii X maassa lähes xxxx hengen voimin ja sen vuoden 2008 liikevaihtotavoite on xxx miljoonaa euroa. X:n palveluita ovat työvaate-, matto-, henkilönsuojain-, hygienia-, ravintolatekstiili- ja teollisuuspyyhepalvelut.

X-konserniin kuuluvat emoyhtiö X Oy:n lisäksi Y Oy ja Z Oy sekä tytäryhtiöt Intiassa, Isossa-Britanniassa, Kiinassa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Tšekissä, Turkissa, Ukrainassa, Unkarissa, Venäjällä ja Virossa.

Suomessa X tarjoaa työvaate-, henkilönsuojain-, matto-, hygienia-, ravintolatekstiili- ja teollisuuspyyhepalveluita. X:n ulkomaiset tytäryhtiöt tarjoavat matto- ja työvaatepalveluita. Y tarjoaa hotellien tekstiilipalveluita ja Z PR- ja yritystekstiilien sekä työvaatteiden suunnittelua ja valmistamista.

D) Siisteys viestii uskottavuutta

Aloita päiväsi tehokkaasti edustavissa ja siisteissä toimitiloissa. Asiakastapaamisia on miellyttävä järjestää ympäristössä, joka vahvistaa positiivista mielikuvaa yrityksestäsi. Kun paikat ovat järjestyksessä, myös työt on helpompi pitää hallinnassa. Aikataulutamme siivoukset työrytmiisi sopivaksi. Joskus siivouksen tarve voi yllättää. Tällöin reagoimme nopeasti ja tulemme paikalle lyhyelläkin varoitusajalla.

Uudessa valossa

Haluamme luoda kanssasi pitkäjänteisen ja molemminpuoliseen luottamukseen perustuvan asiakassuhteen. Ensisijaisena tavoitteenamme on, että sinä olet tyytyväinen työhömme ja tapaamme toimia.

Yrityksesi tilojen edustavuudesta huolehtiminen on meille tärkeintä. Mahdollisiin epäkohtiin reagoimme heti ja korjaustoimenpiteet teemme viipymättä.
Oma luottosiivooja tuntee talon tavat. Motivoituneesta ja huolellisesta henkilöstöstämme toimistosi saa oman siivoojan, joka pian oppii tuntemaan tilat ja talon tavat. Kokeneet ammattilaissiivoojamme saavat jatkuvasti positiivista palautetta iloisuudestaan ja kohteliaisuudestaan.

Mitä saisi olla?

Palveluvalikoimaamme kuuluvat jatkuvat sopimussiivoukset ja perussiivoukset kuten ikkunoiden pesut ja lattioiden vahaukset tarpeen mukaan. Teemme myös kertaluonteisia siivouksia.

------------------

Väitän, että viimeinen teksti on huomattavasti kohdennetumpaa, puhuttelevampaa ja kannustaa lukemaan tekstiä eteenpäin rohkeasti. Vaikka se ei sisällä yhtään yrityksestä kertovaa numerofaktaa, se on uskottava pätkä. Yrityksen erityislaatuisuus selviää tekstistä ja sitä korostetaan myös copyssä: "Uudessa valossa" --> totta! Teksti tekee selväksi yrityksen erityislaatuisuuden ja esittelee yrityksen perustiedot ihan toisesta näkökulmasta kuin kolme ensimmäistä: asiakkaan saamista hyödyistä käsin. Siistiä!

Eriäviä mielipiteitä varmasti löytyy... Joten antaa tulla kommentteja.

22. syyskuuta 2008

Expression toi vossikan Tampereen ydinkeskustaan

Ei, kyseessä ei toimistomme siirtyminen täysin vihreää aikaan, vaikka lajittelemmekin jätteemme ja olemme minimoineet paperinkulutuksemme! ;)

Sen sijaan Expression järjesti Tampereen Joukkoliikenteelle (TJL)vossikkakyytejä ydinkeskustaan Autottoman päivän kunniaksi!

Markkinointisuunnittelijamme Karoliina keksi nerokkaasti, miten joukkoliikenteen vihreyttä voi tuoda esille positìivisessa valossa ilman, että iso syyttävä (keski)sormi osoitetaan yksityisautoilijoita kohti tyyliin: saatanan saastuttajat. Tämähän olisi ollut perinteisen syyllistävä tapa...

Hevosvankkuriteema, joka symbolisoi muinaista puhdasta kaupunkiliikkumista parhaiten, korosti julkisen liikenteen pitkää historiaa.

Ps. Yrittäkääpäs arvata, minkä värisiä nykyisen TJL:n, entisen TKL:n, bussit oli ennen kuin niistä tuli sinivalkoisia?

28. elokuuta 2008

Brändi testissä

Tiesittekö, että Nukkumatti oli ainoa saksalainen tv-sarja, joka säilyi sellaisenaan saksojen yhdistyttyä? Siinä on esimerkki brändistä, joka kesti ajan hampaassa ja joka TODELLA haluttiin pitää hengissä. Vaikka 90 sekunnin pätkän tekeminen kuvaamalla jokainen kuva erikseen kesti kolme kuukautta, sarjaa esitettiin aina 1960-luvulta asti lähes 2000-luvun alkuun asti, parhaimmillaan 144 maassa.

26. elokuuta 2008

Myyttejä kuningaskuluttajista ja pahoista pomoista

Asiakas on aina oikeassa, näin kuuluu kaiken kaupankäynnin, liiketoiminnan, asiakaspalvelun ja myynnin mantra.

Ei muuten totta vie ole. Osa asiakkaista on täysiä idiootteja, jotka vaativat mahdottomia ja kaatavat syyn omasta päättämättömyydestään ja itselleenkin epäselvistä toiveistaan asiakaspalvelijan, myyjän tai liikekumppanin niskaan. Tämä fakta on kuitenkin tabu samalla tavalla kuin se, että vanhukset haisevat, kaikki vauvat eivät ole söpöjä ja osa ihmisistä on biologisesta iästään kakaran asteella ja täysin epäsopivia vanhemmiksi. Asiakkaan kuninkuutta ei ole sopivaa kyseenalaistaa.

Olen kuullut, että monissa firmoissa hankalista asiakkaista ei saa puhua ikävään sävyyn. Kävin tutustumassa erääseen eturivin konsultointifirmaan vuosi takaperin. Puljua esitellyt nainen kertoi hymyssä suin, että heidän yrityksessään ei kiroilla, asiakkaille ei hiillytä eikä heistä puhuta pahaa edes kahvihuoneessa, koska työntekijöiden velvollisuus on kasvaa työnsä ohessa myös henkisesti ikävien tunteidensa yli.

Minun mielestäni asiakaspalvelijoilla, yrittäjillä ja myyjillä pitäisi olla oikeus päästellä ärräpäitä takahuoneessa ja päästää pahat höyryt pihalle. Ei se pääkopan sisältö hautomalla mihinkään katoa. Ikäviä asiakkaita ja päiviä tulee, ja negatiivisillekin tunteille on oltava paikkansa työyhteisössä -ainakin kahvitauolla jos nyt ei kassan takana. Samoin kaikkein röyhkeimmille aasiakkaille pitää voida laittaa rajat. Törkeät nimittelyt, perättömät syytökset, sopimuksista lipsumiset ja välistä vetämiset ovat ala-arvoista käytöstä, jota parhaankaan asiakaspalvelijan ei tarvitse sietää.

Toinen vaiettu ilmiö on esimiesten joutuminen alaisten kiusaamaksi. Paha pomo -mantraa on hoettu yhtä kauan kuin asiakas on aina oikeassa -litaniaakin. Pomot ovat kuitenkin tuntevia ja ajattelevia ihmisiä siinä, missä alaisetkin. Pahat sanat, piikittely ja hankala käytös satuttavat myös heitä. Etenkin keskijohto on usein puun ja kuoren välissä, sillä heidän pitäisi toimia sovittelijana, viestinviejänä ja yhdistäjänä alaisten ja ylimmän johdon välillä, Joskus pomo joutuu tekemään ikäviä asioita voimatta itse vaikuttaa niihin. Pomo ei ole aina paha. Hänkin voi joskus itkeä itsensä uneen.

Tämän ajatuskukkasen kruunatkoon seuraava osoite:

www.aasiakas.net

19. elokuuta 2008

Pahat rahastajat

Osuva sanonta toteaa, että ei se ole hölmö, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Kuluttajana ilahdun aina, kun minua muistetaan ilmaisella pikkukivalla. Kuntosalini aulassa on jaettu milloin ilmaisia myslipatukoita, milloin aamiaista. Tällainen pieni muistaminen jää pitkäksi aikaa mieleen. Myslipatukoihin uhratut pennoset maksavat itsensä takaisin asiakastyytyväisyytenä. Ei älkää keskeyttäkö mua tässä välissä sanomalla, että valmistaja luultavasti on lahjoittanut patukat ilmaiseksi promomielessä:)

Toisaalta ymmärrän varsin hyvin sen, että yritykset eivät toimi hyväntekeväisyyden voimalla. Kuka hullu lähtisi yrittäjäksi, ellei toivoisi saavansa tekemästään duunista myös voita leivän päälle? Tämän vuoksi ihmisten ainainen kitinä siitä, miten kaikki maksaa, ärsyttää minua välillä suuresti.

Törmäsin kyseiseen ilmiöön edellä mainitulla kuntosalilla. Korvaani tarttui pätkä salia esitelleen asiakaspalvelijan ja tutustumiskäynnillä olleen potentiaalisen asiakkaan välisestä keskustelusta:

Aspa: Tässä on toinen meidän solariumeista. Alakerrasta löytyy toinen ja lisäksi meillä on tarjolla suihkurusketus. Tuolla on hierojan huone. Hierontaan ja rusketuspalveluihin pitää varata etukäteen aika ja ne ovat maksullisia palveluita.

Prospekti: Ai maksaaks nää? Jaahas. No kuinka paljon?

Aspa: Solarium viisi euroa ja suihkurusketus kympin. Molempiin saa sarjakortteja, joita käyttämällä hinta tulee edullisemmaksi. Hierojan kanssa sovitaan tapauskohtaisesti hinnasta. Hinta riippuu siitä, millaisen hieronnan haluat ja kuinka kauan siihen menee aikaa. Yleensä hinnat ovat kahdesta kuuteenkymppiin

Prospekti: Kauheet hinnat! Miks nää ei voi olla ilmasia!

Aspa: No kun solarium on esimerkiksi niin suosittu, että sinne olisi koko ajan kauhea jono, jos se olisi ilmainen.

Prospekti: Suoraan sanoen aika törkeetä rahastusta. Pitää kattoo nyt. Jää vähän huono maku tämmösestä paikasta jossa vaan rahastetaan ihmisiä.

Niin rakas kuluttaja, ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Viiden euron solariumista räyhääminen on kuitenkin aika typerää. Yrityksiä eivät pyöritä Äiti-Teresat, eikä asian edes kuulu olla näin. Maksuja ei pyydetä aina vain siksi, etä halutaan lisää fyrkkaa tyhjästä. Jos solariumkoppien käyttö olisi ilmaista, vain harva pääsisi nautiskelemaan keinoauringosta huikeiden jonojen vuoksi. Samoin kukaan itseään kunnioittava ammattilainen tuskin alkaa tehdä hommia ilmaiseksi. Kuntokeskus maksaa hierojalle hänen ammattitaidostaan. Ja näiden tekijöiden lisäksi kuntokeskus haluaa rahaa, mikä on täysin ymmärrettävää. Kaikkihan sitä haluavat enemmän tai vähemmän.

En väitä, etteikö aihe olisi kaksipiippuinen. Ilmaiset palvelut ja huomionosoitukset voivat olla juuri SE JUTTU, joka sitouttaa asiakkaat ja saa viidakkorummun kumisemaan. Mutta olen kuullut myös tarinoita liian monista liian kilteistä yrittäjistä, joille rahantekeminen oli vain bisneksen ikävä sivupuoli, jonka edelle menivät kavereiden jeesaaminen, jatkuva joustaminen ja lahjoittaminen.

Ei liene vaikea arvata, miksi puhun näistä yrittäjistä ja heidän tekemisistään menneessä aikamuodossa.

12. elokuuta 2008

Me fiksut ihmiset

Liikenneturvan tv- ja radiomainokset kysyivät taannoin, "mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä?". Mainoksissa vilkun käyttämättömyyttä perusteltiin mm. sillä, että "ei sitä jaksa/muista/sehän kuluu jos sitä käyttää liikaa". Loistavan mainoksen äänimaisema toimi sellaisenaan radiossakin. Mainos pisti nauramaan ja samalla häpeämään. Kuinka monta kertaa vilkun käyttö on maaseudun pikkuteillä jäänyt, "kun eihän täällä ketään liiku".

Myöhäisheränneenä autoilijana -hankin kortin vasta viime syksynä- ja uusheränneenä pyöräilijänä olen alkanut kiinnittää liikenteeseen huomiota ihan eri tavalla kuin ennen. Surullinen havaintoni on se, että ihan liian suuri osa niin autoilijoista, pyöräilijöistä, jalankulkijoista kuin mopoilijoistakin on itsekkäitä peeloja, jotka ottavat turhia riskejä voittaakseen pari sekuntia tai metriä.

Pyöräilijät suhaavat alamäkiä järkyttävällä vauhdilla, vaikka tien vieressä olisi poikkikatuja tai taloja, joiden pihasta auto saattaa syöksähtää nenän eteen koska tahansa. Ja autoilijat nimenomaan syöksähtelevät. Pyöräilijöistä käsimerkin näyttäminen on noloa, ja heidän kadunylitysaikeitaan saa auton ratissa istuva pelätä sydän kylmänä. Jalankulkijat kävelevät pyöräteillä. Tietyillä teillä pyöräilijän on aivan turha yrittää ajaa liikenteen joukossa, jos haluaa pitää hengestään kiinni. Jalankulkijat kuitenkin varmistavat, että pyöräilijä ei pääse rikkomaan lakia ja kulkemaan jalkakäytävällä, sillä he kulkevat leveänä rintamana jopa neljä-viisi ihmistä rinnakkain. Tien oikeaa reunaa pitkin kulkeminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa sekä pyöräilijöille että jalankulkijoille. Viritetyt mopot suhailevat moottoriteillä ja mopoilijat näpyttelevät pahimmillaan kännykkää ajaessaan. Hands free-pakko on autoilijoille pelkkä vitsi, ja nopeusrajoituksia noudattavat ovat ärsyttäviä mamoilijoita, jotka haluavat hidastaa muiden matkantekoa. Vihreiden palaessa jalankulkijoille katua ylittävälle tööttäillään vihaisesti ja äkkijarrutukset tehdään viime tingassa kiroilun säestämänä. Etsä jumalauta nää että mulla on AUTO!!!!! AUTO!!!!! Sä vaan kävelet!!!!! Ja miksi pyöräilijöiden pitää ängetä joka paikkaan kiusaamaan autoilijoita ja jalankulkijoita.

Näitä havaintoja vasten Liikenneturvan kysymys "mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä", alkaa tuntua ontolta. Kyynisimpinä päivinä ajattelen, että fiksuja ihmisiä on oikeasti aika vähän. Ihmiset ovat itsekkäitä ja muiden tekemiset ovat heti itseltä pois. Jos pysähdyt suojatien eteen, jotta mummo pääsisi ylittämään tien, menetät arvokasta ajoaikaa jopa kymmenen sekuntia! Sinä aikana olisi ehtinyt kaasuttaa jo seuraaviin punaisiin valoihin! Kivat sulle vaan mummo.

Jokainen meistä haluaa kuitenkin kuvitella olevansa fiksu ja erityinen kansakunnan kynttilä. Siksi mainoksessa ei voida sanoa, että nyt luupäät loppui se remuaminen. Ei taida yläkerrassa paljon teilläkään kolista. Koska jokainen meistä haluaa tuntea olevansa ihmeellisen ihana yksilö, on mainoksen kysyttävä, mikä sinuun fantastisen fiksuun ja filmaattiseen upeaan yksilöön menee liikenteessä. Mainoksen on saatava ihminen tuntemaan itsensä erityiseksi ja puhuteltava häntä. Harva kuuntelee kirosanojen säestämää suoraa tykitystä. Toisaalta Liikenneturvan mainos on todella ovela. Se antaa ei-niin-fiksujen ihmisten luulla, että heitäkin pidetään pohjimmiltaan fiksuina. Se kohottaa heidän käsitystään itsestään -ja samalla ehkä pienen häpeän punan poskille. Kuin mää viksu ihminen ny tälläi.

Kun katselee ihmisten käyttäytymistä kauppajonoissa, pankeissa, kaupunkifestareilla ja luonnossa, ei voi tosissaan uskoa, että kaikki meistä olisivat pohjimmiltaan fiksuja. Fiksuus vaatii viitseliäisyyttä, muiden huomioimista, vaivannäköä. On niin paljon helpompaa ajatella, että kuka täällä muka ajaa ja jättää vilkku napsauttamatta päälle. On niin paljon helpompaa kiihdyttää ja jarruttaa vähän väliä moottorijarrutuksen sijaan ja nauraa oravia suojeleville hipeille. Kunhan mää ehdin kotiin Salkkareille ja pitsalle. Myönnän syyllistyväni tällaiseen henkiseen lepsuuteen ja löllöyteen ajoittain itsekin, enkä todellakaan ole siitä ylpeä.

Benettonin mainoksia pidettiin ajoittain brutaaleina. Kuka meistä fiksuista ihmisistä haluaisi nähdä kuolleen sotilaan veriset vaatteet -tai yliajetun pikkulapsen? Vaikka me fiksut ihmiset olemme omalla toiminnallamme tehneet niistä vaatteista veriset.

Loppuun pieni opettavainen huumoripläjäys, jotta ei menisi pelkäksi synkistelyksi koko homma:

11. elokuuta 2008

Visuaaliset viestit promopisteillä

Vähintään yhtä tärkeää kuin promoottorin antama ensivaikutelma, joka usein muodostuu pikkuseikoista, kuten Janica kirjoitti, on itse promopisteen huokuma tunnelma ja houkuttelevuus.

Visuaalista, eli näköhavaintoon perustuvaa, ensivaikutelmaa, joka syntyy muuten noin sekunnissa alitajunnassa, on tutkittu mm. vähittäiskaupppasektorilla sekä ympäristöpsykologian että markkinointiviestinnän näkökulmasta kymmeniä vuosia.

Vaikka on yleisesti tiedossa, että isot värikkäät kuvat/ständit, tutut tai huomiota herättävät värit, tiedetyt brändimerkit ja -muodot, siisteys ja järjestys, hyvä sijainti, riittävä valaistus, iloinen musiikki jne. lisäävät kuluttajan halukkuutta tutustua promootiopisteeseen, tätä tietoa ei hyödynnetä käytännön toteutuksissa riittävästi. Näin ollen huonolla promopisteellä operoiminen on rahan tuhlausta.

Sen sijaan, että tyytyy sekundapisteeseen, raha kannattaa käyttää sitten johonkin muuhun. Kuten myös Janica kirjoitti, usein juuri ne 'pikkuseikat', ovat merkittäviä myönteisen ensivaikutelman ja sitä kautta myös ostopäätöksen syntymisen kannalta. Ja vaikka promoottori olisi maailman ykkösmyyntitykki mutta asiakas huomaa jo kaukaa, että promopiste on esim. ruma, mitättömän kokoinen/näköinen, epäsiisti tai muuten vaan epäilyttävä, torjuntareaktio herää vaistomaisesti.

Pahimmissa tapauksissa, joita näkee muuten sangen usein, nk. promopiste 'makaa' huonosti valaistuna esim. tavaratalon hiljaisella käytävällä, asetettuna asiakasvirtaa myöten (ei vasten), ilman yrityksen logoa tai muita tunnisteita. Pisteen takana hämärässä seisoo promoottori, josta valitettavasti vielä näkee, ettei hän haluaisi työskennellä ko. paikassa tai pisteellä. Syykin on selvä: hän häpeää paikkaa, jossa joutuu viettämään työaikansa.

En minäkään pitäisi siitä, että minut olisi sijoitettu kuvaamani tyyliseen paikkaan, jossa myynti- tai maistatusmäärätavoitteita olisi käytännössä mahdoton saavuttaa ja jossa joutuisin piiloutumaan pöydän alle välttääkseni ohi kulkevat frendini ja heidän ivailunsa!

Tutkimusten mukaan 'hitusenkin epäilyttävältä näyttävät', 'toisella kädellä hutaistut', 'tylsän, sekaisen tai karun näköiset' tai 'rumat ja epäsiistit' promopisteet saavat kuluttajat karttelemaan niitä. Lisäksi ne luovat amatöörimäisen ja epäluotettavan kuvan hyvästä ja arvostetustakin firmasta, promoottorista ja tuotteesta. Toki enemmän huolestunut pitäisi olla promoottorin motivaatiosta, joka ko. työpaikalla 'joutuu' operoimaan, mutta kyllä silti tunnen myötähäpeää ennen kaikkea sen asiakkaan tai promotoimiston puolesta, jotka moisiin nolohin promopisteratkaisuihin tyytyvät.

Miksei promopistettä osata tehdä houkuttelevaksi, tuotteen esille tuovaksi ja miellyttävän henkiseksi ostoympäristöksi? Etenkin kun aina ei kyse ole edes rahasta. Kyse toki voi olla monesta muustakin seikasta mutta yleisintä lienee puutteellinen käytännön hahmo-/ympäristöpsykologian, visuaalisen suunnittelun ja/tai kuluttajakäyttäytymisen tuntemus. Tai sitten asiaa ei vain jakseta/viitsitä funtsia, kun kyse on 'vaan' promopisteestä... Surullista.

Eikö etenkin erityisen tärkeissä kampanjoissa (esim. täysin uuden yrityksen, tuoteryhmän tai tulevan kärki- tai hittiuutuustuotteen lanseerauksissa) kannattaisi mieluummin panostaa kaikkeen täysillä, kuin tinkiä siitä, mikä on elintärkeää syntyvien kauppojen kannalta, eli promopisteen houkuttelevuudesta? Ko. toiminta kertoo suoraan keskinkertaisuudesta ja kompromisseista, joihin liian monet arvostetut ja yleisesti hyvää markkinointiviestintää harjoittaneet firmat ilman mitään omantunnon tuskaa tyytyvät - promokonsepteissaan. Mutta jos ensivaikutelma pisteestä on jo luotaantyöntävä, niin myöskään huippumyyntiä ei kannata odottaa.

Promopisteiden suunnittelu ja toteutus kunniaan!

8. elokuuta 2008

Ne pienet seikat

Kävelen sisään Kampin kauppakeskuksen ovesta. En ehdi ottaa montaakaan askelta, kun eteeni pyrähtää sievä nuori tyttönen, joka kysyy heleästi, "saanko laittaa kynsiinne jotain kaunista?". Pistän heti merkille, että tyttö teitittelee minua, vaikka olen vielä neiti-iässä itsekin. Olen kuitenkin imarreltu ja päätän pysähtyä hetkeksi. Tyttö alkaa selostaa edustamansa taikaviilan ja muiden käsien- ja kynsienhoitotuotteiden ihmeitä tekeviä vaikutuksia. Samalla hän alkaa kiillottaa etusormeni kynttä taikaviilalla ja lopulta hieroo käsiini hyväntuoksuista käsivoidetta. Lopuksi olisi kauppojen teon aika.

Jätän 30 euron arvoisen manikyyrisetin kuitenkin ostamatta, vaikka tyttö on käyttäytynyt erittäin kohteliaasti. Hän on katsonut minua silmiin, mutta ei ole kuitenkaan tuijottanut häiritsevästi tai ollut ällöttävän ylituttavallinen. Hän on teititellyt minua koko tuote-esittelyn ajan ja käyttänyt todella aikuismaista ja huoliteltua kieltä. Hänen viestintätyylinsä on ollut erittäin asiantunteva ja luonnollinen. Tuotteen ominaisuudet muuttuvat hänen promootiossaan konkreettisiksi hyödyiks,i kun kertoo, miten on itse käyttänyt tuotetta, mitä hänen kaverinsa ja äitinsä ovat sanoneet tuotteesta jne. Hän on kertonut valkoisen hiekan ihmeitä tekevistä ominaisuuksista niin vakuuttavasti, että en ole jäänyt edes miettimään, pitävätkö nämä kosmetologiset faktat paikkansa. Hän on myös käyttänyt loistavaa myyntikikkaa: kysellyt minulta kysymyksiä, joihin minun on ollut pakko vastata myönteisesti (eivätkö kauniit kynnet vaikutakin paljon huoliteltuun olemukseen, tiedättehän, että kynnen pintaan kerrostuu likaa ja jäänteitä kynsilakasta, eikö tämä voide olekin ihanan tuoksuista jne.). Olisin siis voinut vastata myöntävästi myös hänen viimeiseen kysymykseensä, jossa hän ehdotti kauppojen tekemistä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mikä ihme meni vikaan?

Yksi ainoa pienen pieni seikka torpedoi loistavan promon. Nimittäin tytön omat kynnet. Vaikka hänen olemuksensa oli muuten erittäin siisti, kädet, kynnet ja kynsinauhat olivat kamalassa kunnossa. Miten voisin uskoa, että hänen edustamansa käsivoide on laadukasta, kun tytön kädet olivat kuivaa korppua? Miten voisin suhtautua vakavasti hänen selostukseensa kynsien vaikutuksesta huoliteltuun ulkoasuun, kun tytön omat kynnet olivat pureskellut nysät, kynsinauhat pelkkinä repaleina ja kynsien alla likaa? Eivätkö taikaviila ja muut oheistuotteet olekaan niin hyviä, kuin hän väittää? Tällainen mielikuva syntyi ainakin edustajan omia käsiä ja kynsiä katsoessa.

Samasta syystä johtuen minun on vaikea suhtautua vakavissani Dr. Philiin. Mies jakelee sairaalloisen lihaville ihmisille dieettivinkkejä sillä oikeudella, että hän itse on "vain" ylipainoinen. Hän kertoo amerikkalaisille, miten heidän tulisi vaalia parisuhdettaan, vaikka Dr. Philin oma vaimo on vast´ikää ottanut pitkät. Kyseinen vaimo Robyn on myös kehottanut naisia jumppaamaan ja juomaan enemmän vettä säilyäkseen hehkeinä ja nuorekkaina. Robyn itse ei kuitenkaan taida uskoa omiin vinkkeihinsä pinkeäksi kiristetyistä kasvoista päätellen.

Teemme päätelmiä ihmisistä usein hyvinkin pienien seikkojen perusteella. Kaikkiin niistä emme valitettavasti voi edes itse vaikuttaa. Minulle on jäänyt puhelinmyyntiajoiltani mieleen asiakas, joka ei halunnut tilata minulta lehteä, koska olin kuulemma liian pirteä ja vitsikäs. Hän koki vastenmielisiksi juuri ne luonteenpiirteeni, joista yhdeksän kymmenestä asiakkaasta piti ja joiden ansiosta työkaverini kuvailivat minua iloiseksi ja kivaksi ihmiseksi. Kaikkia ei siis voi miellyttää, vaikka seisoisi päällään ja jonglööraisi samalla varpaillaan.

Jos promoottori esittelee käsienhoitotuotteita, hänellä pitäisi kuitenkin olla sen verran älliä päässään, että laittaisi ensin omat kätensä ja kyntensä siistiin kuntoon. Nyt hänen loistava promootionsa tussahti kuin väsynyt vappupallo. En mainostanut ystävilleni uutta ihanaa käsivoidetta ja ihmeellistä taikaviilaa. Sen sijaan kerroin kaikille saman päivän aikana tapaamilleni ihmisille poikkeuksellisen epäuskottavasta promoottorista, johon törmäsin Kampissa.

Sanottakoon vielä saarnan päätteeksi, että meikäläisen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kirjoitusvirheisiin, jos aion esitellä itseni copywriteriksi ja vapaaksi toimittajaksi.

6. elokuuta 2008

Promoottorin terveiset Kapkaupungista

Promoottorin terveiset Kapkaupungista (Toim. huom! Kirjoitettuna ilman ääkkösiä paikallisella näppäimistöllä)

Eli mita tapahtui? Alkuvuoden aikana kypsyi ajatus, etta olisi mukava saada joku helppo harjoittelupaikka kesaksi jostain Turun lahelta. Pienen netissa surffailun jalkeen loytyikin sopivalta tuntuva toimija, joka valitti eurooppalaisia opiskelijoita Etela-Afrikkaan Kapkaupunkiin, ja ennenkuin sita kunnolla ymmarsikaan sita oli jo lentokoneessa, kevaan kiireiden takia koko lailla valmistautumattomana, maaranpaana etelainen Afrikka.

Harjoittelupaikkana minulla on Ownbrand (www.ownbrand.co.za) niminen yritys. Kaytannossa yritys rakentaa apteekeille niiden omissa nimissa olevia brandeja eli tyyliin Pirkkaa S-marketille. Yrityksen toimiston jakaa myos toinen yritys PharmaGo, joka paa-asiallisesti myy laakkeita/terveystuotteita apteekkeihin. Omistussuhteet menevat myos nailla kahdella yrityksella jonkin verran ristiin, joten olen kaytannossa tehnyt toita kahdelle eri yritykselle.

Normaalisti tulen toimistolle yhdeksalta. Hoidan myyntipaallikon juoksevia asioita (sahkoposti, faxit, tarvittavat puhelut) pari tuntia, minka jalkeen loppupaivan puurraan erilaisten projektien parissa. Ensimmainen projekti oli luoda myynninseurantaan jarjestelma, koska sellaista ei jostain syysta ollut. Taman jalkeen kaytiin yrityksen johdon kanssa budjettia lapi ja paadyttiin erottelemaan naiden kahden samoissa tiloissa toimivan yrityksen budjetit toisistaan, jotta paatoksenteon tueksi olisi tarkempaa tietoa. Tyopaiva paattyy aina tyotilanteen mukaan eli tarjolla on ollut kaikkea 6 tunnin netissa surffailusta 12 tunnin lahes tauottomaan paahtamiseen.

Viimeisin projekti on ollut markkinointisuunnitelman luominen taalla kesaksi markkinoille tuotavalle tuotteelle. Pitaa sisallaan mm. kilpailija-,markkina-analyysia seka talla hetkella kolmen eri aikaan toteutettavan promootiokonseptin suunnittelua Projekti on selvasti tahan asti kiinnostavin ja hiukan harmittaa etten ehdi suunnitelman toteuttamista valvomaan. Kutsu toki jo tuli viela puoleksi vuodeksi, mutta rahat ja viisumin voimassaoloaika alkaa nayttaa piakkoin samaa melko pienta lukemaa, joten koti Suomi kutsuu ensi kuun alussa.

Ymparisto on taalla on toki paljon muutakin kuin tama harjoittelupaikka. Kapkaupunki on hyvin kakskasvoinen kaupunki. Kaupunki on hyvin kaunis merenrantakaupunki ylvaiden vuorten kupeessa. Epailematta ymparistoltaan kaunein paikka, missa tahan asti olen ehtinyt vierailemaan. Samaan aikaan taalla on korkea tyottomyysaste ja kasittamaton maara koyhyytta. Jotain tasta kaupungista kertoo se, etta aamuisin juna-asemalle kavellessani vastaan tulee toiveikkaita koululaisia mutta samoilla kaduilla on kodittomia kaariytyneena huopiin (ja keli ei usein todellakaan ole taalla niin hyva etta tekisi mieli laitta kadun varteen kollottelemaan) Junassa on kaikkea todella rikkaista pukuihin sonnustautuneista ja uusia Nokioitaan nappailevista hyvin koyhiin ja nalkiintyneen oloisiin kanssamatkustajiin. Joskin useimmiten saan kunnian olla aina tata tietty etnista taustaa edustava henkilo, silla paikallinen vaaleahko vaesto ei junia kayta.

Rikollisuuteen tormaa taalla vaistamatta ja jokaisella, etenkin eurooppalaisilla, vaikuttaa olevan oma tarinansa tahan liittyen, joillain jopa seitseman, ja askettain samaan asuntoon kanssani muuttaneet uudet kamppikset ovat jo hyvaa vauhtia tekemessa uutta ennatysta. On kaikkea taskuvarkauksista, kotimurtoihin ja aseellisiin ryostoihin. Nyt tekisi mieli sanoa etta itse olen valttynyt moiselta, mutta pitaa koputtaa rankasti puuta tassa vaiheessa. Valilla perusturvallisuuden jarkkyminen on tuntunut siettamattomalta, mutta kaikkeen tottuu…vuotavaan kattoon (piti vaan siirtaa sanky pois alta), rikkinaiseen pesukoneeseen(tamakin saatiin kolmessa viikossa korjattua), toistuvasti myohastyviin tai peruuntuviin juniin (pitaa vain odottaa tai ottaa seuraava), siihen etta tyopaikalla saatta olla puhelinlinjat poikki kun sinne saapuu (ei auta kuin odottaa) ja tietysti siihen, etta ulkona pitaa katsoa ymparilleen ja silti vaikuttaa itsevarmalta ja rennolta samaan aikaan, ja etta pitaa vaihtaa kylmasti katua tai junanvaunua jos alkaa vaikuttaa etta ongelmia saattaa olla tiedossa. Samaan aikaan on hyva muistaa, etta vaikka valilla tekisi mieli nahda Suomi hyvin puhtaana neitokaisena, niin kyllahan meilta kaikenlaista loytyy myos Suomesta. Pakkasta taalla ei ole koskaan.

Kauniin ympariston lisaksi ihmiset ovat tekevat tasta kaupungista sen mita se todella on. Taalla tapaa sakkia hyvin erilaisista taustoista. Viime lauantaina jarjestin pienet illanistuijaiset kotonani ja paikalla oli ihmisia Zimbabwesta, Tanskasta, Etela-Afrikasta ja ulossiirryttaessa tarkoitus oli napata viela mukaan brasilialainen kollega. Edellisena viikonloppuna paadyttiin Israelilaisen elamantaiteilijan kutsumana juhliin, jossa oli suoraan 'silla silmalla'-ohjelmasta oleva paikallinen Art Director, jenkkilainen muusikko, aiti joka kohtuu estottomasti vaihteli vaatteitaan (toki pyysi sulkemaan silmat ennenkuin lavaytti paidan seinaan johon ei ollut tyytyvainen)ja iso joukko ihmisia joita en ole edes kykeneva profiloimaan. Juhlista paadyttiin laheiseen baariin, jonka baarimikko oli seurassamme ja joka lopulta joutui toihin, koska baarin omistaja oli hivenen humalassa. Kyseisenlainen illankulku ei ainakaan Turussa eika uskoakseni myoskaan Tampereella ole kaikkein todennakoisin.

Kaiken kaikkiaan kotimatkan lahestyessa Kapkaupungin positiiviset puolet alkavat taalla korostumaan. Kotona odottaa kuitenkin taas kahden tutkinnon junttaaminen eteenpain ja toivottavasti kevaaksi tulee puskettua gradu ulos, etta voi seuraavana syksyna tarvitsee enaa viimeistelle Tradenomin tutkinto. Vetta ja pimeaa sitten piisaakin kuukausikaupalla. Kotona odottaa kuitenkin myos laheiset, ystavat ja tietysti eritoten Turun Plussalampaat, joihin onkin tullut pidettya tihenevaan tahtiin yhteytta. Eika niin valiksi ole, vaikkei kotona toistuvasti heraakaan siihen, etta katosta tiputtelee vetta kasvoille.

Mutta tosiaan onhan tata retkea viela inan vajaa kuukausi jaljella ja ensi viikon sain sovittua lomaviikoksi ja nokka kaantyy kohti Namibiaa…

Aurinkoista loppukesaa toivottaen,
Jarno Rajalampi, Expressionin promoottori

Ps. A tai O:ta mulla ei talla hetkella ole ja suomenkieliset lauserakenteetkin on hiukan hukassa, mutta lupaan ottaa kielikylpyja syyskuussa.

Terveiset tarjosi Päivi

4. elokuuta 2008

Kaksi tapaa tehdä product placement

Tulipa eilen katsottua kaksi elokuvaa, jenkkiläinen vaihtoehtoisempi, älykäs ja
hillittömän hauska "Juno", joka kertoo 16-vuotiaasta tytöstä, joka tulee raskaksi ja
alkaa määrätietoisesti etsiä lapselleen adoptiovanhempia. Tämän jälkeen katsoimme
"Ganesin", joka kertoo Hurriganesien alkutaipaleesta Remu Aaltosen näkövinkkelistä.

Tehdäänpä ihan alkuun selväksi, että allekirjoittanut on taiteellinen tarinoita rakastava
humanistihippiäinen, jolle tietyt asiat ovat pyhiä. Kuten elokuvat. Vihaan huonoja
elokuvia, ja Ganesia vihasin kahdesta syystä. Sen lisäksi, etä elokuva oli mielestäni
huono (käsikirjoitukseen ja henkilöhahmojen kehitykseen liittyviä ongelmia ja onttoutta),
elokuvan töksähtelevä product placement pilasi oman leffanautintoni lopullisesti.

Heti elokuvan alussa tehtiin selväksi, ketkä leffaa ovat sponsoroineet. No okei, ei siinä
mitään. Seuraavaksi ruutuun lävähtää jenkkityyppinen esittelyteksti "Helsinki Filmi
esittää", "Tuomas Milonoff on Remu Aaltonen" jiiänee. Ei tässäkään vielä mitään. Mutta
siinä vaiheessa, kun roolihahmot laukovat sellaisia reploja kuin "Melko reilua" (DNA) ja
"Tääl on vielä vähän hiljasta mut kyl se tästä lähtee" (Koff) oli allekirjoittanen
elokuvanautinto pilalla. DNA:n ja Koffin markkinointipuolella nämä repliikit lienevät
olleet koko elokuvan kohokohta, joille on hihitelty samalla tavalla innostuneesti, kun
sukulaiset kiljuvat tv:n edessä, kun heidän pikku Mikkonsa/Maijansa näkyy telkkarissa ja
pääsee parhaassa tapauksessa vastaamaan vielä toimittajatädin/sedän kysymykseenkin. Tätä
ihmettä sitten esitetään suvun kissanristiäisissä kotiteatterissa ja tunnelmallisissa
illanistujaisissa parin punkkulasillisen jälkeen. Siinä se nyt on, meidän mokkula ja
meidän pikku bisse, niisk.

Hauska vertailukohta Ganesin kökölle tuotesijoittelulle oli tapa, jolla asia hoidettiin
Junossa. Tic Tac -pastillit saivat leffassa runsaasti näkyvyyttä, koska Junon poikaystävä
söi niitä koko ajan. En tiedä, oliko kyseessä elokuvantekijöiden oma valinta vai sovittu
tuotesijoittelu. Juuri näin se pitäisi tehdäkin. Ei leffaan tulla katselemaan mainoksia,
niiden aikana rapistellaan sipsipussit auki ja ryystetään colaa posket lommolla. Leffan
product placement on parhaimmillaan niin luontevaa, että kuvassa vilahtavia
kännykkämerkkejä, pastilleja ja tossuja ei tarvitse erikseen alleviivata. Ja kaikkein
parasta on se, jos tuote tai brändi on olennainen osa itse tarinaa. Sen nimeä ei
välttämättä mainita kertaakaan, eikä tuotemerkkiä erityisesti hehkuteta, vaan se on
sulautuu tarinaan ja sen maailmaan. Kännykällä soitetaan puhelu, jonka lopputuloksena
juoni kulkee eteenpäin. Manolo Blahnikeilla hurmataan sööttejä kundeja, mutta
irtonaisessa ja teennäisessä kohtauksessa ei pysähdytä lässyttämään Manolo Blahnikeista
maailman ihquimpana kenkämerkkinä jonka uusi kokoelma bai tö vei on juuri tullut
markkinoille.


Loppukaneettina todettakoon, että hörhötaiteilija sisälläni haluaa vain nauttia hyvästä
elokuvasta ja loistavista roolisuorituksista. Mutta ilman sponsoreiden anteliaita
kukkaroita niitä ei valitettavasti nähdä. Ruokkivaa kättä ei kuitenkaan tarvitse nuolla
kainaloon asti. Ja välillä voi jopa leikkisästi näykkäistäkin.

2. elokuuta 2008

Loppuun asti brändätty

'Aah, kuinka makoisaa. Ihanaa, valkoista suklaata ja kermajädeä'. Pystyisitkö tästä päättelemään brändin, jota juuri nautin?

Tuskin, sillä Suomessa myydään kasoittain tuohon kategoriaan kuuluvia jäätelöitä, jotka kaikki näyttävät samalta ja maussa on vain pieni vivahde-ero. Vai näyttävätkö ne sittenkään niin samoilta?

Tarkastelen herkkuani uudelleen. Hetkonen... Valkosuklaakuoressa koreilee tyylikäs M-kirjain. Ja katsos piru, tikussakin toistuu brändinimi oikeassa visuaalisessa muodoissaan. Wau.

Kuoripaperi toki erottaa oman herkkuni sen kilpailijoista, mutta edellä mainitut pienet yksityiskohdat ovat kyllä vimpan päälle mietitty. Jos jostain syystä kuluttaja saa käteensä pelkän jäden ilman kuoria, sitä ei voi olla tunnistamatta Magnumiksi tikun ja suklaakerroksen brändivihjeiden perusteella.

Ko. extrat tuskin tuovat hirveitä lisäkuluja valmistuksessa mutta pitävät huolen siitä, että tuote erottuu kilpailijoistaan viimeiseen suupalaan asti. Pieni luksusfontilla 'painettu' M-kirjain on nimittäin sijoitettu fiksusti alareunaan, joka usein syödään viimeisenä ja tikussakin brändinimi koreilee juuri siinä osassa, mikä ensimmäisenä vedetään ulos kuoresta. Katse kohdistuu siihen siis vaistomaisesti.

Loistavaa suunnittelutyötä ja loppuun asti vietyä brändisaarnaa - myös tuotetasolla.

Ps. Olen pidemmän aikaa miettinyt, että vähänkö ois siistiä, jos kermaviilejä ja maitorahkoja sais esim. hentoina pinkin punaisina? 'Nyt kesävärit kaupoissa. Ihanat lime ja light pink maitorahkat tarjouksessa'. Ja taas voi laajentaa brändiä ja tehdä näennäisuudistuksen ja sen lanseerauksen...

31. heinäkuuta 2008

Näin brändätään rikkakasvi


Mikäs se siinä möllöttää, eikös se ole tuttu Plantago major eli kotoisa piharatamo, tuttujen kesken pelkkä ratamo vaan. Mutta jos Lumenea on uskominen, kyseessä ei ole sitkeä rikkakasvi, joka puskee tiensä valoon asvaltin läpi ja alkaa hiljalleen syödä takapihan nurmikkoa. Kyseessä on nimittäin Lumenen uuden, nuorille ja meneville suunnatun meikkisarja Lumene Natural Coden nimikkokasvi.

Lumene päätti lopettaa teinityttöjen meikkisarja Anytimen valmistamisen. Lumenen brändijohtaja Päivi Paltolan mukaan yksi syy merkin hautaamiseen on se, että kuluttajat eivät mieltäneet Anytimea Lumenen merkiksi. Öööh, olisiko asiaa kannattanut mainostaa hieman näkyvämmin tyyliin "Anytime by Lumene" tms.

Paltola kertoo Markkinointi & Mainonnassa, että Natural Codesta on tarkoitus luoda uskottava ja helposti lähestyttävä brändi, joka painottaa nuorten naisten oikeutta persoonalliseen tyyliin ja yksilöllisyyteen beibiglitterin sijaan. Rivien välistä voidaan siis lukea, että Anytime ei ollut enää pitkään aikaan -jos koskaan edes oli- uskottava ja helposti lähestyttävä brändi. Ja itse en edes laskisi Anytimea brändiksi, vaan tuotemerkiksi. Anytime oli juuri se tuotesarja, jonka ripsari ostettiin, kun muuhun ei ollut varaa. Sokoksen kemppariosastolla aikuista naista nolotti livahtaa Anytimen vaaleanpunaisen perhosilla koristellun ständin luo ostamaan lempparipuuteria, joka oli niin ihanan halpakin. Ja jos minun mielipidettäni kysytään, Anytimen laatu ei koskaan ollut kummoisempi, mitä ko. hintaluokan tuotteilta sopii odottaa.

Natural Coden nettisivuilla maalaillaan mielikuvia luonnonläheisestä skandinaaviretroilusta ja pystypäisestä, räväkästä mutta naturellista asenteesta. Brändin ulkoasu on jännä sekoitus Body Shopia ja MAC:ia/Goshia/Make Up Storea. Pakkaukset ovat yksinkertaisia ja niissä yhdistellään mustaa kirkkaanvihreän eri sävyihin. Lumenen Natural Code ponnistaa kuitenkin järvien rannoilta ja tuntureilta, ei suurkaupunkien savuisilta kaduilta: merkin ständiä ja nettisivuja koristavat valtavat vihreät piharatamon kuvat. Ratamo hohtaa houkuttelevana mustaa taustaa vasten ja yht´äkkiä ajatus ratamolla terästetystä kasvovedestä alkaa tuntua räväkältä, luonnonläheiseltä mutta modernilta. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että kyseessä on tosiaan se takapihalta tuttu Rane Ratamo, jonka karkottamisen eteen kotipuutarhurit ovat valmiita tekemään mitä tahansa.

Lumene Natural Coden nettisivut ovat englanniksi ja suomalaisesta luonnosta on valittu parhaat palat ja ivanahelsinkimäisiä elementtejä. Ratamoa ollaan siis näköjään viemässä ulkomaille haastamaan hileiltä ja bling blingiltä tuoksuvat Maybellinet ja L´Oréalit. Ehkä Lumenen seuraavan lippulaivan keulakuvaksi valitaan Epilobium angustifolium. Totesihan Irwinkin kyseisestä kasvista jo aikoinaan, että kyseessä on rentun ruusu.

Psst, myynninedistämisen kanssa hommailevat. Natural Coden lanseerauksen olisi voinut hoitaa paljon näyttävämminkin, kuin vain muilauttamalla uudet nettisivut verkkoon, lähettämällä tiedotteen medioille ja raijaamalla Natural Coden ständit Anytimen paikalle, eiks vaan?

http://www.marmai.fi/uutiset/article112625.ece
http://www.lumenenaturalcode.fi

30. heinäkuuta 2008

Yrittäjyydestä johtajuuteen: 15-vuotiaan näkemys

Kuten monet tietävät, opetin ennensivutoimisena markkinointia ja yrittäjyyttä kauppaoppilaitoksessa. Löysin eräältä yrittäjyyden luennolta kasan 15-vuotiaiden kirjoituksia aiheesta Johtajan päivä. Pakko jakaa teidän kanssa.

Kirjoitukset on palautettu nimettöminä, joten en tiedä, onko tämän tekstin kirjoittaja tyttö vai poika. Mutta sisältö on hauska ja tuo hyvin esille yleistykset, jotka johtajuuteen/yrittäjyyteen liittyvät myös 15-vuotiaan päässä.

Johtajan päivä

Heräsin aamulla sisäiseen kellooni 7. Juon vaimoni keittämät kahvit ja pakkaan vaatteet Saksan matkaa varten. Lähden töihin uudella työsuhdeautollani. Aikaa on runsaasti, joten pesetän auton firman piikkiin Essolla, poltan tupakan ja juon paremmat kahvit.

7.59 saavun Hartwallin tehtaalle. Poltan sikarin ja annan pihalla olevalle tv-ryhmälle lausunnon uudesta energiajuomasta. Sitten luen työhuoneessa Kauppalehden ja tarkastan pörssin. Sihteerini muistuttaa tärkeästä tapaamisesta iltapäivällä.

Aika menee siivillä ja lähden pian syömään ravintolaan tuotepäällikkömme kanssa. Ruuan maksa firma ja ostetaan siksi vielä sikaritkin. Kun palaamme töihin, sihteeri odottaa huoneessani uusien etikettien kanssa.

13.00 Lähden golf-kentälle tapaamaan Olvin johtajaa. Pelaamme kierroksen ja keskustelemme bisneksestä.

15.30 taksi noutaa minut kentältä ja vie lentokentälle. Bägi kuljetaan firman piikkiin kotipihaani taksilla myös.

16.15 olen lentokentällä juoten taas kahvia ja polttaen sikaria. Vielä paukku päälle ja olen valmista kauraa koneeseen. Koska työviikko on ollut rankka, nukahdan koneen noustua heti.

(Sanaakaan muuttamatta) Teksti oli ajatuksia herättävä... Ü

29. heinäkuuta 2008

Mansikka maksaa maltaita

Kyllä kausimyynnistä otetaan kaikki irti. Mansikkalaatikko maksoi toissa viikolla Lahden S-marketin pihassa 20e, nyt lauantaina 22e ja tänään 25e. Huomenna kuulemma on 28e. Ja huonon alkukesän takia hinta ei ainakaan tule laskemaan kesän lopulla. Päinvastoin, kysynnän kasvu tempaa hinnan vielä ylemmäksi pilviin. Mistä moinen katteen korotus saataisiin myös markkinointitoimiston palveluihin? ;)

Mansikoista nauttien mukavaa kesää itse kullekin.

Myyttejä yrittäjyydestä

Yrittäjyys on pop. Onhan se pääministerimme ja lukuisten muiden poliitikkojen mukaan taikasana, joka työllistää työttömät ja vauhdittaa kansantaloutemme nousukiitoon. Yrittäjäperheen vesana ja yrittäjän avopuolisona olen kuitenkin huomannut, että yrittäjyyteen liitetään monenlaisia myyttejä ja ennakkoluuloja -edelleen. Tässä niistä muutamia sekä omia ajatuksiani siitä, pitävätkö myytit paikkansa.

1.) Yrittäjät ovat rikkaita

Suomi on täynnä pieniä yhden naisen/miehen tai vain muutamia työntekijöitä työllistäviä yrityksiä. Näissä firmoissa työntekijöiden palkat sivukuluineen, laitteet ja materiaalit haukkaavat valtaosan firman tuotoista. Yrittäjälle itselleen käteen jäävä rahasumma on usein naurettavan pieni verrattuna hänen työtuntiensa määrään. Osa pienyrittäjistä elää jopa virallisten määritelmien mukaan köyhyysrajan alapuolella, repikää siitä.

2.) Yrittäjät ovat itsekkäitä kusiaisia, jotka repivät työntekijöidensä selkänahasta kaikki tehot irti.

Pienyrittäjä on pulassa, kun ainoa työntekijä sairastuu. Ja vielä suuremmassa liemessä ollaan, kun yhden henkilön firman ainokainen työntekijä, yrittäjä itse, joutuu vuoteenomaksi. Kuka tuuraa yrittäjää? Koska pienyrittäjät harvemmin ovat miljonäärejä, on täysin ymmärrettävää, että työntekijöistä halutaan pitää kiinni. Tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjä palkkaa henkilön, jolla on elämäntilanteensa valossa vähiten mahdollisia poissaoloja ja yllättäviä menoja. Ikävä kyllä, pienen lapsen yksinhuoltajalla on suurempi todennäköisyys joutua olemaan töistä poissa lapsen sairastumisen vuoksi, kuin sinkulla tai henkilöllä, jonka lapset pärjäävät jo itsekseen kotona. Yrittäjä ei jätä pienen lapsen yh-äitiä tai -isää palkkaamatta, koska hän on paha perheitä ja lapsia vihaava rahanahne muinaisjäänne. Mutta tätähän ei saisi ääneen sanoa.

3.) Yrittäjän elämä on lokoisaa, koska lomalle voi lähteä kun siltä tuntuu.

Aijaa. Miksi mun isä ei sitten koskaan ollut lomalla ja kotonakin vain viikonloppuisin? Miksi avomieheni naputtelee läppäriään mökillä ja herää aamulla neljältä vastaamaan ulkomailta soittavan yhteistyökumppanin puheluun? Teoriassa yrittäjä voi lähteä kotiin kesken päivän, jos homma ei natsaa, mutta käytännössä asiat harvemmin hoidetaan näin. Tokihan sinne kotiin voi lähteä, jos toimisto alkaa ahdistaa, mutta työpuhelut ja mailit seuraavat perässä. Osa yrittäjistä voi pitää lomiaan vapaammin kuin perusduunari, mutta osalle se on sula mahdottomuus. Monet palvelualan yrittäjät kun ovat juuri silloin työllistetyimpiä, kun muut ovat lomalla nauttimassa heidän tarjoamistaan palveluista.

4.) Helppoohan sun on olla yrittäjän vesa kun ei ole tarvinnut tapella kesätyöpaikoista.

On totta, että usein yrittäjän lapset pääsevät perheen yritykseen kesätöihin ja taskurahojaan tienaamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että isin pikku prinsessa selviäisi pelkkiä kukkia kastelemalla. Pienissä perheyrityksessä ei aina edes kysellä, kiinnostaako jälkikasvuja tulla firmaan töihin, heidät kasvatetaan työskentelemään yrityksessä kyselemättä. Kun jaat sekä perhe- että työelämäsi iskin tai äitylin ja sisarusten kanssa, välit hiertyvät välillä pahasti. Kovat paikat tulevat eteen siinä vaiheessa, kun joudut sanomaan vanhemmillesi, että sori, en halua jatkaa teidän yrityksenne pyörittämistä.

5.) Yrittäjän kakarat ajelevat rantatiellä mopoautoilla ja saavat kaiken eteensä kultalautasella.

Minut ja moni muu yrittäjän lapsi on kasvatettu siihen, että raha ei kasva puussa ja sen eteen on tehtävä töitä. Yrittäjän lapsi pääsee myös näkemään näkymättömät kustannukset, joita oman firman pyörittäminen teettää. Sitä tililleen kolahtavaa summaa oppii kummasti arvostamaan, kun tietää, millaisen ketjun lopputuloksena työntekijä saa palkkansa.

6.) Yrittäjät ovat pinnallisia kapitalisteja, jotka eivät ymmärrä elämän pehmeitä arvoja ja syvällisyyttä.

Niinköhän? Suurin osa taiteilijoista ja luovien alojen työntekijöistä työllistää itse itsensä yrittäjinä . He työskentelevät juuri näiden pehmeiden, aineettomien arvojen ja sisältöjen kanssa. Myös sen iiihanan mussu-tassu-söppelis-pöppelis-lemmikkihoitolan pitäjä on yksityisyrittäjä.

7.) Yrittäjyys on ratkaisu työttömyyteen

Minun mielestäni ei. Yrittäminen on antoisaa ja rankkaa hommaa, joka vaatii ihmiseltä tietynlaista mielenlaatua: riskinottokykyä, kykyä sietää epävarmuutta, hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, uudistumiskykyä, mielikuvitusta, bisnesvaistoa ja talousosaamista. Kaikista ei voi tulla taiteilijoita, matemaatikoita tai liukuhuhnatyöläisiä, ei myöskään yrittäjiä.

28. heinäkuuta 2008

Mika "Stenkku" Stenfors

Parasta kesähauskuutusta ainakin sateisina päivinä on Mika "Stenkku" Stenfors-pätkien selailu Youtubesta. Kyseessä on siis aluksi inside-porukalle tehty sarja sketsipätkiä, joissa irvaillaan varsin stereotyyppiselle myyntitykille, mielikuvitusmies Mika "Stenkku" Stenforsille. Nyt pätkiä on alettu esittää myös Ylellä. Pätkät ovat kolahtaneet ainakin allekirjoittaneen nauruhermoon. Mutta valitettavasti siksi, että Stenkku Stenforseja on ihan oikasti olemassa. Tähän myyntimiehen arkkityyppiin tuli törmättyä puhelinmyyntiaikoinani 90- ja 2000-lukujen vaihteessa erittäin monta kertaa.

Millainen Stenkku sitten on? Stenkku on se myyntipäällikkö, jonka myyntikoulutuksen ydin koostuu kikoista, miten saadaan tyhmä asiakas ostamaan tuotetta tai palvelua törkeään ylihintaan. Stenkuilta sain vuosien varrella mm. seuraavanlaisia vinkkejä:

-Jos se ei meinaa ostaa niin keksit omasta päästäs jotain kaupanpäällisiä. Ei ne kuitenkaan niitä muista. Ja sä voit lähettää tuolta toimiston kaapista jotain krääsää sille, kassin tai keittokirjan.

-Jos asiakas on tilannu viime vuonna 100e:n paketin, soitat sinne ja sanot ihan pokkana, että teillähän oli viime vuonna tää 500e:n paketti, laitetaanko sama tänä vuonna? Ja sit kun se asiakas kitisee että aika kaalliilta kuulostaa niin sanot, että no onhan meillä tää kaikkein pienin 300e:n paketti, laitetaanko se jos haluatte tänä vuonna vähän pelkistetymmän ratkaisun . Ja tsadaa, näin me saadaan se idiootti ostaan joka vuosi aina enemmän ja se luulee aina pääsevänsä halvemmalla! Ei ne niitä viime vuoden laskuja muista, tää on sitä luovaa markkinointia.

-Yritä myydä se paketti vaikka sihteerille jos pomo ei oo paikalla. Sano sille että sä olet jo sopinut pomon kanssa tästä kaupasta ja tää on niin rutiinijuttu et vaikka puhelinvaihteenhoitaja voi hoitaa kaupan pakolliset muodollisuudet sun kanssa.

-Valehtele aina mummuille et lehtitilaus on määräaikanen, koska ne ei ota kestotilauksia. Sit soitat sinne asiakaspalveluun ja valehtelet olevas sen mummun omainen ja sanot, että haluat Ailan puolesta laittaa tilauksen loppumaan vaikka puolen vuoden jälkeen kun Aila on niin heikko ettei se jaksa hoitaa enää ite asioitaan.

-Jos sä oot myymässä vuoden mittaista lehtipätkää, niin sanot asiakkaalle puolen vuoden pätkän hinnaksi sen vuoden hinnan ja huijaat, että se saa puoli vuotta kaupan päälle. Myyt siis ihan normaalin vuoden tilauksen ja se idiootti luulee saavansa kokonaiset puoli vuotta ilmaseks ! Muahhhahhhhahhhhaaaaa!

-Ei koskaan kannata soittaa omalla nimellään, keksi joku myyntinimi mutta älä herranjumala paljasta ikinä asiakkaalle kuka sä oikeesti oot.

-Jos se ämmä ei suostu ostaan niin keksitään jätkien kans joku tosi räkänen pilapuhelu ja soitetaan sille jälkeenpäin. Pierastaan vaikka suoraa luuriin! Muaaahhhhhahhhhahhhaaa!

Stenkkujen pukeutumiseen kuului usein kauluspaita ilman kravattia, räikeänvärinen bleiseri ja kaulassa ja ranteissa välkkyvät kultaketjut, joiden karaattimäärää ja hintaa muistettiin aina mainostaa kovaäänisen röhönaurun säestämänä. Stenkut jakelivat suosikeilleen pimeitä bonuksia muiden työntekijöiden selän takana ja vauhdittivat myyntiä kuumina kesäpäivinä raijaamalla toimistolle pari koppaa keppanaa. Stenkut repivät huippumyyjiensä selkänahasta irti kaikki tehot, kunnes uupumus iski. Kotona burn outiaan ja vatsahaavaansa potevalle entiselle suosikille lähetettiin kortti, jonka jälkeen tämä painui unholaan, ellei sitten palannut Stenforsin maailmaan tahkoamaan toimistolle lisää rahaa verenpaine kaakossa, kunnes seuraava romahdus iski. Masentuneet, ylirasittuneet ja Stenkun kyseenalaisen moraalin kyllästyttämät entiset huippumyyjät olivat Stenkkujen silmissä surullisia tapauksia. Heitä muisteltiin hetki Semaforin musavisassa huurteisen äärellä, kunnes toimistoon asteli uusi kirkasotsainen nuorikko, joka jaksoi painaa 12 tuntista päivää ja täytti Stenkun myyntitavoitteet.

Visiittini Mika Stenforsien maailmassa kesti viitisen vuotta, koska vuosituhannen vaihteessa alaikäisille ipanoille ei ilman suhteita ollut tarjolla juurikaan muutatyötä kuin siivousta tai puhelinmyyntiä. En missään nimessä halua halveksia puhelinmyyjien ja myyntityötä tekevien ammattia, mutta ymmärän erittäin hyvin, mistä asiakkaiden tympääntyneisyys, ennakkoluulot ja suoranainen viha puhelinmyyjiä, myyntiedustajia ja kiinteistövälittäjiä kohtaan kumpuaa. Itse lopetin hommat, kun oma etiikkani alkoi kolahdella liian kovaa Stenkkujen arvomaailmaa ja koulutustapoja vastaan. Valehteluun, huijaamiseen ja asiakkaan kustannuksella nauramiseen perustuva myyntityyli voi kannatella hetken, mutta sillä ei todellakaan luoda kstäviä asiakassuhteita. Eipä ihme, että lukuisat puhelinmyyntifirmat ovat kaatuneet pian syntymänsä jälkeen. Onneksi mätämunien joukosta löytyy myös firmoja, joissa sekä työntekijöitä että asiakkaita kohdellaan heidän arvonsa mukaisesti ja tavoitteena on tehdä saman asiakkaan kanssa kauppoja jatkossakin, ei paeta käpälämäkeen siinä vaiheessa kun tämä alkaa haistaa palaneen käryä.

Lopuksi on ihan pakko kehua meidän myynti- ja promoottorikoulutuksia. Työhön suhtaudutaan vakavasti ja ammattimaisesti, eikä myynnin psykologialla tarkoiteta hyviä kikkoja, joiden avulla asiakasta voi vedättää. Myyntitavoitteista huolimatta asiakasta ei pakoteta eikä missään nimessä huiputeta ostamaan mitään, sillä tappionsa (asiakkaan kielteisen päätöksen) fiskusti hyväksyvä, kohtelias ja avulias myyjä tai promoottori on yritykselle paljon tuottoisampi sijoitus, kuin puolivillaisia kauppoja ihmisten hyväuskoisuuden kustannuksella tahkoavat myyntitykit.

Stenkku Stenforsin parhaita pätkiä:

http://www.youtube.com/watch?v=7qdR6ybodAQ&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=PcFoLbFL8_A&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=NIqR3H5DJSQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=0Wph7h4xjl8&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=2EATRVCrf-s&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=9yl4Wmy8oRc&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=ndtLepcFLiE&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=eihbdxOqzR8&feature=related

27. heinäkuuta 2008

Näinkö luodaan kisatunnelmaa?

Tiedätte varmasti legendaarisen Adagion (olisiko Tomaso Albinonin teos uruille, nyk. pop-muusikka Lara Fabianin esittämä mm.), jota soitetaan monissa hautajaisissa siinä vaiheessa, kun seurakunta saapuu tai arkku lähtee?

Ikäväkseni havaitsin, että Tampereen Pyrintö oli nerokkaasti valinnut Kalevan kisojen (yleisurheilun SM-kisat) lajeihin valmistautumismusiikiksi/kenttämusiikiksi kyseisen kappaleen. Biisin, joka liitetään useimpien mielessä rauhaan, hiljaisuuteen ja juuri hautajaisiin!

Mielestäni adagio (taidemusiikissa: hidastempoinen, rauhoittava) ei sovi mitenkään profiilitaan lennokkaan kisailun musiikiksi, etenkin jos tarkoituksena on saada adrenaliini virtaamaan ja tsemppiä sekä kisayleisöön ja kilpailijoille! Ehkä tässä on esimerkki monien mielestä epätyypillisestä/vähäpätöisestä, mutta sitäkin tärkeämmästä markkinoinnin yksityiskohdasta, fiilismusan valinnasta. Toivotaan, että DJ:lle oli vain tullut kiire pissalle ja hän tulkitsi takahampaiden jo kelluessa Adagion Abbaksi.

Adagio sopii hiljaiseen kalmalta tuoksahtavaan arkkukauppaan muttei yleisurheilun SM-kisojen 'tunnelma'musaksi. Ei me nyt niin huonoja kansainvälisellä tasollakaan olla. Eihän? ;)

26. heinäkuuta 2008

Aa ei ole bee ja silleen

Yksinkertaisen, itsestäänselvyydeltä kuulostavan hokeman keksiminen on yllättävän vaikeaa, ainakin toimivan ja nokkelan sellaisen. Hyvä esimerkki tästä on esim.DNA:n "Elämä on".Valitettavasti monet samalla idealla ratsastavat sloganit ja iskulauseet kuulostavat lähinnä korneilta. Vai mitä sanotte Cheeriosin neljän viljan muroja mainostavasta pätkästä, jossa todetaan, että "Koska neljä viljaa on enemmän kuin yksi". Ihanks totta? Mä luulin että yks on kas tai jotain...

Kellog´sin täysjyvämuroja mainostetaan kertomalla, että tuote on "enemmän kuin pelkkää täysjyvää". Sana pelkkä saa täysjyvän kuulostamaan mitättömältä ja samantekevältä ominaisuudelta. Paljon paremmalta kuulostaisi lause, jossa kerrottaisiin, että Kellog´sin supermurot ovat täysjyvän LISÄKSI jotakin. Hei, saat maailman parhaan tuotteen ja vielä bonusta päälle!

Suurin myötähäpeän aiheuttaja on ehdottomasti todella halvalla budjetilla tehty Ekovillan mainossa, jonka dialogi menee jotakuinkin näin:

Muksu: Iskä mitä me voidaan tehä ilmastonmuutokselle?
Isä: Mehän tehdään jo kun meillä on käytössä tämä ekovilla.
Muksu: Ekovillaa! (Pilipalimusan soidessa taustalla)

No tuli ainakin selväksi mikä on tuotteen nimi, mutta tämämainos ei todellakaan innosta minua kiljumaan kaupungilla "ekovillaa!". Sen sijaan DNA:n innoittama "elämä on" on vakiintunut osaksi myös minun fraasivarastoani.

Kehittelin listan huonoista itsestäänselvyyksistä niille copyille ja marsuille, jotka menevät mieluiten yli aidan matalimmasta kohdasta ja muistavat aina joka välissä mainita työskentelevänsä merkittävässä asemassa mainos/markkinointi/media-alalla:

-Nainen ei ole mies
-Jos olet rannalla, et ole metsässä
-Älä nuku vaan herää
-Jos et säästä, olet persaukinen
-Alkon pulloja ei voi palauttaa markettiin
-Et ehdi jos hidastelet
-Koska kyllä on ei
-Koska ruisleipä on tummepaa kuin paahtoleipä
-Koska litra maitoa on enemmän kuin puoli litraa
-Ei pelkkää luxusmegaa vaan extramegaa

Muistakaa käyttää paljon huutomerkkejä ja kirjoittaa kaikki substantiivit Jenkkiläisittäin Isoilla Alkukirjaimilla. Jos teette tv-mainoksen tai radiopätkän, palkatkaa siihen huutamaan eniten sylkeä puhuessaan erittävä moottoriturpa.

Lupaan ihan varmasti ostaa. Tai sitten en.

25. heinäkuuta 2008

Diilistä poimittua maalaisälyä

Katselin Diiliä, missä piti tällä kertaa suunnitella ja toteuttaa esite Vapaudenpatsas/ Ellis Island -säätiölle ja myydä sitä mahdollisimman paljon yhdessä päivässä.

Silmiinpistävänä havaintona oli Gold Rush -joukkueen jäsenten maalaisjärjen käyttö ja yksinkertainen resepti onnistuneen sopan keittämiseksi: Toimiva tuote, oikeaan aikaan, tarkkaan valitussa paikassa, kiinnostuneelle kohderyhmälle, järkevästi perustelluin hintaeduin ja tehokkaiden toteuttajien voimin.

Toisin kuin joissain suomalaisissa promototeutuksissa edellä mainitsemani (pelottavan yksinkertaiset!) ehdot täyttyivät ja GR voitti Synergyn tekemällä yli kaksikertaisen esitemyynnin.

Voittajajoukkue myi yksinkertaisen siistin tyylikästä plätyskäänsä Ellis Islandin lauttaa odottavien asiasta kiinnostuneiden turistien satametrisessä jonossa, viiden huomiota herättävän ammattilaisen voimin, 2 kpl 5 dollaria ja 1 kpl 3 dollaria hintaan. Ja mikä parasta, siinä vaiheessa, kun kilpaileva joukkue älysi saapui vasta ko. myyntipaikalle, suurin osa turisteista oli jo Gold Rushin opuksen ylpeitä omistajia.

Tarinan opetus ja kysymys: miksi maalaisjärki ja perusasiat liian usein unohtuvat totaalisesti, kun kyseessä on promokonseptit? Jos yksikin em. ehdoista pettää pahasti, on lopputulos enemmän ja vähemmän epäonnistunut. Eihän kenelläkään ole toki kristallipalloa, mistä ammentaa aina valmiita vastauksia ja faktoja, mutta siinä vaiheessa, kun maalaisjärkeä unohdetaan käyttää itsestään selvissä ja yksinkertaisissa asioissa, on tilanne outo.

Pelottavan todellinen esimerkki lienee erään vakuutusyhtiön promo, jossa myytiin liikennevakuutusta marketista jo poistuville (useimmiten naispuoleisille) asiakkaille poismenoväylän varressa 'suoraan autoon' -periaatteella. Mietinpähän vaan, olisinko itse pysähtynyt tekemään jonoa ulospääsytielle lämpiävät lihat ja jätskit laukussa, kolme nälkäistä kekaraa takapenkillä odottamassa kotiin pääsyä - perjantai-iltana. Ja etenkin kun kyse oli vakuutuksesta, jotka usein hoitaa perheen mies. Promoaminen olisi voinut onnistua, mutta myynti oli tuhoon tuomittu.

Tarina ei paljasta, oliko asiakas ja market tietoisia promotoimiston 'erikoisesta' toteutuksesta ja maalaisjärjen unohtamisesta kahvimukin viereen kotiin aamulla. Tai ehkäpä promotoimistoa ei huolittu pöytään suunnitteluvaiheessa ja heidän tehtävänsä oli vain toimia periaatteella 'renki, lypsä sikaa, koska niin on käsketty'. Ja renki tekee työtä käskyn saatuaan.

Jos kokeneet ammattilaiset myynninedistämisalalta olisivat pöydässä jo suunnitteluvaiheessa, ainakin suurimmilta karhun ansoilta, jotka jo ennalta tiedettäisiin, voitaisiin välttyä. Vai onkohan enemmän kyse siitä, ettei em. yksinkertaisia perustietoja osata antaa/ole olemassa/koeta tärkeiksi juuri tuon näennäisen yksinkertaisuuden takia?

16. heinäkuuta 2008

Mediaseksikkäällä toimialalla?

Puhuin tänään vanhan kaverin kanssa puhelimessa, joka btw opiskelee suomalais-ugrilaisia kieliä ja valmistuu tulkiksi jossain vaiheessa. Kun kerroin, millainen firma meillä on ja mitä tehdään työksemme (asiakaspalvelua ja markkinoinnin suunnittelua), hän syöksyi linjoja pitkin korvilleni: "WAU - noin mediaseksikäälle alalle sä olet päässyt, tosi hienoa. Mahtaa tulla jatkuvasti VIP-kutsuja joka paikkaan ja muutenkin olla palkat yli 5000 tonnia kuussa kaikilla?"

Hmm... Mun viimeisin VIP-kutsu taisi tulla muuten Stockmannin Exclusive-asiakkaiden johonkin kantisiltaan... En voi olla miettimättä, mikä markkinoinnista ja mainonnasta sitten tekee niin mediaseksikkään alan? Auttakaa vähän?

12. heinäkuuta 2008

Puuhamäkeen, Puuhamäkeen...

Onko 80-90-lukujen taitteessa ollut Suomessa vain yksi mainosmusiikintuottajayhtiö, joka on ollut erikoistunut huvipuistojen ja muiden kesäviihdekeskusten tunnarimelodioiden tekemiseen?

Kun koko kesän on nyt kuunnellut taukoamatta Serenan, Särkänniemen, Puuhamaan, Tykkimäen sekä Tropic- ja Wasalandian musiikkeja, ne ovat kaikki kuin samasta säveltäjän kynästä.

Olen itsekseni miettinyt, huomaisiko kukaan eroa, jos biisit menis näin:

Linnanmäkeen, Linnanmäkeen ! (Särkänniemen melodialla).

Tykkimäki on hauska paikka, Tykkimäki on iloinen... (Puuhamaan tunnarilla)

... kesästä kaiken irti saa -Tropiclandiaaa... (Serenan tunnarilla)

Linnanmäkeen, Linnanmäkeen... Linnanmäellä hauska päivä vietetään. (Tykkimäen tunnari)

Listaa voisi jatkaa loputtomasti sekoittaen noita biisejä ja paikkoja vaikka miten. Eikös tunnusmelodian tarkoitus ole paitsi jäädä mieleen, myös yhdistyä oikeaan putiikkiin? Modernisoikaa edes vähän tyyliä joku, että melodia erottuisi kilpailijoista.

Täytyy muuten onnitella siitä Lintsiä, että se ei a) tuhlaa omaisuuksia tv-mainontaan ja b) en ole kuullut tunnaria, jonka muistaisin tai sekoittaisin muihin! Ja Serenalle iso miinus siitä, että musa on piilotettu kokonaan tylsän miehen äänen alle, joka kuitenkin kertoo samat asiat, kuin tunnusmusan sanat. Plaah...

17. kesäkuuta 2008

Korttipeliä kanta-asiakkuuksilla

Montako kanta-asiakaskorttia Sinun lompakostasi löytyy? Omastani ei löydy montaakaan, saamistani korteista ei nimittäin mahdu sinne kuin murto-osa!

Lompakostani löytyy kanta-asiakaskorttieni A-ryhmä. Siihen kuuluvat harvat ja valitut, muutama kortti joita oikeasti käytän viikottain tai edes kuukausittain ja joista on oikeasti hyötyä. S-etukortille kilahtaa parhaimmillaan 50€ bonusta kuukaudessa, joten sillä on oikeutettu ykkössija lompakossani. Plussa-korttia ei muuten kannattaisi sulloa muutenkin rajoitettuun tilaan, mutta koska Keskon myymälöissä hyvä tarjous on useimmiten "Plussa-tarjous", täytyy sekin olla mukana. BodyShopin kanta-asiakaskorttia näyttämällä saa aina 10% alennusta, joten sekin on lunastanut paikkansa kukkarostani siltä varalta, että tuoksuvan myymälän houkutus käy liian suureksi. Wayne's Coffeen kahvipassitkin ovat aina täynnä leimoja, Helsingin seudun promoottorit ymmärtävät miksi...

Laukkuni pohjalla pyörii minigrip-pussi, josta löytyy niinsanottu B-ryhmä. Ryppyisessä pakastuspussissa on kolmisenkymmentä seuraavaksi tärkeintä korttia. Harrastekerhojen kortit ovat päässeet tähän ryhmään statusarvonsa vuoksi, eivät siksi, että niistä olisi erityisesti hyötyä. Tradekan YkkösBonus-kortti kulkee myös laukunpohjalla, vaikka en muista siitä koskaan olleen mitään hyötyä minulle. B-luokkaan kuuluvat myös Lindexin Sukkabonuskortit sekä Suomalaisen Kirjakaupan Pokkaripassit. Monikkomuodoissa siksi, että kun alkuperäinen passi pyörii tosiaan siellä laukunpohjalla, pyydän kassatapahtuman nopeuttamiseksi yleensä uuden passin. Hankala systeemi, mutta piste sentään siitä, että passit ovat yhdistämiskelpoisia.

Paikka B-ryhmässä on kaikkein tuulisin. Hyvä kortti voi nousta A-ryhmään, mutta useammin paikka laukun pohjalla alennetaan seuraavaan ryhmään. Tällä viikolla pudotusuhan alla ovat Stadiumin, Tom Tailorin, Lindexin ja Modan -kanta-asiakaskortit. En nimittäin ole yhdenkään noista ketjuista varsinainen kanta-asiakas sanan alkuperäisessä merkityksessä. Stadiumin kanta-asiakaspostin tarjouksissa on ollut lähinnä lastenvaatteita, vaikka jäsenhakemuksessa nimenomaan rastin, että minulla ei ole jälkikasvua. Hukkaan meni sekin antamani markkinointitieto. Kaiken lisäksi luulen, että Lindex Club -kortti on äitini. Siinä ei nimittäin ole haltijan nimeä.

Kotoa lipastonlaatikosta löytyy vielä parikymmentä korttia lisää. Tämä on se alhaisin C-ryhmä, josta voi alentua enää Ö-mappiin. Tähän ryhmään kuuluu todellisia "kanta-asiakas"markkinoinnin helmiä:
- Turkulaisen Hyvän Mielen Apteekin kanta-asiakaskortti, joka minun oli pakko ottaa saadakseni Kela-korvauksen reseptilääkkeistä, jotka tarvitsin työmatkalla
- SK Member Card - käyn jossain Sedulassa melkein joka vuosi, tosin en tiedä saisiko tällä jotain etuja, ainakaan enää
- Grand Casino Helsinki Member Card, jollainen tehdään jokaiselle kasinolla käyvälle. Kävin itse ko. kasinolla kerran katsomassa ystävääni Miss Suomi -kisassa, enkä ole ikinä pelannut senttiäkään.
- Club Nokia Card - Onko tällainen vielä olemassa? Muistatteko vielä Club Nokian?
- Hilton HHonors - Olen varmaan joskus yöpynyt jossain ketjun hotellissa, en tosin todellakaan Hiltonissa..

Käytän siis 3-4 kanta-asiakaskorttia, mutta minulla on niitä nopeasti laskettuna puolensataa. Miksi? Muutaman kortin olen ottanut hyvän ostoksen innoittamana, mutta jatkokäyttö onkin jäänyt olemattomaksi. Iso osa korteista on sellaisia, jonka ottamiseen olen myöntynyt säästyäkseni kassahenkilökunnan ainaisilta "onks sul meidän kantiskorttii?" -kyselyiltä. Lisäksi olen toivonut, että pirtsakka kassaneiti saisi edes pienen bonuksen itselleen kanta-asiakkuuksien rekisteröinneistä. Liian monta korteista olen hankkinut vain, koska joku yksittäinen hyvä tarjous on vaatinut kanta-asiakaskortin hankkimista.

Onneksi kaikki myymälät eivät ole tyrkyttämässä minulle muovia muovin perään. Esimerkiksi Roxy/Quiksilverin jälleenmyyjät, joiden aitoihin kanta-asiakkaisiin kuulun, kertovat ystävämyynneistä, alennuksista ja tapahtumista sähköpostitse. Kanta-asiakkuuteni todisteeksi on aina riittänyt se, että olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kertonut saaneeni tiedon tarjouksesta sähköpostitse. Samoin YourFace, joka tarvittaessa tarkastaa kanta-asiakkuuteni omasta järjestelmästään, vain nimeni perusteella. Olkaa kilttejä, kanta-asiakasmarkkinoinnin tekijät, ja ottakaa opiksenne näiltä kahdelta! Tai lähettäkää minulle kanta-asiakaslahjana joku fiksu korttikukkaro sen minigrip-pussin tilalle...

5. kesäkuuta 2008

En lajittele jätteitäni enää koskaan

Tapahtui tänä aamuna: Viherpipertäjä-Päivi lajiteltuine roskineen sattuu roskakatokselle samaan aikaan Lassila&Tikanojan roska-auton kanssa. Käydään seuraava dialogi:
L&T:n jäbä: "Laita sinne vaan!"
Viherpipertäjä-Päivi: *katsoo kolmea pussiaan* "Mul ois tässä..."
L&T:n jäbä: "Laita sinne samaan vaan, päästään kummatkin helpommalla!"
Entinen-viherpipertäjä-Päivi: *kurkkaa roska-auton kuiluun, jossa kaikki jätteet ovat sekaisin (autossa on vain yksi osasto)*: "Aika masentavaa"
L&T:n jäbä: "Eiks ole?"

30. toukokuuta 2008

Keitaani Kalliossa



Enimmäkseen kotitoimistolta käsin työskentelevänä etsin jatkuvasti uusia, innostavia paikkoja, joissa haastatella potentiaalisia promoottoreja, tavata yhteistyökumppaneita pienen palaverin merkeissä tai vain istua hetki yksin, juoda kuppi kahvia ja ladata ideavarastoja. Eilen löysin tällaisen paikan osoitteesta Fleminginkatu 13.

Tokio Bar on pieni ja viehättävä lounge, ilmapiiriltään jotain ihan muuta kuin Kallion kuppilat yleensä. Työaikana pitäydyin kahvikupillisessa (hyvin kohtuullinen 1,50€) ja tuoreessa sushissa (6-9€) mutta tarjolla olisi myös drinksuja. Pienen haastattelun jälkeen kävikin ilmi, että Tokio Barista on tullut suosittu aloittelu-/illanistujaispaikka. Lisäksi Tokio Bar on galleria, parhaillaan esillä on Mikko Hallikaisen tauluja.


Kysymys kuuluukin, miksen enää asu siinä ihan vieressä Castréninkadulla??