Markkinointitoimistossa tapahtuu

Liikenneturvan tv- ja radiomainokset kysyivät taannoin, "mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä?". Mainoksissa vilkun käyttämättömyyttä perusteltiin mm. sillä, että "ei sitä jaksa/muista/sehän kuluu jos sitä käyttää liikaa". Loistavan mainoksen äänimaisema toimi sellaisenaan radiossakin. Mainos pisti nauramaan ja samalla häpeämään. Kuinka monta kertaa vilkun käyttö on maaseudun pikkuteillä jäänyt, "kun eihän täällä ketään liiku".

Myöhäisheränneenä autoilijana -hankin kortin vasta viime syksynä- ja uusheränneenä pyöräilijänä olen alkanut kiinnittää liikenteeseen huomiota ihan eri tavalla kuin ennen. Surullinen havaintoni on se, että ihan liian suuri osa niin autoilijoista, pyöräilijöistä, jalankulkijoista kuin mopoilijoistakin on itsekkäitä peeloja, jotka ottavat turhia riskejä voittaakseen pari sekuntia tai metriä.

Pyöräilijät suhaavat alamäkiä järkyttävällä vauhdilla, vaikka tien vieressä olisi poikkikatuja tai taloja, joiden pihasta auto saattaa syöksähtää nenän eteen koska tahansa. Ja autoilijat nimenomaan syöksähtelevät. Pyöräilijöistä käsimerkin näyttäminen on noloa, ja heidän kadunylitysaikeitaan saa auton ratissa istuva pelätä sydän kylmänä. Jalankulkijat kävelevät pyöräteillä. Tietyillä teillä pyöräilijän on aivan turha yrittää ajaa liikenteen joukossa, jos haluaa pitää hengestään kiinni. Jalankulkijat kuitenkin varmistavat, että pyöräilijä ei pääse rikkomaan lakia ja kulkemaan jalkakäytävällä, sillä he kulkevat leveänä rintamana jopa neljä-viisi ihmistä rinnakkain. Tien oikeaa reunaa pitkin kulkeminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa sekä pyöräilijöille että jalankulkijoille. Viritetyt mopot suhailevat moottoriteillä ja mopoilijat näpyttelevät pahimmillaan kännykkää ajaessaan. Hands free-pakko on autoilijoille pelkkä vitsi, ja nopeusrajoituksia noudattavat ovat ärsyttäviä mamoilijoita, jotka haluavat hidastaa muiden matkantekoa. Vihreiden palaessa jalankulkijoille katua ylittävälle tööttäillään vihaisesti ja äkkijarrutukset tehdään viime tingassa kiroilun säestämänä. Etsä jumalauta nää että mulla on AUTO!!!!! AUTO!!!!! Sä vaan kävelet!!!!! Ja miksi pyöräilijöiden pitää ängetä joka paikkaan kiusaamaan autoilijoita ja jalankulkijoita.

Näitä havaintoja vasten Liikenneturvan kysymys "mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä", alkaa tuntua ontolta. Kyynisimpinä päivinä ajattelen, että fiksuja ihmisiä on oikeasti aika vähän. Ihmiset ovat itsekkäitä ja muiden tekemiset ovat heti itseltä pois. Jos pysähdyt suojatien eteen, jotta mummo pääsisi ylittämään tien, menetät arvokasta ajoaikaa jopa kymmenen sekuntia! Sinä aikana olisi ehtinyt kaasuttaa jo seuraaviin punaisiin valoihin! Kivat sulle vaan mummo.

Jokainen meistä haluaa kuitenkin kuvitella olevansa fiksu ja erityinen kansakunnan kynttilä. Siksi mainoksessa ei voida sanoa, että nyt luupäät loppui se remuaminen. Ei taida yläkerrassa paljon teilläkään kolista. Koska jokainen meistä haluaa tuntea olevansa ihmeellisen ihana yksilö, on mainoksen kysyttävä, mikä sinuun fantastisen fiksuun ja filmaattiseen upeaan yksilöön menee liikenteessä. Mainoksen on saatava ihminen tuntemaan itsensä erityiseksi ja puhuteltava häntä. Harva kuuntelee kirosanojen säestämää suoraa tykitystä. Toisaalta Liikenneturvan mainos on todella ovela. Se antaa ei-niin-fiksujen ihmisten luulla, että heitäkin pidetään pohjimmiltaan fiksuina. Se kohottaa heidän käsitystään itsestään -ja samalla ehkä pienen häpeän punan poskille. Kuin mää viksu ihminen ny tälläi.

Kun katselee ihmisten käyttäytymistä kauppajonoissa, pankeissa, kaupunkifestareilla ja luonnossa, ei voi tosissaan uskoa, että kaikki meistä olisivat pohjimmiltaan fiksuja. Fiksuus vaatii viitseliäisyyttä, muiden huomioimista, vaivannäköä. On niin paljon helpompaa ajatella, että kuka täällä muka ajaa ja jättää vilkku napsauttamatta päälle. On niin paljon helpompaa kiihdyttää ja jarruttaa vähän väliä moottorijarrutuksen sijaan ja nauraa oravia suojeleville hipeille. Kunhan mää ehdin kotiin Salkkareille ja pitsalle. Myönnän syyllistyväni tällaiseen henkiseen lepsuuteen ja löllöyteen ajoittain itsekin, enkä todellakaan ole siitä ylpeä.

Benettonin mainoksia pidettiin ajoittain brutaaleina. Kuka meistä fiksuista ihmisistä haluaisi nähdä kuolleen sotilaan veriset vaatteet -tai yliajetun pikkulapsen? Vaikka me fiksut ihmiset olemme omalla toiminnallamme tehneet niistä vaatteista veriset.

Loppuun pieni opettavainen huumoripläjäys, jotta ei menisi pelkäksi synkistelyksi koko homma: