Villiä menoa Micromedia bileissä
Heräsin aamulla klo 05:56 Olympia-terminaalin käytävältä. Ympärilläni ringissä istui toinen toistaan suurempaa herraa ja naista. Osa Expression-tiimistä, osa yhteistyökumppaneilta, osa asiakkailta. Kun sain silmäni auki, tunnistin ainakin vaalean pellavapään (meidän Tatu) sekä krodeista hartioista tunnetun futismiehen (meidän Tero). Samassa mieleeni palasi huuruiset muistikuvat edellisen illan MicroMedia -kemuista, joissa oli ilmeisesti ollut erittäin hauskaa. Olimme nähtävästi vetäneet illan ranttaliksi, kuten nyt markkinointitoimistossa kuulemma kuuluu.
Samassa Tero heitti Pata-Ässän "pöytään" ja Tatu avasi iloisesti hymähdelleen uutta vinkkupulloa. Kahta muuta tutulta näyttävää yritysmaailman ihmistä, jotka kertoivat toisilleen huonoja bisnes-vitsejä, en tunnistanut. Aivosolut raksutti kun mietin, mitä ihmettä eilen illalla oli mahtanut tapahtua. Meidänhän piti vain korkata Teron uusi auto ja ajaa pikaisesti Helsingistä takaisin kotiin Tampereelle. Ilmeisesti jossain vaiheessa suunnitelmat oli mennyt uusiksi.
Yhtäkkiä taustalla soinut Suomi-popitus taukosi ja meidän seuruetta pyydettiin poistumaan terminaalista. "Siirtäkää ne jatkot johonkin muualle, meillä on myös maksavia asiakkaita". Mietin, että mies ei todellakaan valehdellut. Vieressäni seisoi 200 metrin verran suomalaisia odottamassa sisään pääsemistä Rosellalle. Kun ryhmässä ei tapahtunut elettäkään, otti terminaalin valvoja luudan ja alkoi hätistellä meitä pois. Vastahakoisesti pistimme vinkut kassiin, keräsimme kortit harmaalta kivilattialta ja lähdimme hoippumaan - kuka suoraan, kuka hieman seinästä tukea ottaen, kohti auringon kirkkautta ja valoa. "Tältä siitä Menninkäisestä varmaan tuntui siinä laulussa", mietin.
Yhtäkkiä tapahtui jotain. Tuoreen kahvin tuoksu tunkeutu sieraimiini. Käteeni laitettiin jotain! Avasin silmäni ja huomasin olevani toimistolla. Oikeassa kädessäni oli muki kahvia ja vasemmassa Flexi-Bar - tuo hilpeä toimistoliikuntaväline. Kameran salama välähti ja kuului naurun remakka. "Pluomanen on ollut eilen edustamassa!" Ravistin itseni hereille ja tajusin, etten suinkaan ollut terminaalissa vaan tutussa turvallisessa Tuomiokirkonkadun päämajassa. "Luojan kiitos", huokaisin!
Samassa muistin, kuinka olin tullut kuuteen töihin ja ilmeisesti nukahtanut neukkarin pöydän ääreen. Jatkot terminaalissa olivatkin olleet mielikuvitukset tuotetta, tuskin Tero ja Tatukaan ovat siellä olleet... Sen sijaan yksi asia hieman jäi vaivaamaan - miksi toi paita pömpöttää valokuvassa tolla tavalla? No, menee erinomaisten hodareiden piikkiin. Hyvät kemut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti