30. toukokuuta 2008

Keitaani Kalliossa



Enimmäkseen kotitoimistolta käsin työskentelevänä etsin jatkuvasti uusia, innostavia paikkoja, joissa haastatella potentiaalisia promoottoreja, tavata yhteistyökumppaneita pienen palaverin merkeissä tai vain istua hetki yksin, juoda kuppi kahvia ja ladata ideavarastoja. Eilen löysin tällaisen paikan osoitteesta Fleminginkatu 13.

Tokio Bar on pieni ja viehättävä lounge, ilmapiiriltään jotain ihan muuta kuin Kallion kuppilat yleensä. Työaikana pitäydyin kahvikupillisessa (hyvin kohtuullinen 1,50€) ja tuoreessa sushissa (6-9€) mutta tarjolla olisi myös drinksuja. Pienen haastattelun jälkeen kävikin ilmi, että Tokio Barista on tullut suosittu aloittelu-/illanistujaispaikka. Lisäksi Tokio Bar on galleria, parhaillaan esillä on Mikko Hallikaisen tauluja.


Kysymys kuuluukin, miksen enää asu siinä ihan vieressä Castréninkadulla??

18. toukokuuta 2008

DNA sponsoroi ennätysyritystä (M&M), DNA pyrkii Guinnesin ennätysten kirjaan (IT)

Eriomaista!

20 000 krysanteemikimppua aseteltiin hymyn muotoon Senaatintorin portaille piristämään hesalaisten päivää, sillä DNA:lla on asiakastyytyväisyysmittausten mukaan tyytyväisimmät asiakkaat. Kun tempaus päättyi, kukat jaettiin vanhainkoteihin yms. Kustannukset arviolta n. 4 e/kimppu * 20 000 + muutaman ihmisen asettelutyö. Ja mikä parasta, tempauksen idea tuli (lehtitietojen mukaan ainakin... ;) talon sisältä. Ihan onnistunut kokonaisuus!

Seuraukset: valtakunnallinen mediajulkisuus, iloiset vanhukset ja mahdollisesti nimi "Maailman suurimman kukkahymyn tekeminen" -kategoriaan Guinnesin ennätyskirjaan.

http://www.itviikko.fi/paauutiset/2008/05/18/rss/200813509/7?rss=8

9. toukokuuta 2008

Helposti parempaa äideillekin

Eletään taas niitä päiviä, kuten joka vuosi tähän aikaan, joina iso osa suomalaisista pohtii: Mitä ihmettä ostaisin äidille lahjaksi?

Omalta osaltaan helpotusta tähän pohdintaan tuovat Expressionistit Jasmin ja Sara, jotka aurinkoisessa Helsingin keskustassa tuovat kiireisille kaupunkilaisille ehdotuksen: Mitä jos ostaisit äidille lahjaksi laadukkaan MyCafé-kahvinkeittimen?

Ei huono idea, vaikken äiti olekaan. Lähdenkin tästä keittämään kupin kahvia. ;)

7. toukokuuta 2008

TV-mainoksen tauolla kuultua

JIMiltä tulee joukkotuhoaseista kertova dokkari. Mainoskatkolla iloinen ja heleä naisen ääni toistaa"Mukana menossa - Bon AQUA". Millainen viesti tosta nyt sitten pitäisi ymmärtää? ;)