Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakaslähtöinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakaslähtöinen. Näytä kaikki tekstit

26. elokuuta 2008

Myyttejä kuningaskuluttajista ja pahoista pomoista

Asiakas on aina oikeassa, näin kuuluu kaiken kaupankäynnin, liiketoiminnan, asiakaspalvelun ja myynnin mantra.

Ei muuten totta vie ole. Osa asiakkaista on täysiä idiootteja, jotka vaativat mahdottomia ja kaatavat syyn omasta päättämättömyydestään ja itselleenkin epäselvistä toiveistaan asiakaspalvelijan, myyjän tai liikekumppanin niskaan. Tämä fakta on kuitenkin tabu samalla tavalla kuin se, että vanhukset haisevat, kaikki vauvat eivät ole söpöjä ja osa ihmisistä on biologisesta iästään kakaran asteella ja täysin epäsopivia vanhemmiksi. Asiakkaan kuninkuutta ei ole sopivaa kyseenalaistaa.

Olen kuullut, että monissa firmoissa hankalista asiakkaista ei saa puhua ikävään sävyyn. Kävin tutustumassa erääseen eturivin konsultointifirmaan vuosi takaperin. Puljua esitellyt nainen kertoi hymyssä suin, että heidän yrityksessään ei kiroilla, asiakkaille ei hiillytä eikä heistä puhuta pahaa edes kahvihuoneessa, koska työntekijöiden velvollisuus on kasvaa työnsä ohessa myös henkisesti ikävien tunteidensa yli.

Minun mielestäni asiakaspalvelijoilla, yrittäjillä ja myyjillä pitäisi olla oikeus päästellä ärräpäitä takahuoneessa ja päästää pahat höyryt pihalle. Ei se pääkopan sisältö hautomalla mihinkään katoa. Ikäviä asiakkaita ja päiviä tulee, ja negatiivisillekin tunteille on oltava paikkansa työyhteisössä -ainakin kahvitauolla jos nyt ei kassan takana. Samoin kaikkein röyhkeimmille aasiakkaille pitää voida laittaa rajat. Törkeät nimittelyt, perättömät syytökset, sopimuksista lipsumiset ja välistä vetämiset ovat ala-arvoista käytöstä, jota parhaankaan asiakaspalvelijan ei tarvitse sietää.

Toinen vaiettu ilmiö on esimiesten joutuminen alaisten kiusaamaksi. Paha pomo -mantraa on hoettu yhtä kauan kuin asiakas on aina oikeassa -litaniaakin. Pomot ovat kuitenkin tuntevia ja ajattelevia ihmisiä siinä, missä alaisetkin. Pahat sanat, piikittely ja hankala käytös satuttavat myös heitä. Etenkin keskijohto on usein puun ja kuoren välissä, sillä heidän pitäisi toimia sovittelijana, viestinviejänä ja yhdistäjänä alaisten ja ylimmän johdon välillä, Joskus pomo joutuu tekemään ikäviä asioita voimatta itse vaikuttaa niihin. Pomo ei ole aina paha. Hänkin voi joskus itkeä itsensä uneen.

Tämän ajatuskukkasen kruunatkoon seuraava osoite:

www.aasiakas.net

7. helmikuuta 2008

Pienet asiat tuovat hymyn huulille

Kun kauan pelätty mutta yllättävän kivuttomasti sujunut putkiremontti saatiin päätökseen, tipahti taloyhtiön asukkaiden postiluukuista tällaiset "ruosteiset työkalut". Ensin ajattelin, että kiitti vaan, remppamiehet lähtee ja talon asukkaat ovat nyt sitten omillaan näiden työkalujen kanssa, vai? Sitten luin saatekirjeen ja huomasin tuon Kultasuklaa-tekstin! Miten kaunis ele urakoitsijalta! Emator on hoitanut hommat muutenkin mallikkaasti ja palautteetkin on jo kyselty, joten mistään viime hetken voitelustakaan ei ole kyse.

Toinen hymyn huulille tuonut huomio oli persoonallinen tapa myydä mainospaikkaa Länsiterminaalin kupeesta. Kuvaa ei voinut ohittaa eikä kuvatekstiä jättää lukematta. Siinä sanotaan: "Osta tästä mainostilaa jotta pääsen kotia."

Minkälainen markkinointi on jäänyt sinun mieleesi jotenkin erityisen positiivisena? Allekirjoittanut jatkaa miettimistä suklaapulttien parissa...

9. tammikuuta 2008

Marjat marjoina ja potut pottuina - jälkimarkkinoinnin helmiä

Ostin lähikaupasta lempimurojani, Special K Red Berriesejä, vaikka kuivatut mansikat, vadelmat ja kirsikat nostavatkin kilohintaa kohtuuttomasti kalliimmaksi kuin tavallisissa Special K -lastuissa. Voitte arvata närkästykseni, kun paketista paljastuikin vain sitä perusmuroa höystettynä parilla hassulla mansikanpalasella!

Valistuneena kuluttajana kirjoitin tietysti heti ystävällisen mutta tiukan sähköpostin osoitteeseen kuluttajapalvelu.finland@kellogg.com. Vastaus tuli pari päivää myöhemmin:

Hei,
Kiitos palautteestanne.
Saadaksemme selville mistä virhe johtuu, pyytäisimme teitä palauttamaan viallisen pakkauksen sisältöineen alla olevaan osoitteeseen.
Nordisk Kellogg´s Finland
Kuluttajapalvelu
PL 3500
00002 Helsinki
Kirjoittamalla lähetyksen päälle sanan ASIAKASPALAUTUS, on lähetys teille maksuton. Liittäkää lähetykseen myös yhteystietonne.
Pahoittelemme, että ostamanne tuote ei täyttänyt korkeita laatuvaatimuksiamme.
Ystävällisin terveisin
Johanna
Nordisk Kellogg's Finland

Minä tähän nolona vastaamaan, että olen ehtinyt jo nälkäisenä syödä 2/3 paketista, kun eipä muroissa ollut muuta vikaa kuin puuttuvat marjat. Leikkimielisesti kysyin ystävälliseltä vaikuttaneelta Johannalta, että pitäisikö minun kenties käydä ostamassa uusi paketti, poimia siitä mahdolliset marjat pois ja lähettää tämä. Sain vastauksen pian:

Hei,
Kiitos palautteestanne.
Saadaksemme selville mistä virhe johtuu, pyytäisimme teitä palauttamaan viallisen pakkauksen alla olevaan osoitteeseen.
Nordisk Kellogg´s Finland
Kuluttajapalvelu
PL 3500
00002 Helsinki
Kirjoittamalla lähetyksen päälle sanan ASIAKASPALAUTUS, on lähetys teille maksuton. Liittäkää lähetykseen myös yhteystietonne.
Pahoittelemme, että ostamanne tuote ei täyttänyt korkeita laatuvaatimuksiamme.
Ystävällisin terveisin
Johanna
Nordisk Kellogg's Finland

---

Kiitos persoonallisesta vastauksesta, Johanna, oli mukava asioida kanssasi! Ehkä pyydän sinua frendikseni Facebookissa?