Myynninedistämistyön myytit murroksessa, osa II/III

Myytti 4:
Promoottori = Aina kaunis nainen ilman koulutusta

Tuomo, Timo, Jussi, Kai, Jesse, Tatu, Erno, Reko, Mikko ja Keijo. Ei kuulosta kovin feminiiniseltä? Hyvä, sillä he ovat kaikki Expressionin jylhää miestyövoimaa. Siihen aikaan, kun promoottorin työtä pidettiin leipomokonsulentin tai PR-mallin työnä, tehtävät eivät houkutelleet luonnollisesti uroksia. Nykyään, toisin kuin luullaan, promoottoreiksi hakeutuu nykyään enemmän kaksilahkeisia. Meillä on huomattu, että etenkin tietotekniikka- ja viihde-elektroniikkatuotteiden myyntipromootiot ovat yhä useamman nuoren miehen vaihtoehto tehdastyölle tai ovimiehen hommille.

Sana kiertää kaveripiireissä ja alan feminiininen imago muuttuu hiljalleen. Nämä ovat kuitenkin hitaita juttuja. Silloin kun itse aloitin alalla, työntekijöistä ehkä kaksi 100 työntekijää kohti, oli miehiä. Alan feminiininen imago muotoutui paitsi edellä mainittujen automessutyttöjen luomana mutta myös promottavien tuoteryhmien takia. Edelleen miehet saattavat varmistaa minulta työhaastattelussa, etteivät he joudu myymään vaikkapa naisten hajuvettä tai alusvaatteita. Yleensä vastaan tähän kysymyksellä: Olisiko se muka niin vastenmielinen tehtävä ja toisaalta, jos olisit siinä äärimmäisen hyvä, niin haittaisiko sinua lisäansiot provision muodossa?

Koulutus on kaiken perusta

Myynninedistäjän täytyy usein saada muutamassa tunnissa aikaan parempi myyntitulos kuin ns. kivijalkamyymälän myyjän koko päivänä. Lisäksi promootiot ovat materiaali-, logistiikka- ja markkinointikustannuksiltaan niin merkittävä panostus asiakasyritykselle, ettei niiden tehokkuus saa kaatua osaamattomaan henkilökuntaan. Expression antaa jokaisen projektin yhteydessä työntekijöilleen vähintään perusmyynti- ja tuotekoulutuksen. Lisäksi kaikkien promoottoreiden tulee jatkossa suorittaa sähköinen promotentti, jossa testataan luomamme koulutusmateriaalin osaamista.

Siinä missä peruspromoottori tietää, mitä, missä ja milloin tehdään, niin todellinen ammattipromoottori ymmärtää myös miksi. Ammattilainen tuntee oman roolinsa myynnin- ja markkinoinnin kokonaiskentässä, ja osaa ottaa kaiken hyödyn ja ilon irti tekemästään työstä. Lisäksi ansioituneille työntekijöille on luotu oman teamleader-ohjelman, johon voi hakea kenttänäyttöjensä ja opintosuuntauksensa perusteella. Koulutuksesta, jossa opitaan myynnin, vuorovaikutuksen ja ryhmänjohtamisen erikoistaidot, on tähän mennessä valmistunut yli 20 kaupannälkäistä osaajaa.

Myytti 5:
Promootiotoimiala = Huonosti palkattua hommaa

Joidenkin yritysten messuosastoilla näkee toisinaan ammattipromoottoreiden sijasta arasti nurkassa nököttäviä työntekijöitä. Valitettavan usein he vielä näyttävät pakoilevan asiakaskontakteja tai kätkevän puutteellisen tuote- ja yritystietouden keskittymällä asiakaspalvelun sijasta kahvin kaateluun. Heille ei välttämättä makseta kunnollista korvausta vaativasta työstä, palkka saattaa tulla kuun kierron mukaan tai siitä kenties siitä puuttuu luvatut kulukorvaukset. Promootioalalla ei ole omaa työehtosopimusta – vielä. Mietinkin usein, miksi toimialan palkkakäytäntöjä leimaa edelleen epämääräisyys. Syitä on monia.

Yksi lienee, että jokainen suomalaisilla automessuilla käynyt tietää, että niillä kuhisee hädin tuskin täysi-ikäisiä neitokaisia, jotka poseeraavat auliisti kameralle kiilteleviin kaaroihin nojaten. Heidän ”palkkansa” noista messuista on ”päästä” mahdollisimman monen harrastelijakuvaajan kotialbumiin ja olla näin minikokoisen askeleen lähempänä julkkisstatusta. Tällaisen takia kuvitellaan, että rautatieasemalla karkkinäytteitä jakavat ammattipromoottorit saavat palkakseen kasan makeisia, tai että festareilla uutta virvoitusjuomaa promoava iskuryhmä on tullut paikalle ilmaisten sisäänpääsylippujen perässä. Expressionin listoilla promoja tehneet tietävät, että vaativasta myynti- ja asiakastyöstä maksetaan kaupan alan palkkaa parempaa korvausta. Myös kehittymisestä palkitaan. Kerran palkallista promotyötä tehnyt tuskin lähtee ilmaiseksi messuille seisoskelemaan.Vai, mitä sanoo promoottorikuntamme?

--

Viimeisessä osassa pohdin, miksi usein ajatellaan, että promoottori on yhtä kuin julkkis, sekä mitä hyötyä ja haittaa julkisuusstatuksesta on itse promoottorille/toimeksiantajalle/työnantajalle.

Oletko Sinä törmännyt muihin myytteihin? Jätä kommenttisi, niin ruoditaan asiaa.

Ps. Täällä muutamalla sanalla lisää aiheesta s. 8-9.

Myynninedistämistyön myytit murroksessa, osa I/III

Myynninedistäminen on tuttu ilmiö vuosikymmenten takaa. Leipäkonsulentteja ja liikkeitä kiertäneitä reppureita on näkynyt kaupoissa jo 1960-luvulla. Myös promootio on sanana tuttu, tosin tarkoittaen akateemisia juhlallisuuksia.

Myynninedistämispromootiot rantautuivat Suomeen rytinällä 1990-luvun lopulla, jonka jälkeen meille on syntynyt promootiotoimistoja kuin sieniä sateella. Tavaratalon sukkahyllyjen takana notkuvat sukkahousukonsulentit tai kilpaa kaupan pihassa karjuvat makkaran maistattajat ovat yhtä paljon nykypäivää kuin kalossit ja kureliivit. Joillekin myynninedistäjä on yhtä kuin nätti mutta myyntitaidoton nuori nainen, joka on palkattu automessuille Civicin konepellille esittelemään itseään. Mielikuvat myynninedistäjien työstä eivät siis ole päivittyneet samaa tahtia kuin ammatin todelliset vaatimukset ja työtehtävät. Käsitelläänpä muutamaa myyttiä tähän aiheeseen liittyen

Myytti 1: Promoottori = PR-malli, ammattimalli

Monet promootiotoimistot tarjoavat ensisijaisesti malleja eivät myyjiä. Usean firman nettisivuilla onkin teksti, minkä mukaan työntekijöitä voidaan käyttää myös muotikuvauksiin ja -näytöksiin. Ei ihme, että palveluiden ostajilla menee pelikortit sekaisin miettiessään, mitä promoottorit oikeasti tekevät, millaista osaamista ja koulutusta heiltä vaaditaan, ja ennen kaikkea, mitä promootiopalveluista kannattaa maksaa.

Expressionin promoottorit ovat myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaisia. He joko opiskelevat alaa tai ovat työkokemuksen kautta päteviä ymmärtämään myynnin ja markkinoinnin kenttää. Ulkonäkövaatimuksia ei ole sen enempää kuin muihinkaan myynti- ja asiakaspalvelutöihin. Toki itsestään huolehtiminen on tärkeä kriteeri missä tahansa asiakastyössä. Epäsiisti olemus ei herätä luottamusta. Meillä reippain, luotettavin ja paras myyjä buukataan keikalle ennen toimiston kauneimman nenän omistajaa, elleivät nämä ominaisuudet satu yhdistymään samassa henkilössä,

Halutessaan asiakas saa toki nähdä kuvan promoottorista, mutta me emme ole mallitoimisto ja emmekä näin ollen tarvitse avointa galleriaa. Olennaisempaa on, että palveluiden käyttäjät saavat perustiedot työntekijöiden koulutuksesta, työkokemuksesta ja kielitaidosta. Mielestäni promoottorin etunimen alkukirjain, hammasharjan väri tai pituus ei korreloi promoottorin myyntiosaamisen ja asiakasymmärryksen kanssa. Promoottori voi olla yhtä hyvin 150 kuin 210 senttiä pitkä, sillä persoonallinen pituus vain lisää huomioarvoa.

Myytti 2: Promootiot = Väliaikainen lyhytkestoinen sivutyö opintojen ohelle

Promootiot ovat hyvä keino saada lisäansioita joko opiskeluvuosina tai vakituisen työn ohessa. Nuorten työntekijöidemme mukaan ”promootiohommat tarjoavat kehittävämpää kokemusta kuin hampurilaisten paistaminen tai kännykkäkuorien pakkaaminen linjalla” (ote henkilöstötutkimuksesta, 2007). Expressionilla työskentelee myös paljon jo valmistuneita myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaisia. Nuorin tekijämme on 17-vuotias lukiolainen, ja senioripäätä edustaa 53-vuotias äitini, joka on toiminut 25 vuotta myyntialalla ja tekee lisätyönä Sloggi-promoottorin hommia.

Vaikka promootiotyö on epäsäännöllistä, sitä tehdään usein toisen työn ohella ja monille työnantajille yhtä aikaa, on tarjolla myös pidempää pestiä. Erään asiakkaamme palvelulanseerauksessa teamleaderimme tekivät täyttä työviikkoa usean kuukauden ajan. Tällaista kokemusta ja sitoutumista osataan arvostaa. Yleisestihän on kuiitenkin tiedossa, että meidän toimialallamme työntekijät vaihtavat työnantajaa kuin sukkia. Työntekijälle monipuolinen kokemus on toki positiivinenkin asia, mutta asiakkaiden silmissä tämä saattaa aiheuttaa eturistiriitoja. Expressionin työntekijät eivät myy yhtenä päivänä Batterya ja toisena Ediä

Myytti 3: Promoottori = Ravintolasta rekrytty, aliarvostettu ”hämärähanna tai –heikki”

Meille ei ole palkattu yhtäkään promoottoria baarista, ellei kyseessä ole ollut promoottori-infoa varta vasten varattu lounge. Neuvomme myös nuoria naispromoottoreitamme suhtautumaan varauksella niihin miespuoleisiin ”headhuntereihin”, jotka tulevat tarjoamaan baarissa pikkuhiprakassa promoottoreille ”elämäsi tilaisuutta PR-tyttönä”. Ulkomailla varsinkin tämä ilmiö arkipäivää. Minuakin on pyydetty Pariisissa pankkijonosta alastonkuvauksiin. Ei ollut kovin houkutteleva tilaisuus, joten jäi menemättä. ;)

On hyvä muistaa, että ammattilaiset käyttävät virallisia rekrytointikanavia mm. yliopistoja, ammattikorkeakouluja, web-portaaleita, mutta toki sana leviää myös nykyisten promoottoreiden sosiaalisia verkostoja pitkin suusanallisesti. Jälkimmäisestä syystä emme olekaan toteuttaneet julkisia rekrytointikampanjoita hetkeen, ja silloinkin kun niin teemme, web-boksiin tupsahtaa vajaa sata hakemusta muutamaa paikkaa kohti. Tämä tuskin kuvaa sitä, etteikö promoottorin työtä arvostettaisi. Päinvastoin. Sata nuorta on vain lukenut saman paikkailmoituksen koulun rekryportaalista ja aikoo hankkia kokemusta asiakaspalvelusta ja myynnistä hyvässä tiimissä. Kun hain aikoinani ensimmäiseen kesätyöpaikkaani mainostoimistoon, minulta kysyttiin ensimmäiseksi, olenko tehnyt asiakastyötä, pystynkö myymään ajatukseni ja kykenenkö markkinoimaan yrityksen palveluita muutenkin kuin hymyilemällä nätisti. Kerroin olleeni myynninedistäjänä 7 vuotta. Työnantaja tarjosi jobia heti haastattelussa.

--

Seuraavassa osassa käsittelen mm. myynninedistämistyöntekijöiden sukupuolijakoa sekä työtehtäviin liittyviä mielikuvia.

Hieman erilainen New York Times

Luin uutisen, joka nappasi välittömästi huomioni ja sai minut hakemaan lisätietoa kerrotun tempauksen taustoista ja tekijöistä.

Kyseessä oli siis kansalaisaktivistiryhmien suunnittelema ja toteuttama sissimarkkinointitoimenpide, vale-New York Timesin julkaisu hieman erilaisella sisällöllä, kuin mitä ihmiset tuona päivänä osasivat odottaa.
Lehden etusivulla kerrottiin mm. Irakin sodan päättyneen sekä otettiin kantaa verouudistukseen. Lehteä jaettiin miljoonina painoksina ja lisäksi sille oli perustettu alkuperäistä muistuttava web-saitti.

Tempauksen taustalta löytyi kasapäin itsenäisiä toimittajia ja taiteilijoita mm. Yes Men- ja Anti-Advertising Agency -aktivistiryhmistä. CNN:n haastattelussa Steve Lambert, yksi pääorganisaattoreista, kertoi syyksi mm. halun kokeilla, miltä näyttäisi/vaikuttaisi, jos lehti kertoisi haluttuja uutisia. Lisäksi lehti antoi Obamalle mandaatin tärkeiden päätösten tekoon kyseisissä asioissa.

Tämä oli siis harkittu, huolella valmisteltu ja todistetusti huomioarvoa ja keskustelua herättänyt markkinointiteko. Miljoonien kappaleiden valepainoksesta povataan myös keräilynumeroa ja tempaus herätti jenkkimediat nostamaan jo 9 vuotta jatkuneen 'unohtuneen' Irakin sodan uudelleen otsikoihin.

Mielenkiintoista, kuinka erilaisia mielipiteitä projekti herätti. "Oikean" lehden nykyinen edustaja piti valenumeroa törkeänä temppuna. Sen sijaan lehden entisen toimittajan, nykyisen Joan Shorenstein -lehti-instituutin johtajan, Alex S. Jonesin mielestä kepponen oli kunnianosoitus lehdelle. Lausunnossaan hän oli sanonut mm. näin:
- Olen iloinen, että lehti ansaitsee huolellisen väärennöksen - jonkun mielestä.

Mitä mieltä sinä olet?

Oliko kyseessä törkeän toimiva sissimarkkinointitempaus hyvän asian puolesta vaiko hullu huijaus ja aidon NYT:in imagoa halventava temppu? Muuttuisiko suhtautumisesi, jos projektin taustalta olisi löytynyt 'ihan oikea' mainostoimisto, joka olisi tavoitellut kyseisellä tempauksella mediahuomiota ja lisää kaupallista menestystä?

Kerrottakoon, että kansalaisaktivistiryhmä Anti-Advertising Acengyn yksi missio on mm. puhdistaa julkiset paikat mainonnasta, koska heidän mielestä mainonnan ei pidä tunkeutua ihmisen elämään joka paikassa. AAA käyttää kuitenkin aatteensa ja toimintansa markkinointiin mm. perinteisiä markkinointiviestintä- ja PR-keinoja. ;)

Golf-lehti: Tyylikäs taitto ja selkeästi segmentoitu media

Onnittelut Golf-lehdelle, joka on positioitu selkeästi miehille, joilla on varaa (tai ainakin halua lampsia pankkiin hakemaan autolainaa) ja investoida kalliiseen, isoon autoon, johon taatusti mahtuu koko suvun bägit. ;)

Myös lehden mainonta on kohderyhmänsä mukaista.Ensimmäiset vastaantulevat mainokset:
- BMW - Esittelyssä uusi jättimalli 520d
- Passat CC - huomasitko leopardin?
- Audi A4 Quattro -mallisto laajenee
- Ja takakannesta löytyy Landcruiser. ;)

Ja muita mainoksia (Perinteisiä Arskamatkat ja Suntour-golfmatkojen ilmoituksia unohtamatta) lehdessä ei ollutkaan. Yksi Finnairin sponsori-ilmo tais kanssa löytyä.

Itse naisena, ei kallista autoa hankkivana golfaddiktina ja vakiintuneena lehden lukijana en voi olla miettimättä, kuinka hienosti joukosta erottuisi joku naiset 30-40-v. segmenttiin iskevä ilmo.

Vaikka media onkin segmentoitu miten on, niin Golfliiton antamien tietojen valossa lajin harrastajakunta on muuttunut melkoisesti viime vuosina ja samalla varmasti myös lehden lukijakunta (lehtihän tulee seurojen jäsenille). Laji ei ole enää niin elistinen kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Mukaan mahtuu pelaajaa kaikista sosioekonomisista luokista, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Naisia on yhä enemmän, seniori- ja junnutoiminta kasvaa vauhdikkaasti jne.

Mutta missä on näihin 'toissijaisiin' kohderyhmiin iskevät ilmoitukset, jotka taatusti erottuisivat automainosten joukosta? Näen sieluni silmin pinkinpunaisen tai limenvihreän Niken golfasusteilmoituksen, joka pomppaisi silmääni välittömästi. ;) Ehkä kyse onkin siitä, että median profiilia ei haluta edes muuttaa ja vain luksusautomainokset on kelpuutettu luomaan ja ylläpitämään mielikuvaa lukijakunnasta?

Mummoilta kuulee totuuden TJL:n bussimainoskampanjasta

Vanhempi rouva toiselle vähintään yhtä vanhalle rouvalle bussipysäkillä:

"Mitä tossa mainoksessa on"
"En määäääääää tiiä, ihmiset siinä liftaa"
"Jaah, miksi"
"No, etkö sääääääää nyt osaa lukea? Siinähän lukee: Ei elämäääääääää ilman busseja"
"Jaah... Nyt määäääääää tajusin"

Eli todistetusti ainakin 50 % TJL:n kampanjan keulakuvan nähneistä yli 80-vuotiaista hiffasi mainoksen. ;) Kyllä hymyilytti kuunnella keskustelua...

Promoottorin terveiset Kapkaupungista

Promoottorin terveiset Kapkaupungista (Toim. huom! Kirjoitettuna ilman ääkkösiä paikallisella näppäimistöllä)

Eli mita tapahtui? Alkuvuoden aikana kypsyi ajatus, etta olisi mukava saada joku helppo harjoittelupaikka kesaksi jostain Turun lahelta. Pienen netissa surffailun jalkeen loytyikin sopivalta tuntuva toimija, joka valitti eurooppalaisia opiskelijoita Etela-Afrikkaan Kapkaupunkiin, ja ennenkuin sita kunnolla ymmarsikaan sita oli jo lentokoneessa, kevaan kiireiden takia koko lailla valmistautumattomana, maaranpaana etelainen Afrikka.

Harjoittelupaikkana minulla on Ownbrand (www.ownbrand.co.za) niminen yritys. Kaytannossa yritys rakentaa apteekeille niiden omissa nimissa olevia brandeja eli tyyliin Pirkkaa S-marketille. Yrityksen toimiston jakaa myos toinen yritys PharmaGo, joka paa-asiallisesti myy laakkeita/terveystuotteita apteekkeihin. Omistussuhteet menevat myos nailla kahdella yrityksella jonkin verran ristiin, joten olen kaytannossa tehnyt toita kahdelle eri yritykselle.

Normaalisti tulen toimistolle yhdeksalta. Hoidan myyntipaallikon juoksevia asioita (sahkoposti, faxit, tarvittavat puhelut) pari tuntia, minka jalkeen loppupaivan puurraan erilaisten projektien parissa. Ensimmainen projekti oli luoda myynninseurantaan jarjestelma, koska sellaista ei jostain syysta ollut. Taman jalkeen kaytiin yrityksen johdon kanssa budjettia lapi ja paadyttiin erottelemaan naiden kahden samoissa tiloissa toimivan yrityksen budjetit toisistaan, jotta paatoksenteon tueksi olisi tarkempaa tietoa. Tyopaiva paattyy aina tyotilanteen mukaan eli tarjolla on ollut kaikkea 6 tunnin netissa surffailusta 12 tunnin lahes tauottomaan paahtamiseen.

Viimeisin projekti on ollut markkinointisuunnitelman luominen taalla kesaksi markkinoille tuotavalle tuotteelle. Pitaa sisallaan mm. kilpailija-,markkina-analyysia seka talla hetkella kolmen eri aikaan toteutettavan promootiokonseptin suunnittelua Projekti on selvasti tahan asti kiinnostavin ja hiukan harmittaa etten ehdi suunnitelman toteuttamista valvomaan. Kutsu toki jo tuli viela puoleksi vuodeksi, mutta rahat ja viisumin voimassaoloaika alkaa nayttaa piakkoin samaa melko pienta lukemaa, joten koti Suomi kutsuu ensi kuun alussa.

Ymparisto on taalla on toki paljon muutakin kuin tama harjoittelupaikka. Kapkaupunki on hyvin kakskasvoinen kaupunki. Kaupunki on hyvin kaunis merenrantakaupunki ylvaiden vuorten kupeessa. Epailematta ymparistoltaan kaunein paikka, missa tahan asti olen ehtinyt vierailemaan. Samaan aikaan taalla on korkea tyottomyysaste ja kasittamaton maara koyhyytta. Jotain tasta kaupungista kertoo se, etta aamuisin juna-asemalle kavellessani vastaan tulee toiveikkaita koululaisia mutta samoilla kaduilla on kodittomia kaariytyneena huopiin (ja keli ei usein todellakaan ole taalla niin hyva etta tekisi mieli laitta kadun varteen kollottelemaan) Junassa on kaikkea todella rikkaista pukuihin sonnustautuneista ja uusia Nokioitaan nappailevista hyvin koyhiin ja nalkiintyneen oloisiin kanssamatkustajiin. Joskin useimmiten saan kunnian olla aina tata tietty etnista taustaa edustava henkilo, silla paikallinen vaaleahko vaesto ei junia kayta.

Rikollisuuteen tormaa taalla vaistamatta ja jokaisella, etenkin eurooppalaisilla, vaikuttaa olevan oma tarinansa tahan liittyen, joillain jopa seitseman, ja askettain samaan asuntoon kanssani muuttaneet uudet kamppikset ovat jo hyvaa vauhtia tekemessa uutta ennatysta. On kaikkea taskuvarkauksista, kotimurtoihin ja aseellisiin ryostoihin. Nyt tekisi mieli sanoa etta itse olen valttynyt moiselta, mutta pitaa koputtaa rankasti puuta tassa vaiheessa. Valilla perusturvallisuuden jarkkyminen on tuntunut siettamattomalta, mutta kaikkeen tottuu…vuotavaan kattoon (piti vaan siirtaa sanky pois alta), rikkinaiseen pesukoneeseen(tamakin saatiin kolmessa viikossa korjattua), toistuvasti myohastyviin tai peruuntuviin juniin (pitaa vain odottaa tai ottaa seuraava), siihen etta tyopaikalla saatta olla puhelinlinjat poikki kun sinne saapuu (ei auta kuin odottaa) ja tietysti siihen, etta ulkona pitaa katsoa ymparilleen ja silti vaikuttaa itsevarmalta ja rennolta samaan aikaan, ja etta pitaa vaihtaa kylmasti katua tai junanvaunua jos alkaa vaikuttaa etta ongelmia saattaa olla tiedossa. Samaan aikaan on hyva muistaa, etta vaikka valilla tekisi mieli nahda Suomi hyvin puhtaana neitokaisena, niin kyllahan meilta kaikenlaista loytyy myos Suomesta. Pakkasta taalla ei ole koskaan.

Kauniin ympariston lisaksi ihmiset ovat tekevat tasta kaupungista sen mita se todella on. Taalla tapaa sakkia hyvin erilaisista taustoista. Viime lauantaina jarjestin pienet illanistuijaiset kotonani ja paikalla oli ihmisia Zimbabwesta, Tanskasta, Etela-Afrikasta ja ulossiirryttaessa tarkoitus oli napata viela mukaan brasilialainen kollega. Edellisena viikonloppuna paadyttiin Israelilaisen elamantaiteilijan kutsumana juhliin, jossa oli suoraan 'silla silmalla'-ohjelmasta oleva paikallinen Art Director, jenkkilainen muusikko, aiti joka kohtuu estottomasti vaihteli vaatteitaan (toki pyysi sulkemaan silmat ennenkuin lavaytti paidan seinaan johon ei ollut tyytyvainen)ja iso joukko ihmisia joita en ole edes kykeneva profiloimaan. Juhlista paadyttiin laheiseen baariin, jonka baarimikko oli seurassamme ja joka lopulta joutui toihin, koska baarin omistaja oli hivenen humalassa. Kyseisenlainen illankulku ei ainakaan Turussa eika uskoakseni myoskaan Tampereella ole kaikkein todennakoisin.

Kaiken kaikkiaan kotimatkan lahestyessa Kapkaupungin positiiviset puolet alkavat taalla korostumaan. Kotona odottaa kuitenkin taas kahden tutkinnon junttaaminen eteenpain ja toivottavasti kevaaksi tulee puskettua gradu ulos, etta voi seuraavana syksyna tarvitsee enaa viimeistelle Tradenomin tutkinto. Vetta ja pimeaa sitten piisaakin kuukausikaupalla. Kotona odottaa kuitenkin myos laheiset, ystavat ja tietysti eritoten Turun Plussalampaat, joihin onkin tullut pidettya tihenevaan tahtiin yhteytta. Eika niin valiksi ole, vaikkei kotona toistuvasti heraakaan siihen, etta katosta tiputtelee vetta kasvoille.

Mutta tosiaan onhan tata retkea viela inan vajaa kuukausi jaljella ja ensi viikon sain sovittua lomaviikoksi ja nokka kaantyy kohti Namibiaa…

Aurinkoista loppukesaa toivottaen,
Jarno Rajalampi, Expressionin promoottori

Ps. A tai O:ta mulla ei talla hetkella ole ja suomenkieliset lauserakenteetkin on hiukan hukassa, mutta lupaan ottaa kielikylpyja syyskuussa.

Terveiset tarjosi Päivi

Mansikka maksaa maltaita

Kyllä kausimyynnistä otetaan kaikki irti. Mansikkalaatikko maksoi toissa viikolla Lahden S-marketin pihassa 20e, nyt lauantaina 22e ja tänään 25e. Huomenna kuulemma on 28e. Ja huonon alkukesän takia hinta ei ainakaan tule laskemaan kesän lopulla. Päinvastoin, kysynnän kasvu tempaa hinnan vielä ylemmäksi pilviin. Mistä moinen katteen korotus saataisiin myös markkinointitoimiston palveluihin? ;)

Mansikoista nauttien mukavaa kesää itse kullekin.

Näinkö luodaan kisatunnelmaa?

Tiedätte varmasti legendaarisen Adagion (olisiko Tomaso Albinonin teos uruille, nyk. pop-muusikka Lara Fabianin esittämä mm.), jota soitetaan monissa hautajaisissa siinä vaiheessa, kun seurakunta saapuu tai arkku lähtee?

Ikäväkseni havaitsin, että Tampereen Pyrintö oli nerokkaasti valinnut Kalevan kisojen (yleisurheilun SM-kisat) lajeihin valmistautumismusiikiksi/kenttämusiikiksi kyseisen kappaleen. Biisin, joka liitetään useimpien mielessä rauhaan, hiljaisuuteen ja juuri hautajaisiin!

Mielestäni adagio (taidemusiikissa: hidastempoinen, rauhoittava) ei sovi mitenkään profiilitaan lennokkaan kisailun musiikiksi, etenkin jos tarkoituksena on saada adrenaliini virtaamaan ja tsemppiä sekä kisayleisöön ja kilpailijoille! Ehkä tässä on esimerkki monien mielestä epätyypillisestä/vähäpätöisestä, mutta sitäkin tärkeämmästä markkinoinnin yksityiskohdasta, fiilismusan valinnasta. Toivotaan, että DJ:lle oli vain tullut kiire pissalle ja hän tulkitsi takahampaiden jo kelluessa Adagion Abbaksi.

Adagio sopii hiljaiseen kalmalta tuoksahtavaan arkkukauppaan muttei yleisurheilun SM-kisojen 'tunnelma'musaksi. Ei me nyt niin huonoja kansainvälisellä tasollakaan olla. Eihän? ;)

Korttipeliä kanta-asiakkuuksilla

Montako kanta-asiakaskorttia Sinun lompakostasi löytyy? Omastani ei löydy montaakaan, saamistani korteista ei nimittäin mahdu sinne kuin murto-osa!

Lompakostani löytyy kanta-asiakaskorttieni A-ryhmä. Siihen kuuluvat harvat ja valitut, muutama kortti joita oikeasti käytän viikottain tai edes kuukausittain ja joista on oikeasti hyötyä. S-etukortille kilahtaa parhaimmillaan 50€ bonusta kuukaudessa, joten sillä on oikeutettu ykkössija lompakossani. Plussa-korttia ei muuten kannattaisi sulloa muutenkin rajoitettuun tilaan, mutta koska Keskon myymälöissä hyvä tarjous on useimmiten "Plussa-tarjous", täytyy sekin olla mukana. BodyShopin kanta-asiakaskorttia näyttämällä saa aina 10% alennusta, joten sekin on lunastanut paikkansa kukkarostani siltä varalta, että tuoksuvan myymälän houkutus käy liian suureksi. Wayne's Coffeen kahvipassitkin ovat aina täynnä leimoja, Helsingin seudun promoottorit ymmärtävät miksi...

Laukkuni pohjalla pyörii minigrip-pussi, josta löytyy niinsanottu B-ryhmä. Ryppyisessä pakastuspussissa on kolmisenkymmentä seuraavaksi tärkeintä korttia. Harrastekerhojen kortit ovat päässeet tähän ryhmään statusarvonsa vuoksi, eivät siksi, että niistä olisi erityisesti hyötyä. Tradekan YkkösBonus-kortti kulkee myös laukunpohjalla, vaikka en muista siitä koskaan olleen mitään hyötyä minulle. B-luokkaan kuuluvat myös Lindexin Sukkabonuskortit sekä Suomalaisen Kirjakaupan Pokkaripassit. Monikkomuodoissa siksi, että kun alkuperäinen passi pyörii tosiaan siellä laukunpohjalla, pyydän kassatapahtuman nopeuttamiseksi yleensä uuden passin. Hankala systeemi, mutta piste sentään siitä, että passit ovat yhdistämiskelpoisia.

Paikka B-ryhmässä on kaikkein tuulisin. Hyvä kortti voi nousta A-ryhmään, mutta useammin paikka laukun pohjalla alennetaan seuraavaan ryhmään. Tällä viikolla pudotusuhan alla ovat Stadiumin, Tom Tailorin, Lindexin ja Modan -kanta-asiakaskortit. En nimittäin ole yhdenkään noista ketjuista varsinainen kanta-asiakas sanan alkuperäisessä merkityksessä. Stadiumin kanta-asiakaspostin tarjouksissa on ollut lähinnä lastenvaatteita, vaikka jäsenhakemuksessa nimenomaan rastin, että minulla ei ole jälkikasvua. Hukkaan meni sekin antamani markkinointitieto. Kaiken lisäksi luulen, että Lindex Club -kortti on äitini. Siinä ei nimittäin ole haltijan nimeä.

Kotoa lipastonlaatikosta löytyy vielä parikymmentä korttia lisää. Tämä on se alhaisin C-ryhmä, josta voi alentua enää Ö-mappiin. Tähän ryhmään kuuluu todellisia "kanta-asiakas"markkinoinnin helmiä:
- Turkulaisen Hyvän Mielen Apteekin kanta-asiakaskortti, joka minun oli pakko ottaa saadakseni Kela-korvauksen reseptilääkkeistä, jotka tarvitsin työmatkalla
- SK Member Card - käyn jossain Sedulassa melkein joka vuosi, tosin en tiedä saisiko tällä jotain etuja, ainakaan enää
- Grand Casino Helsinki Member Card, jollainen tehdään jokaiselle kasinolla käyvälle. Kävin itse ko. kasinolla kerran katsomassa ystävääni Miss Suomi -kisassa, enkä ole ikinä pelannut senttiäkään.
- Club Nokia Card - Onko tällainen vielä olemassa? Muistatteko vielä Club Nokian?
- Hilton HHonors - Olen varmaan joskus yöpynyt jossain ketjun hotellissa, en tosin todellakaan Hiltonissa..

Käytän siis 3-4 kanta-asiakaskorttia, mutta minulla on niitä nopeasti laskettuna puolensataa. Miksi? Muutaman kortin olen ottanut hyvän ostoksen innoittamana, mutta jatkokäyttö onkin jäänyt olemattomaksi. Iso osa korteista on sellaisia, jonka ottamiseen olen myöntynyt säästyäkseni kassahenkilökunnan ainaisilta "onks sul meidän kantiskorttii?" -kyselyiltä. Lisäksi olen toivonut, että pirtsakka kassaneiti saisi edes pienen bonuksen itselleen kanta-asiakkuuksien rekisteröinneistä. Liian monta korteista olen hankkinut vain, koska joku yksittäinen hyvä tarjous on vaatinut kanta-asiakaskortin hankkimista.

Onneksi kaikki myymälät eivät ole tyrkyttämässä minulle muovia muovin perään. Esimerkiksi Roxy/Quiksilverin jälleenmyyjät, joiden aitoihin kanta-asiakkaisiin kuulun, kertovat ystävämyynneistä, alennuksista ja tapahtumista sähköpostitse. Kanta-asiakkuuteni todisteeksi on aina riittänyt se, että olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kertonut saaneeni tiedon tarjouksesta sähköpostitse. Samoin YourFace, joka tarvittaessa tarkastaa kanta-asiakkuuteni omasta järjestelmästään, vain nimeni perusteella. Olkaa kilttejä, kanta-asiakasmarkkinoinnin tekijät, ja ottakaa opiksenne näiltä kahdelta! Tai lähettäkää minulle kanta-asiakaslahjana joku fiksu korttikukkaro sen minigrip-pussin tilalle...

Terveisiä Semboamasta

Matkamessuilla piipahti myös allekirjoittanut. Nähtävää ja koettavaa oli paljon.
Selkeä suosikkikuvausmaisema ja ehdoton yleisön suosikki oli lopulta New York ja vespa, jotka keräsivät kaikista itsensä kuvauttaneista yli 90 %:a.

Seuraavaksi ylsi Hawaiji ja sitten Alpit. Meikäläinen päätti fiilistellä Hawaiji-tunnelmassa oikeiden palmujen keskellä. Täytyy treenata maaliskuista lomaa varten...

Ehdottomia suosikkeja Sembo-kuvauskonseptin lisäksi oli Air Finlandin lentokoneen mallinen messuosasto, jossa upeat lentoemännät hoitivat messukävijöiden sisäänheittämisen ja asiakaspalvelun. Tämän hyvän konseptin olisi kruunannun panostus myös ulospäin hienolta näyttävän lentokoneen sisäpuoleen: seinällä olevat AF-graafikat olisi kannattanut valaista jotenkin. Nyt sisusta jäi jotenkin pimeäksi, vaikka konsepti ulkoa näytti hienolta.

Kiersin messut parikin kertaa läpi ja totesin jälleen kerran, että Kotimaa-puolella olisi vielä paljon petrattavaa messumarkkinoinnissa. Toki kotimaa-osastolta löytyi myös todella mageita osastoja kuten esim. Lappi ja Omenahotelli.

Suurin osa etenkin pohjoisen matkailukohteista hämmästytti edelleen surkealaatuisilla, 10 vuotta vanhoilta näyttävillä printeillä ja vähäisellä osaston ohjelmalla. Kävin jututtamassa yli 10 osaston edustajaa ja kyselemässä heidän mielipiteitään messupromootioista ja myynninedistämisestä. Vastaukset olivat samansuuntaisia: Mitä ne on?

Promootioita ja myynninedistämistoimenpiteitä sai hakea kotimaan osastolta suurennuslasilla. Ulkomaat -puolella promoottoreita käytettiin useilla osastoilla. Selkeästi parhaiten mieleen jäivät ne osastot, joissa oli myös jotain toiminnallista oli se sitten Siljan tanssiryhmä tai Sembon kuvauskonsepti.

Positiivisina väripilkkuina ja erottuvina yksityiskohtina mieleeni jäi
Norjan matkailun (mikä lie virallinen nimi?) yhteen taustaseinäelementtiin ja upeaan limen vihreään väriin perustunut osasto.




Niinikään limen vihreällä yksinkertaisella osastolla oli liikkeellä myös Liettua. Avara, valoisa ja ilman turhia rakenteita olevat korkea osasto oli riittävän suljettu mutta kuitenkin sen verran avara, ettei se näyttänyt pieneltä tai ahdistavalta.

Myös Tallinna oli pistänyt rahaa haisemaan, sillä messuosasto oli rakennettu n. 10 * 4 metriä leveiden valokaappien ja upeiden printtien varaan! Osasto oli siis hyvin valaistu, selkeä ja herätti kyllä ohikulkijoiden huomion. Valitettavasti kamerasta loppui akku ennen kuin sain sen ikuistettua.

Messuilla näkyi yllättävän vähän yhteismarkkinointiosastoja. Mieleeni jäi Sembo-Sony -yhteistyön lisäksi ainoastaan TakeOff:in osasto, mihin oli kärrätty Särkänniemestä tuttu kuvakeseinä, jossa saattoi kuvauttaa itsensä Olympyksen kameralla. Kuvat tulostettiin seinälle ihmisten haettavaksi ja siinä niitä oli myös messujen loppuessa useita kymmeniä. Alkaakohan konsepti olla jo hieman kulahtanut? Ainakin HP on käyttänyt sitä jo useamman vuoden kamera- ja valokuvatulostinpromoissa, eikä siinä ollut enää mitään uutta ja omaperäistä TakeOffia ajatellen.

Kaiken kaikkiaan messut olivat värikkäät ja nähtävää ja koettavaa oli paljon! Ensi vuonna uudestaan



Cool!

Osa markkinoinnin korkeakoulututkintoa - Asiakaspalvelun laaduttomuus

Koska liian monet myynti-, asiakaspalvelu ja markkinointialan ihmiset pystyvät työssään tuottamaan niin uskomattoman huonoa palvelua, olen alkanut epäillä, että sitä opetetaan suomalaisissa korkeakouluissa.

Täytyy löytyä joku yhdistävä tekijä, minkä perusteella myyjät Mäkkärissä, Hesessä, Kalevala Shopissa, Trio Forumissa, Aleksi13:ssa, Glitterillä, HairStoressa ja VR:llä ovat antaneet minulle viimeisen vuoden aikana pääasiassa tasaisen huonoa asiakaspalvelua. Taustalta täytyy löytyä joku oppikirja tai oppilaitos, jossa Laaduttomuus-ajattelua käydään läpi yksityiskohtaisesti?

Tietääkö joku, mikä kirja se olisi? :)

Pysähdyin viime perjantaina pohtimaan. Luin Talous...

Pysähdyin viime perjantaina pohtimaan.
Luin Taloussanomista (kts. ao linkki) ex-Bob tj Parkkisen vuodatuksen ja koin hiukka hämmentyneitä fiiliksiä.

http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2007/07/27/Ex-Bob+Parkkinen%3A+Yritykset+mainostavat+liikaa/200718033/322

Heti alkuun minulle heräsi epäilys Parkkisen motiiveista. Joko hän ei aidosti ymmärrä mitään integroidusta markkinoinnista ja markkinoinnin käsitteistöstä tai sitten hän provosoidakseen raiskaa käsitteitä. Veikkaan ja toivon olevani oikeassa, kun aavistelen jälkimmäisen pitävän paikkansa. Parkkinen, tai ehkä toimittaja, sekoittaa itsestäänselvyydet, vakavasti otettavat kannanotot ja provokaation sujuvasti keskenään. Niin tai näin, joka tapauksessa vuodatus mainonnan ylipainotuksesta ja sillä rahastamisesta kuulostaa enemmänkin naarmuuntuneen omatunnon kiillottamiselta kuin vakavasti otettavalta kannanotolta. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että toimittaja ei ole oikein ymmärtänyt Parkkisen painotuksia.

Allekirjoitan suuren osan vuodatuksesta kyllä täysin. En ole lainkaan eri mieltä siitä, etteikö mittaaminen olisi tärkeää. Suunnittelun pitäisi olla asiakaslähtöistä eikä idealähtöistä. Kohdentamattomasta mainonnasta suuri osa väistämättä tehotonta. Kasvun pitäisi olla keskeistä yritysten toiminnassa. Nämä eivät liene yllätyksiä.

Kuitenkin.

Ongelma on edelleen sama. Parkkinen puhuu siitä, mistä jo monet muutkin ovat paasanneet ennen häntä. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole toistaiseksi onnistunut tekemään sitä, mistä puhuvat. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ideoita ei puutu, vaan toteutus mättää useimmissa tapauksissa. Olisikohan tässäkin kohtaa peiliin katsomisen paikka ?

Vaikka panokset käytettäisiin asiakassuhteen hallintaan, tasapainon kääntämiseen paremman suunnittelun puolelle jne., tarvitsee asiakasrajapinnassa silti tapahtua asioita. Huomiota on herätettävä ja toimintaa saatava aikaan. Mihin sen mainonnan voi sieltä pudottaa ? Ei mihinkään. Muoto ja tapa eivät ehkä ole samoja kuin historiallisesti mutta mainontaa se asiakkaan koukuttaminen edelleen on, niin kauan kuin puhutaan passiivisesta markkinoinnista, jossa vaikutusta yritetään saada kommunikaatioon kykenemättömillä materiaaleilla.

Minun mielestäni on jeesustelua puhua siitä, kuinka paljon mainontaan käytetään rahaa. Eivät yritykset mainontaan käytetyn rahan vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joudu. Pitäisiköhän meidän kuitenkin ennemmin miettiä asioita puhtaasti siitä lähtökohdasta, mitä haluamme saada aikaan, mitä siihen vaaditaan ja mitä se tämän jälkeen maksaa. Valitettavasti tilanne on usein kuitenkin se, että tässä on sulle budjetti, muista käyttää se tämän vuoden aikana.

Ehkäpä mainostoimistojen ja erityisesti mediatoimistojen pitäisi jälleen kerran katsoa peiliin ja miettiä, ovatko asiakkaiden rahat sittenkään käytetty ihan niin järkevästi. Printtimedian ylihinnoittelu ja ylikorostuneisuus tavoittavuuteen suhteutettuna kielii aika rajusti siitä, että parantamisen varaa olisi. Oikeisiin ja asiakkaan kannalta järkeviin mediavalintoihin ohjaaminen on ehdottomasti palveluntarjoajan tehtävä, miksi muuten mediasuunnittelua kannattaisi ostaakaan.

Kanavariippumattomuus ei kuitenkaan millään tavoin poista mainonnan roolia. Eikö kyse ole kuitenkin pohjimmiltaan siitä, että mainonta täytyisi osata kohdentaa huomattavasti nykyistä paremmin, jolloin ei ehkä enää jäisikään sellaista tyhjää fiilistä siitä, että emme oikein tiedä mitä olemme tehneet ja saaneet aikaan. Toki mainonta muotoaan muuttaa. Mutta ei se, että painotetaan objektiivisemmin muihinkin kuin massamedioihin, tarkoita vielä sitä, että mainonta käy tarpeettomaksi. Jos puhuisimme mainonnan sijaan massamediamainonnasta tai kenties printtimainonnasta, saattaisi viesti osua jo aika paljon paremmin kohdalleen.

Jos homma menisi niin kuin Parkkinen tuskailee, mainonta vaikuttaisi prosesseihin, menisimme minun mielestäni sujuvasti pers eeltä puuhun. Eikö kuitenkin pitäisi mennä niin päin, että mainonnan kuuluisi olla kiinteä osa yrityksen prosesseja. Inputti mainonnan prosessihin pitäisi tulla yrityksen sisältä, tuotekehityksestä, myynnistä jne., eikä ulkoa. Miten ulkoisen mainonnan ylipäätään voidaan olettaa vaikuttavan yrityksen sisäisiin prosesseihin. Eikös tässä kohtaa astu esiin Parkkisenkin painottama mittaaminen ja markkinointitutkimukset, jotka eivät kyllä oikein mahdu mainonnan prosesseihin, vaan niiden kautta kuuluisi välillisesti vaikuttaa mainonnan valintoihin.

Parkkisen haastattelun kommenteissa on vähän sama ongelma kuin suomalaisessa markkinoinnissa ja mainonnassa ylipäätään: ammutaan tykillä kärpästä eikä silti oikein osuta, kun on ammuttu vähän sinne päin tai on kokonaan unohdettu tähdätä. Ei osata kohdentaa eikä osata rajata. Markkinoinnin rooli yrityksen prosesseissakin on vähän hakusessa. Sisällöllisestihän kyse on siitä, että tykin sijaan kärpästä voisi ampua ritsallakin ja kenties ehkä osuakin paremmin mutta ainakin näkisi huomattavasti tarkemmin mihin on ampunut.

Hienoa, että joku avaa suunsa.
Ikävää, että vielä puikoissa olevat ovat vähän nihkeitä perusteita ravistelevaan keskusteluun.

Pitkäjärven exculla 11. tammikuuta

Norppa, tuo suloinen eläinlaji Suomesta, innoitti meidät suunnittelemaan erästä markkinointitekoa tammikuussa 2007. Halusimme näyttää, mitä pienillä markkinointiteoilla voidaan saavuttaa hyvän asian puolesta. Kun suomalaista "erikoisuutta" nyt on viety muutenkin maailmalle, mekin halusimme kantaa oman norppamme kekoon. Nyt meillä on message, agenda ja ajatus. Maailma, täältä tullaan. Ensimmäiseksi valloitettiin Pitkäjärvi.

Expression avaa blogin

Pitkään kypsytellyn idean seurauksena avasimme vihdoin blogin. Haluamme kertoa ihmisille mitä me markkinointitoimiston ihmiset oikeasti puuhailemme. Tämä on Markkinointitoimisto Expressionin tarina.