Näytetään tekstit, joissa on tunniste promootio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste promootio. Näytä kaikki tekstit

24. helmikuuta 2009

Fazerin live-mainokset kohahduttivat leffayleisöä

Markkinointitoimisto Expression, out-of-home -mediayhtiö Clear Channel ja mediatoimisto Dagmar toteuttivat yhden Suomen ensimmäisistä live-mainoksista. Näytellyt promootiot toteutettiin Helsingin Tennispalatsissa tammikuussa 2009. Asiakas oli Fazer ja promottava tuote Dumle.

Tammikuun kahtena viimeisenä viikonloppuna (23.-25.1.09 ja 30.1.-1.2.09) esitetty kaksiminuuttinen Dumlen elävä mainos kohautti odotetusti yleisöä elokuvateatterin saleissa ennen valkokangasmainosten alkua. Live-mainos esitettiin Tennispalatsissa 60 kertaa kuuden päivän aikana. Yleisön reaktiot olivat positiivisen yllättyneitä, ja mainos sai erinomaisen huomioarvon valitussa kohderyhmässä.

Markkinointitoimisto Expressionin toimitusjohtaja Tero Ylönen kommentoi konseptia: ”Tämän tyyppisiä myynninedistämistoimenpiteitä on tehty monissa muissa maissa jo kauan, ja myynninedistämiseen käytetyt varat ovatkin muualla kauttaaltaan suurempia kuin meillä. On hieno huomata, että suomalaiset yritykset ovat nyt rohkeasti tarttumassa myynninedistämisen monipuolisiin mahdollisuuksiin. Tässäkin tapauksessa tulokset olivat huikeat”.

Clear Channel Cineman myyntiryhmän vetäjä Tuomas Kurki uskoo elokuvamainonnan kehittyvän yhä elämyksellisempään suuntaan.
”Promootiot ovat erinomainen lisä valkokankaalla esitettävälle mainonnalle ja niiden rooli on jatkuvasti kasvanut elokuvamainonnassa. Dumlen live-mainoskampanja on hyvä esimerkki promootiosta, jossa kuluttaja tavoitetaan ainutlaatuisella tavalla ja jossa elokuvateatteriympäristön tarjoamat mahdollisuudet hyödynnetään kaikin tavoin”, arvioi Kurki ja katsoo jo tulevaisuuteen:
”Uskomme, että tulevaisuudessa elokuvateattereissa tullaan näkemään entistä monipuolisempia ja laajempia promootiokokonaisuuksia”.

Myynninedistämisprojektin lähtökohdat ja taustat

Expressionilla projektista vastanneen promootiosuunnittelija Kati Syrjälän (medianomi, AMK) mukaan yhteistyö usean toimijan kesken oli antoisaa ja sujuvaa. ”Jokaisella osapuolella oli oma roolinsa ja vastuualueensa”, Syrjälä kertoo. Hänen mukaansa konseptin raakaidea tuli Dagmarista ja mediapaikan myyjältä, Clear Channelilta, minkä jälkeen se yhdessä Expressionin kanssa suunniteltiin ja hiottiin loppuun asti huomioiden Fazerin myynninedistämiselle asettamat tavoitteet.

Strategisena kumppanina Dagmar halusi hyödyntää perinteistä mediaa uudella tavalla – tavoitteena luoda erilainen ja mieleenpainuva hetki brandin kanssa.
Syrjälän mukaan missä tahansa myynninedistämisprojektissa on olennaista, että ollaan oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, toimivalla toteutuskonseptilla ja koulutetulla henkilökunnalla. Loppuun asti suunnitellut konseptin päälle on Syrjälän mukaan vaivaton rakentaa toimiva toteutus.
”Toki promoottoreilta vaaditaan tällaisissa live-jutuissa hyvää ihmissilmää ja tilannetajua, ja siihenhän heidät on meillä koulutettu”, Syrjälä jatkaa. Hyvä käsikirjoitus antaa live-esityksille tietyt raamit, mutta näyttelijät improvisoivat hienosti ja osasivat soveltaa käsikirjoitusta tilanteen mukaan.

Tarina

Live-mainoksessa esiintyi kaksi promoottoria, joista toinen jakoi ennen mainoksen alkua Dumle-karkkeja saliin tuleville elokuvakävijöille. Kun suurin osa ihmisiä oli salissa, yleisön seasta nousi seisomaan nuori mies, myöskin palkattu promoottori, mitä yleisö ei tässä vaiheessa tiennyt. Nuori mies alkoi anella kovaan ääneen lisää maistiaisia, koska ”ne olivat niin hyviä” ja ”ettekö te muutkin halua toisen, ihan tajuttoman makuisia”. Dumle-promoottori juoksi leikkisästi karkuun valkokankaan eteen karkkia kinunnutta miespromoottoria, joka aneli polvillaan kädet ristissä ”edes yhtä palaa vielä, pliis”.

Lopulta yleisön huomio kiinnitettiin vielä jättikokoiseen Dumle-karkkipussiin, joka oli asetettu visuaaliseksi tuoteviestiksi valkokankaan eteen. Kaksiminuuttinen live-mainos päättyi siihen, että miespromoottori sai lisää karkkia, oikein jättimäisen Dumle-pussillisen verran. Yleisölle paljastettiin shown aikana pienillä vihjeillä, että kyse oli live-mainoksesta. Viimeistään valkokankaan edessä suoritettu näyttävä loppukumarrus - jättipussi ilmassa keikkuen ja valtavien aplodien saattelemana - paljasti promootion idean koko yleisölle. Ilahtunut katsojakunta sai tietenkin lisää Dumleja elokuvan jälkeen.

”Mietin Dumleja koko leffan ajan”

Mainos sai odotetusti hyvän vastaanoton. ”Oli kiva huomata, kuinka vilpittömästi suomalainen yleisö lähti mukaan. Meille huudeltiin hauskoja kommentteja sekä useimmissa saleissa palkittiinkin raikuvin aplodein”, kertoo Emma, 22, toinen mainoksessa esiintyneistä Expressionin promoottoreista. ”Koko elokuvan ajan mietin itsekin Dumleja”, kommentoi puolestaan perjantaina 30.1. live-mainoksen jälkeen haastateltu elokuvavierailija Jenny Oinonen. Eräs yleisössä ollut nuori mies taas kertoili mainoksen olleen ”piristävän erilainen totutussa suomalaisessa mainosympäristössä”. Lisäksi hän uskoi mainoksen tavoittaneen ”juuri oikean kohderyhmän”. Expressionin raporteista voidaan myös todeta, että parhaiten yleisö saatiin innostumaan pienissä saleissa, joissa tunnelma promoottoreiden ja kohderyhmän välillä oli intiimi.

Lisätiedot ja yhteys,

Kati Syrjälä
Promootiosuunnittelija
Markkinointitoimisto Expression Oy

+359 40 961 58 58
kati.syrjala@xpression.fi
wwwx.pression.fi

Kuva:
Expressionin promoottorit Emma ja Jussi toteuttivat Fazerille Suomen ensimmäisen live-mainoksen leffateatterissa. Suuri kiitos hienoista suorituksista!

Linkit:
Ohessa muutama linkki lehdistön sivuille ko. aiheeseen liittyen.
Markkinointi ja Mainonta
Kampanjat.net

9. helmikuuta 2009

Myynninedistämistyön myytit murroksessa, osa III/III - joko nyt murtuu?

Myytti 6:

Promoottori = Esittelijä, hengailija, julkkis


Promoottori on synonyymi myynninedistäjälle. Sananmukaisesti hänen tehtävänsä on lisätä myyntiä. Joskus promoottorit tekevät sitä suoraan, esimerkiksi silloin, kun promootiopisteellä on kasa myytävää tavaraa, vaikkapa tarjoushintaisia Sloggi- tai Nivea -tuotteita Hulluilla Päivillä. Toisinaan myytävänä voi olla pelkkä ajatus esiteltävän tuotteen paremmuudesta suhteessa kilpailijaan. Etenkin pelkkien mielikuvien ja ajatusten myyminen on haasteellista. Ammattipromoottori ei kaada asiakkaan päälle tuoteargumenttioksennusta, vaan luo ensin luottamussuhteen ja selvittää keskustelun keinoin asiakkaan tarpeet ja selventää tuotteesta saatavat hyödyt suhteessa niihin.


Myös Expressionin asiakasyrityksissä määritellään hyvin tarkkaan, minkä verran kauppaa pitää promootiopäivänä saada aikaiseksi, jotta kampanja olisi kannattava. Tavoitteet voivat toki olla myös tavoitettuja asiakaskontakteja, näkyvyyttä medioissa tai mainintoja alan blogeissa. Promootiotyö on enää hyvin harvoin ”edustamista” tai abstraktia ”brändiarvon vahvistamista”, mitä se oli vielä 1990-luvulla, kun itsekin ”hengailin” enemmän messuilla flyereita jakamassa. Nyt tehdään tuloksia.


Henkilöstöltä tämä vaatii entistä parempaa myyntiosaamista, mitä saa tietenkin koulutuksista. Harva syntyy ammattimyyjäksi ja luonnonlahjakkuudetkin tarvitsevat lisäoppia pysyäkseen ajan hengessä. Toisin sanoen vaikka sana ja hymy olisivatkin päällisin puolin hallussa, se yksin ei takaa onnistumista. Mm. tämän vuoksi asiakkaankin kannattaa paitsi vertailla paitsi toimistojen listahintoja, myös miettiä henkilökunnan todellista osaamistasoa/profiilia. Meillä ainakin panostetaan paljon ja organisoidusti työntekijäkunnan koulutukseen ja kehittymiseen verrattuna moniin muihin toimijoihin.


Koska ollaan myynnin maailmassa, myös pinttynyt julkisuuskuva on usein haitaksi. Promoottorin ensisijainen tehtävä on myydä asiakasyrityksen tuotetta, ei pönkittää omaa tunnettuuttaan. Toki joskus tunnettuudesta on hyötyäkin mutta sillä yksin on vaikea tehdä kauppaa. Myöskään statistin rooli saippuasarjassa tai kuva päivälehden sivuilla ei paina vaakakupissa, kun arvioimme työnhakijoidemme myyntitaitoa. Näitä asioita muuten tullaan käsittelemään myös uudistuvilla web-sivuillamme.


Ja lopuksi muutama sananen alan toimijoista...


Myytti 7:

Promootioyritykset = Sählääviä harrastelijayrittäjiä


Expressionin promootiosuunnittelija saa asiakkaalta soiton: ”Tarvitaan promoottori ensi lauantaiksi klo 10-15 Iittalaan myyntiavuksi ja esittelemään keramiikkaa japanilaiselle turistiryhmälle”. Hän välittää sen tekstarilla promoottorille, vaikkapa jollekin kivalle kaverille, ja siinä kaikki. Frendi hoitaa homman ilman koulutusta, eikä tietenkään vaadi kulukorvauksia oman auton käytöstä. Lasku lähtee asiakkaalle perässä, jos joku sen muistaa laittaa.


EI.

Tyrmään moisen skenaarion välittömästi.


Ammattilaisilla on oltava selkeät prosessit, osaava ydintiimi ja työvälineet. Perusasiat, kuten kentän organisointi, promootiosuunnittelijoiden vastuut, raportointi sekä työntekijäviestintä, pitää olla loppuun asti hiottu. Juuri sähläys ja epämääräiset henkilöstö- ja hallinnolliset käytännöt ovat omiaan pilaamaan alan mainetta. Onneksi itseään kunnioittavat ja tuloshakuiset promootiopalveluiden ostajat tietävät, ettei myynninedistäjiä kannata ensisijaisesti kysellä puolitutuilta naapurin tytöiltä.


Mistä sitten ammattilaiset tunnistaa? Muutamia juttuja mainitakseni asiallinen rekrytointi, hyvä henkilöstöpolitiikka, ammattimaiset viestintäkäytännöt, monipuoliset referenssit, sekä alalle räätälöidyt työkalut kuten toiminnanohjaus- ja raportointijärjestelmä viestivät asiantuntijaorganisaatiosta. Tietenkin parasta on kysyä joltain palveluita käyttäneeltä tai työntekijäkunnalta, miten homma toimii. Lisäksi kannattaa huomioida, mitä muita palveluita yrityksellä on tarjota. Me emme ole mikään henkilöstövälitysfirma, vaan Expression pyydetään apuun useimmiten silloin, kun passiivinen toteutus ei riitä, vaan tarvitaan aktiivista otetta asiakaskohtaamisiin ja asiantuntemusta sekä suunnitteluun että toteutukseen.


Myytti 8:

Myynninedistämiseen liittyviä myyttejä ei voi murtaa


Missioni on tehdä toimialaa tunnetuksi Suomessa sekä nostaa myynninedistäminen arvostetuksi markkinointityökaluksi perinteisempien keinojen rinnalle. Kaikki alkaa pienistä teoista, kuten omien ajatusten julki tuomisesta. Siitä into tähänkin kirjoitussarjaan. Ja vaikka olen ollut lähes vuoden sairaslomalla vakavan niskan retkahdusvamman takia, niin yrittäjähenkisenä ihmisenä pyrin tekemään imagotyötä koko ajan kotoa käsin. Blogi on siihenkin oiva väline. Kaiken kaikkiaan promootiot ovat mielestäni tehokas markkinointikeino, kun toteuttajana on kokenut markkinoinnin kokonaiskentän tunteva ja suunnitteluosaamisen hallitseva tiimi, ja suorittajina koulutetut myyntityötä arvostavat tekijät.


Myynninedistämisen ja myynnin ammattilaiset: marssikaamme eteenpäin pää pystyssä, sillä me tiedämme, miten vaativaa työtä tämä on. Myyntityön arvostus alkaa meistä itsestämme ja omista teoistamme ja sanavalinnoistamme!

22. syyskuuta 2008

Expression toi vossikan Tampereen ydinkeskustaan

Ei, kyseessä ei toimistomme siirtyminen täysin vihreää aikaan, vaikka lajittelemmekin jätteemme ja olemme minimoineet paperinkulutuksemme! ;)

Sen sijaan Expression järjesti Tampereen Joukkoliikenteelle (TJL)vossikkakyytejä ydinkeskustaan Autottoman päivän kunniaksi!

Markkinointisuunnittelijamme Karoliina keksi nerokkaasti, miten joukkoliikenteen vihreyttä voi tuoda esille positìivisessa valossa ilman, että iso syyttävä (keski)sormi osoitetaan yksityisautoilijoita kohti tyyliin: saatanan saastuttajat. Tämähän olisi ollut perinteisen syyllistävä tapa...

Hevosvankkuriteema, joka symbolisoi muinaista puhdasta kaupunkiliikkumista parhaiten, korosti julkisen liikenteen pitkää historiaa.

Ps. Yrittäkääpäs arvata, minkä värisiä nykyisen TJL:n, entisen TKL:n, bussit oli ennen kuin niistä tuli sinivalkoisia?

11. elokuuta 2008

Visuaaliset viestit promopisteillä

Vähintään yhtä tärkeää kuin promoottorin antama ensivaikutelma, joka usein muodostuu pikkuseikoista, kuten Janica kirjoitti, on itse promopisteen huokuma tunnelma ja houkuttelevuus.

Visuaalista, eli näköhavaintoon perustuvaa, ensivaikutelmaa, joka syntyy muuten noin sekunnissa alitajunnassa, on tutkittu mm. vähittäiskaupppasektorilla sekä ympäristöpsykologian että markkinointiviestinnän näkökulmasta kymmeniä vuosia.

Vaikka on yleisesti tiedossa, että isot värikkäät kuvat/ständit, tutut tai huomiota herättävät värit, tiedetyt brändimerkit ja -muodot, siisteys ja järjestys, hyvä sijainti, riittävä valaistus, iloinen musiikki jne. lisäävät kuluttajan halukkuutta tutustua promootiopisteeseen, tätä tietoa ei hyödynnetä käytännön toteutuksissa riittävästi. Näin ollen huonolla promopisteellä operoiminen on rahan tuhlausta.

Sen sijaan, että tyytyy sekundapisteeseen, raha kannattaa käyttää sitten johonkin muuhun. Kuten myös Janica kirjoitti, usein juuri ne 'pikkuseikat', ovat merkittäviä myönteisen ensivaikutelman ja sitä kautta myös ostopäätöksen syntymisen kannalta. Ja vaikka promoottori olisi maailman ykkösmyyntitykki mutta asiakas huomaa jo kaukaa, että promopiste on esim. ruma, mitättömän kokoinen/näköinen, epäsiisti tai muuten vaan epäilyttävä, torjuntareaktio herää vaistomaisesti.

Pahimmissa tapauksissa, joita näkee muuten sangen usein, nk. promopiste 'makaa' huonosti valaistuna esim. tavaratalon hiljaisella käytävällä, asetettuna asiakasvirtaa myöten (ei vasten), ilman yrityksen logoa tai muita tunnisteita. Pisteen takana hämärässä seisoo promoottori, josta valitettavasti vielä näkee, ettei hän haluaisi työskennellä ko. paikassa tai pisteellä. Syykin on selvä: hän häpeää paikkaa, jossa joutuu viettämään työaikansa.

En minäkään pitäisi siitä, että minut olisi sijoitettu kuvaamani tyyliseen paikkaan, jossa myynti- tai maistatusmäärätavoitteita olisi käytännössä mahdoton saavuttaa ja jossa joutuisin piiloutumaan pöydän alle välttääkseni ohi kulkevat frendini ja heidän ivailunsa!

Tutkimusten mukaan 'hitusenkin epäilyttävältä näyttävät', 'toisella kädellä hutaistut', 'tylsän, sekaisen tai karun näköiset' tai 'rumat ja epäsiistit' promopisteet saavat kuluttajat karttelemaan niitä. Lisäksi ne luovat amatöörimäisen ja epäluotettavan kuvan hyvästä ja arvostetustakin firmasta, promoottorista ja tuotteesta. Toki enemmän huolestunut pitäisi olla promoottorin motivaatiosta, joka ko. työpaikalla 'joutuu' operoimaan, mutta kyllä silti tunnen myötähäpeää ennen kaikkea sen asiakkaan tai promotoimiston puolesta, jotka moisiin nolohin promopisteratkaisuihin tyytyvät.

Miksei promopistettä osata tehdä houkuttelevaksi, tuotteen esille tuovaksi ja miellyttävän henkiseksi ostoympäristöksi? Etenkin kun aina ei kyse ole edes rahasta. Kyse toki voi olla monesta muustakin seikasta mutta yleisintä lienee puutteellinen käytännön hahmo-/ympäristöpsykologian, visuaalisen suunnittelun ja/tai kuluttajakäyttäytymisen tuntemus. Tai sitten asiaa ei vain jakseta/viitsitä funtsia, kun kyse on 'vaan' promopisteestä... Surullista.

Eikö etenkin erityisen tärkeissä kampanjoissa (esim. täysin uuden yrityksen, tuoteryhmän tai tulevan kärki- tai hittiuutuustuotteen lanseerauksissa) kannattaisi mieluummin panostaa kaikkeen täysillä, kuin tinkiä siitä, mikä on elintärkeää syntyvien kauppojen kannalta, eli promopisteen houkuttelevuudesta? Ko. toiminta kertoo suoraan keskinkertaisuudesta ja kompromisseista, joihin liian monet arvostetut ja yleisesti hyvää markkinointiviestintää harjoittaneet firmat ilman mitään omantunnon tuskaa tyytyvät - promokonsepteissaan. Mutta jos ensivaikutelma pisteestä on jo luotaantyöntävä, niin myöskään huippumyyntiä ei kannata odottaa.

Promopisteiden suunnittelu ja toteutus kunniaan!

8. elokuuta 2008

Ne pienet seikat

Kävelen sisään Kampin kauppakeskuksen ovesta. En ehdi ottaa montaakaan askelta, kun eteeni pyrähtää sievä nuori tyttönen, joka kysyy heleästi, "saanko laittaa kynsiinne jotain kaunista?". Pistän heti merkille, että tyttö teitittelee minua, vaikka olen vielä neiti-iässä itsekin. Olen kuitenkin imarreltu ja päätän pysähtyä hetkeksi. Tyttö alkaa selostaa edustamansa taikaviilan ja muiden käsien- ja kynsienhoitotuotteiden ihmeitä tekeviä vaikutuksia. Samalla hän alkaa kiillottaa etusormeni kynttä taikaviilalla ja lopulta hieroo käsiini hyväntuoksuista käsivoidetta. Lopuksi olisi kauppojen teon aika.

Jätän 30 euron arvoisen manikyyrisetin kuitenkin ostamatta, vaikka tyttö on käyttäytynyt erittäin kohteliaasti. Hän on katsonut minua silmiin, mutta ei ole kuitenkaan tuijottanut häiritsevästi tai ollut ällöttävän ylituttavallinen. Hän on teititellyt minua koko tuote-esittelyn ajan ja käyttänyt todella aikuismaista ja huoliteltua kieltä. Hänen viestintätyylinsä on ollut erittäin asiantunteva ja luonnollinen. Tuotteen ominaisuudet muuttuvat hänen promootiossaan konkreettisiksi hyödyiks,i kun kertoo, miten on itse käyttänyt tuotetta, mitä hänen kaverinsa ja äitinsä ovat sanoneet tuotteesta jne. Hän on kertonut valkoisen hiekan ihmeitä tekevistä ominaisuuksista niin vakuuttavasti, että en ole jäänyt edes miettimään, pitävätkö nämä kosmetologiset faktat paikkansa. Hän on myös käyttänyt loistavaa myyntikikkaa: kysellyt minulta kysymyksiä, joihin minun on ollut pakko vastata myönteisesti (eivätkö kauniit kynnet vaikutakin paljon huoliteltuun olemukseen, tiedättehän, että kynnen pintaan kerrostuu likaa ja jäänteitä kynsilakasta, eikö tämä voide olekin ihanan tuoksuista jne.). Olisin siis voinut vastata myöntävästi myös hänen viimeiseen kysymykseensä, jossa hän ehdotti kauppojen tekemistä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mikä ihme meni vikaan?

Yksi ainoa pienen pieni seikka torpedoi loistavan promon. Nimittäin tytön omat kynnet. Vaikka hänen olemuksensa oli muuten erittäin siisti, kädet, kynnet ja kynsinauhat olivat kamalassa kunnossa. Miten voisin uskoa, että hänen edustamansa käsivoide on laadukasta, kun tytön kädet olivat kuivaa korppua? Miten voisin suhtautua vakavasti hänen selostukseensa kynsien vaikutuksesta huoliteltuun ulkoasuun, kun tytön omat kynnet olivat pureskellut nysät, kynsinauhat pelkkinä repaleina ja kynsien alla likaa? Eivätkö taikaviila ja muut oheistuotteet olekaan niin hyviä, kuin hän väittää? Tällainen mielikuva syntyi ainakin edustajan omia käsiä ja kynsiä katsoessa.

Samasta syystä johtuen minun on vaikea suhtautua vakavissani Dr. Philiin. Mies jakelee sairaalloisen lihaville ihmisille dieettivinkkejä sillä oikeudella, että hän itse on "vain" ylipainoinen. Hän kertoo amerikkalaisille, miten heidän tulisi vaalia parisuhdettaan, vaikka Dr. Philin oma vaimo on vast´ikää ottanut pitkät. Kyseinen vaimo Robyn on myös kehottanut naisia jumppaamaan ja juomaan enemmän vettä säilyäkseen hehkeinä ja nuorekkaina. Robyn itse ei kuitenkaan taida uskoa omiin vinkkeihinsä pinkeäksi kiristetyistä kasvoista päätellen.

Teemme päätelmiä ihmisistä usein hyvinkin pienien seikkojen perusteella. Kaikkiin niistä emme valitettavasti voi edes itse vaikuttaa. Minulle on jäänyt puhelinmyyntiajoiltani mieleen asiakas, joka ei halunnut tilata minulta lehteä, koska olin kuulemma liian pirteä ja vitsikäs. Hän koki vastenmielisiksi juuri ne luonteenpiirteeni, joista yhdeksän kymmenestä asiakkaasta piti ja joiden ansiosta työkaverini kuvailivat minua iloiseksi ja kivaksi ihmiseksi. Kaikkia ei siis voi miellyttää, vaikka seisoisi päällään ja jonglööraisi samalla varpaillaan.

Jos promoottori esittelee käsienhoitotuotteita, hänellä pitäisi kuitenkin olla sen verran älliä päässään, että laittaisi ensin omat kätensä ja kyntensä siistiin kuntoon. Nyt hänen loistava promootionsa tussahti kuin väsynyt vappupallo. En mainostanut ystävilleni uutta ihanaa käsivoidetta ja ihmeellistä taikaviilaa. Sen sijaan kerroin kaikille saman päivän aikana tapaamilleni ihmisille poikkeuksellisen epäuskottavasta promoottorista, johon törmäsin Kampissa.

Sanottakoon vielä saarnan päätteeksi, että meikäläisen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kirjoitusvirheisiin, jos aion esitellä itseni copywriteriksi ja vapaaksi toimittajaksi.

25. heinäkuuta 2008

Diilistä poimittua maalaisälyä

Katselin Diiliä, missä piti tällä kertaa suunnitella ja toteuttaa esite Vapaudenpatsas/ Ellis Island -säätiölle ja myydä sitä mahdollisimman paljon yhdessä päivässä.

Silmiinpistävänä havaintona oli Gold Rush -joukkueen jäsenten maalaisjärjen käyttö ja yksinkertainen resepti onnistuneen sopan keittämiseksi: Toimiva tuote, oikeaan aikaan, tarkkaan valitussa paikassa, kiinnostuneelle kohderyhmälle, järkevästi perustelluin hintaeduin ja tehokkaiden toteuttajien voimin.

Toisin kuin joissain suomalaisissa promototeutuksissa edellä mainitsemani (pelottavan yksinkertaiset!) ehdot täyttyivät ja GR voitti Synergyn tekemällä yli kaksikertaisen esitemyynnin.

Voittajajoukkue myi yksinkertaisen siistin tyylikästä plätyskäänsä Ellis Islandin lauttaa odottavien asiasta kiinnostuneiden turistien satametrisessä jonossa, viiden huomiota herättävän ammattilaisen voimin, 2 kpl 5 dollaria ja 1 kpl 3 dollaria hintaan. Ja mikä parasta, siinä vaiheessa, kun kilpaileva joukkue älysi saapui vasta ko. myyntipaikalle, suurin osa turisteista oli jo Gold Rushin opuksen ylpeitä omistajia.

Tarinan opetus ja kysymys: miksi maalaisjärki ja perusasiat liian usein unohtuvat totaalisesti, kun kyseessä on promokonseptit? Jos yksikin em. ehdoista pettää pahasti, on lopputulos enemmän ja vähemmän epäonnistunut. Eihän kenelläkään ole toki kristallipalloa, mistä ammentaa aina valmiita vastauksia ja faktoja, mutta siinä vaiheessa, kun maalaisjärkeä unohdetaan käyttää itsestään selvissä ja yksinkertaisissa asioissa, on tilanne outo.

Pelottavan todellinen esimerkki lienee erään vakuutusyhtiön promo, jossa myytiin liikennevakuutusta marketista jo poistuville (useimmiten naispuoleisille) asiakkaille poismenoväylän varressa 'suoraan autoon' -periaatteella. Mietinpähän vaan, olisinko itse pysähtynyt tekemään jonoa ulospääsytielle lämpiävät lihat ja jätskit laukussa, kolme nälkäistä kekaraa takapenkillä odottamassa kotiin pääsyä - perjantai-iltana. Ja etenkin kun kyse oli vakuutuksesta, jotka usein hoitaa perheen mies. Promoaminen olisi voinut onnistua, mutta myynti oli tuhoon tuomittu.

Tarina ei paljasta, oliko asiakas ja market tietoisia promotoimiston 'erikoisesta' toteutuksesta ja maalaisjärjen unohtamisesta kahvimukin viereen kotiin aamulla. Tai ehkäpä promotoimistoa ei huolittu pöytään suunnitteluvaiheessa ja heidän tehtävänsä oli vain toimia periaatteella 'renki, lypsä sikaa, koska niin on käsketty'. Ja renki tekee työtä käskyn saatuaan.

Jos kokeneet ammattilaiset myynninedistämisalalta olisivat pöydässä jo suunnitteluvaiheessa, ainakin suurimmilta karhun ansoilta, jotka jo ennalta tiedettäisiin, voitaisiin välttyä. Vai onkohan enemmän kyse siitä, ettei em. yksinkertaisia perustietoja osata antaa/ole olemassa/koeta tärkeiksi juuri tuon näennäisen yksinkertaisuuden takia?

5. maaliskuuta 2008

Vakiohengaajat promoottorin arkipäivää

Toimelias promoottori Anni, jonka kanssa paiskimme töitä vuoden 2007 alkupuolella, lähetti linkin tähän kuvaan:


Niin kuin kuvasta näkee, olimme PlusTV-keikalla Porin Rakennusmessuilla, tarkemmin Markantalon osastolla.

Moni promoottori tietää että paikan vakiintuessa myös asiakkaat vakiintuvat. Ajoittain tutustuu sellaisiin ihmisiin, jotka eivät vain saa tarpeeksi promoottorin oivallisista sosiaalisista taidoista, loputtomasta empaattisuudesta ja aurinkoisesta hymystä. Messujuontaja Janne Porkka jäi koukkuun ja osoitti tavatonta kiinnostusta, meitä (tai Annia) ja PlusTV:tä kohtaan. Saimmekin hänestä messujen ajaksi vakiohengaajan.

Voisi jopa luulla että kuvassa on Jannen pahvipatsas, PlusTV:n tausta rekvisiittaa siis. Voimme kuitenkin käsi sydämellä sanoa että kyseessä on oikea Janne.

- Lauri (eLeader)

10. tammikuuta 2008

Suostuisitteko promoamaan alasti?

Ei, en ole bookkaamassa promoottoria kyhnyttämään autoni konepeltiä (sitä paitsi se on juuri maalattu!) mutta ajattelinpa kartoittaa onko täällä rohkeita exhibi.. eikun Expressionisteja. New Yorkissa nimittäin kymmenet naiset mainostivat uutta televisio-ohjelmaa "How to Look Good Naked" vain kylpytakkeihin pukeutuneena. Amerikassahan saunotaankin pyyhkeet päälle, joten Suomi-versio vastaavasta vaatisi tietysti tinkimätöntä alastomuutta. Eihän ohjelman nimikään ole "How to Look Good in a Bathrobe".

Voi kuitenkin mennä vielä hetki, ennenkuin TV-ohjelmaa promotaan täällä Pohjolassa ihan tuolla volyymilla. Roma-sarjan alkaessa joku seisoi mainoskyltin kanssa Helsingin vilkaimman risteyksen liikenteenjakajan päällä ja siitäkin taidettiin tehdä valitus. Jos H&M:n mainosjuliste vaarantaa liikenteen, niin miten mahtaisi käydä kun vaikkapa vain 50 Expressionistia kirmaisi alasti pitkin Mannerheimintietä? Odotetaan nyt kuitenkin ainakin lämpimämpiä kelejä.

Kuva ja koko juttu N.Y.:n promosta löytyy täältä http://promomagazine.com/eventmarketing/lifetime_women_bra_nyc/

8. elokuuta 2007

Erinomainen promo - ajatusta ja rockenrollia

Joskus yksinkertainen idea on niin kaunis, että silmiä hivelee. Monimutkainen promootiokonsepti sen sijaan sekoittaa helposti asiakkaiden päät. Erinomaiselle promootiokonseptille voidaan asettaa neljä vaatimusta: sen tulee olla suunniteltu kohderyhmälähtöisesti, siinä pitää olla kantava idea, sitä pitää huudattaa oikeassa kanavassa ja sisällön pitää mennä yksiin kolmen edellisen vaatimuksen kanssa.


Konseptisuunnittelussa sorrutaan liian usein pikkunäppärään kikkailuun, tai vaihtoehtoisesti haetaan liian laajaa ratkaisua. Ensimmäisessä ongelmaksi muodostuu irralliset kikkailut ilman suurempaa linjaa (hauskoja kyllä, sitä en teilaa). Valitettavan usein niiden markkinoinnillinen ja myynnillinen vaikutus kohderyhmässä on täysi nolla. Jälkimmäisessä tapauksessa voi taas käydä niin, että konseptin kompastuskiveksi muodostuu kallis toteutus, eli suomeksi - hinta.

Hyvä esimerkki toimivasta promootiokonseptista, joka on suunniteltu kohderyhmälähtöisesti (futiskeskeisyys), ideoitu huolella (vanha tuttu ämpäripalloskaba yhdistettynä matsiyleisön aktivoimiseen), toteutettu oikeissa kanavissa ja toimii myös sisällöltään on esimerkiksi tässä. Katso tästä video promootiokonseptin testauksesta...