15. joulukuuta 2008

Hyvä briiffi

Kun potilas menee lääkäriin, hän tuskin ilmoittaa, että sattuu vähän sormeen tai korvaan. Vai olikos se jalka. Kun kapteeni tekee lentosuunnitelmaa, hän ei arvo lähtökenttää, reittiä tai kerosiinin kulutusta. Mutta kun asiakas antaa markkinointitoimistolle tarkennetun briiffin, siinä voi olla mitä vaan. Mieleeni ovat jääneet itse tai muilta kuultuna mm. seuraavat lauseet:

1. Web-sivujen visuaalinen ilme ja rakenne voi osaksi mukailla vanhaa mutta myös jotain uutta sinne voi laittaa.

2. Kuvat voivat olla mustavalkoisia, tai sitten eivät.

3. Sivuille olisi hyvä saada paljon elementtejä, koska vaalimme minimalismia.

4. Tilaisimme promoja PALJON. Määrä varmistuu joskus.

5. Luotamme luovuuteenne ja toivomme sen näkyvän lopputuloksessa. Ohessa brand book, jota tulee kuitenkin noudattaa orjallisesti.

6. Toivomme teidän tekevän printtiesitteestä myös sähköisen version, mikäli saamme siihen rahaa jostain.

7. Projektin deadline meidän puolestamme on 21.1.09 tai sitten se venyy. Ilmoitamme.

8. Haluamme korostaa esitteessämme erityisesti sinisen värin lämpimiä sävyjä.

9. Markkinointisuunnittelu on tärkeä osa projektia, mutta budjetin ylittyessä suunnittelusta voitaneen tinkiä.

10. Kohderyhmä on päätetty, mutta emme vielä tiedä, kumpi se on.

KOROSTAN vielä, että briiffin epämääräisyys ei johdu asiakkaiden tyhmyydestä tai välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että toimistot HARVOIN ovat ohjeistaneet asiakkaansa tekemään haluamansalaiset briiffit. Eli voimmekin katsoa peiliin, emmekä heristää sormea asiakkaan suuntaan. Toki välillä kyse on ihmillisistä ajatus- ja sanavirheistä...

13. joulukuuta 2008

Vavise taantuma - Sefe näyttää mallia

Taantuma ei ole vielä täällä. Jaa, mistä sen tiedän? Koska postiluukustani kolahti Sefen (Suomen ekonomiliitto) kovakantinen Kylterin (kauppatieteiden opiskelija) työnhaun opas. Joko Sefellä on löysää tämän vuoden budjetissa, painomateriaalista on päättänyt joku, joka ei niin hirveesti kuluja vertaile tai yhteistyökumppanit ovat olleet hölläkätisiä opasta sponsoroidessaan.

Toisaalta kyllä Suomen suurimmilla firmoilla, joita oppaassa pääosin esitellään, on varaa ja halua investoida rekrytointiin eli juuri työnhakuoppaan kaltaisiin kirjasiin. Hyvistä, sitoutuneista työntekijöistä tullaan taistelemaan tulevaisuudessa, ei nyt ehkä miekoin ja kilvin, mutta ainakin palkalla, työsuhde-eduilla, uramahdollisuuksilla yms., entistä kiivaammin.

Hienohan tuo opas on ja toki kovat kannet tuovat statusta moiselle läpyskälle mutta pehmeitä käyttämällä rahaa olisi säästynyt vaikkapa työnhakukampanjan markkinoinnin laajentamiseen tai kokonaan uuden teeman luomiseen.

Taas kerran, kuten viimeiset 2 vuotta, vilkaisen oppaan nopeasti läpi, huokaisen, ja laitan sen kirjahyllyyn muiden lukemattomien romaanien joukkoon. Nyt se ainakin istuu sakkiin, kun on kovat kannet. Mietin, lähetetäänköhän kaikille ekonomiyrittäjille tässä taloustilanteessa kyseinen työnhaun opas?

7. joulukuuta 2008

Black Friday - Ihan Hullut Päivät

Copywriter Niklas Lilja, joka työskentelee nykyään sanfranciscolaisessa Goodby, Silverstein & Partners -mainostoimistossa, kirjoitti Marmain blogissa Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi lopullisesti kuluttamisesta seonneista jenkeistä.

USA:n Musta Perjantai eli Black Friday on lähtölaukaus jouluostossesongille - luvalle seota kulutushysterian nimissä. Nimi tulee siitä, että kyseinen päivä kääntää vuoden voitolliseksi, kun kirjanpidossa siirrytään punaisesta mustaan.

Voimme vain kuvitella hikikarpaloiden määrää, kun jenkkien talousanalyytikot odottivat kädet vettyneinä Black Fridayn myyntituloksia kauppaketjuilta ja liikkeiltä. Lopputulos oli odotettu: maa on virallisesti lamassa. Korukielinen ilmaisu 'syvästä taloudellisesta taantumasta' voidaan unohtaa. Lama mikä lama mutta joukkokulutushysteriaa sekään ei hillinnyt Black Fridayna.

Musta perjantai oli tänä vuonna erityisen musta. Long Islandin Wal-Martin sesonkityöntekijä Jdimypai Damour,34, tallottiin hengiltä kiimaisen kuluttajalauman murtauduttua Doorbusters-tarjousten, joita on liikkeissä vain kourallinen, perässä lasioven läpi. Lasten leluliike Toys-R-us:ssa kaksi asiakasta ratkaisivat kiistansa alennuslelusta ampumavälikohtauksella. Ja missähän maassa sitä aselakia pitäisi tiukentaa?

MUMMOT KÄSIRYSYSSÄ ITIKSESSÄ

Stockmannin Hullut Päivät sentään oikeuttaa 'kulutushulluuden' jo nimelläänkin mutta toistaiseksi grazyä on ollut vain hinnat, ei ihmiset. Tai miten sen nyt ottaa... Jos joku jonottaa 80 euroa normaalia edullisempaa Finskin meno-paluu-lippua Pariisiin klo 04-08, niin onko se hulluutta, sissiyttä muinaisen talvisodan hengessä vai itsepäisyyttä? Mielestäni hullua, tai ainakin erikoista, siitä tulee siinä vaiheessa, kun odottaja tietää, että muutamalla halpalentoyhtiöllä pääsee samalla hinnalla, jollei halvemmallakin, kyseiseen kohteeseen - ja ilman matkustusaikarajoitetta.

Kuulinpahan myös tänä vuonna Itiksen Hulluilla Päivillä työskennelleeltä promoottoriltamme, kuinka kaksi n. 60-vuotiasta rouvashenkilöä oli ottanut toisistaan mittaa mm. käsiveskalla, kepillä ja henkareilla. Kaikki 'sen ainoan punaisen 48-kokoisen Esprit-neuleen takia'. Henkarilla huitonut muuten voitti kiistan ja pääsi sovittamaan paitaa, jonka oli sitten myöhemmin todennut sivusaumasta revenneeksi yhteenoton tuoksinnassa. Just näin...

TAMPEREELLA OVELA PARKKIHALLISTRATEGIA

(Ei onneksi tragedia)

Samoin Tampereen Stockmannin parkkihallissa nähtiin melkoinen episodi ensimmäisenä Hullujen Päivänä. Isän odottaessa biilillä sisäänajolupaa oviaukolla, kouluikäiset kekarat ja perheen rouva lähtivät kävellen halliin VARAAMAAN vapautuvaa parkkipaikkaa! Voin vain kuvitella ne lapsoset ja rouvan seisomassa keskellä tyhjää ruutua. Tarina ei kerro, tapahtuiko Tampereella käsi- tai autorysyä tämän takia.

Että kyllä se meilläkin suhteellisen pöpipäistä jo alkaa olla... Onko sinulla jotain herkullisia kulutushysteriatodistusaineistoja hihan varressa? Kommentoi ihmeessä.

Vielä täytyy sanoa, että itse en aio ostaa tänä jouluna yhtään lahjaa. Enkä todellakaan vain siksi, etten pysty shoppailemaan...