28. heinäkuuta 2007
27. heinäkuuta 2007
Nimeni on Karoliina ja olen addikti
Olen koukussa.
Viime aikoina olen ihan tosissani pohtinut hakeutumista vieroitushoitoon. Olen nimittäin koukussa kirjojen tilailuun Amazonista. Käyttö alkoi ihan viattomasti yhden kirjan tilaamisella, jonka jälkeen päätin tilata pari lisää. Sitten olin jo koukussa. Nyt hakeudun tämän tästä tilailemaan uusia kirjoja. Surffailen Amazonissa muka vain tutkaillen tarjontaa, mutta se on aivan silmänlumetta. Visalaskuissa näkyy totuus. Sähköposti piippaa innoissaan, kun sedät Amazonista lähettää mailia mielenkiintoisista uutuus kirjoista: uusia totuuksia markkinoinnista ja oppaita onnistuneeseen markkinointistrategiaan. ”Edellisen tilauksesi perust
eella nämä kiinnostaisivat sinua.” No totta kai kiinnostaa! Siinä vaan sitä ruokitaan viattoman addiktiota. Väärinkäyttö on mennyt jo niin pahaksi, etten ehdi enää lukea edellistä satsia, kun mieleni haikailee jo lisää. Vakavan Amazon-riippuvuuden tunnistaa siitä, kun tilauksen jälkeen käy päivittäin tarkastamassa internetistä, missä päin maailmaa paketti menee, ja koska se on kotiovella.
Olen tänään päättänyt perustaa AA (eli Amazon addiktio)-tukiryhmän.
Toimittanut
Karoliina
klo
10.55
1 kommenttia
26. heinäkuuta 2007
Näin hankit itsellesi helposti stressin
Näin hankit itsellesi helposti stressin... eli ei muuta kuin remppamaan!
Uusi koti ostettu. Ihanaa! Nyt tehdään kaikki uusiksi. Edellisen asukkaan tietämys sisustuksesta on näyttänyt olevan samaa luokkaa kuin alakerran pizzerian. Tuosta kaadetaan hieman seinää ja parketit vedetään uusiksi. Kyllä ihan varmasti me saadaan kaikki valmiiksi kahdessa kuukaudessa.
VÄÄRIN! Totuus iskee parin kuukauden päästä, kun kämppä näyttää edelleen Irakin sodan bunkkerilta. Sähköjohtoja riippuu joka paikassa ja tiilipölyä riittää naapureille asti. Parketin väriä on vaihdettu kahteen kertaan, koko rapulta katkaistu sähköt, hengitetty laastipölyä ja syöty lasivillaa. Mieleen on juolahtanut tehdä rikosilmoitus keittiöliikkeiden harjoittamasta viattomien remontoijien putsausyrityksistä. Kuinka keittiöt voivat maksaa niin paljon, kun juuri kukaan ei tänä päivänä tee itse ruokaa?
Ruususet oli unelmat kun ajattelin, että katselen vaan sisustuslehtiä ja valitsen niistä kivoimman näköisen ja sitten se tehdään. Asuntokauppojen yhteydessä pitäisi olla varoitus kivuista ja säryistä, mitä remppaaminen aiheuttaa. Haluan auttavan puhelimen kaikille remppaajille!
Mikä sitten saada meidät aloittamaan remontoimisen? Lähipiirissä jopa neljä ihmistä on viettänyt lomaansa remontoiden. Kesämökillä tai kotona. Remontoiminen on erilainen siirtymäriitti, jolla saadaan häivytettyä vanhan omistajan muistot ja vahvistettua omaa omistajuutta. Kesämökin kunnostaminen voidaan nähdä hoivausriittinä, jossa todennetaan sitä, kuinka hienoa on omistaa jotain.
Ja onhan se sitten joskus hieno ihastella uutuutta hohtavaa kotia ja miettiä, että tämän takia sitä nukuttiin kumipatjalla vuosi!
Toimittanut
Karoliina
klo
11.11
1 kommenttia
23. heinäkuuta 2007
Eeppinen kurpitsa ja kurpitsavarkaat
TENNILÄ Palkittu kurpitsan kasvattaja koki järkytyksen mittaillessaan tiluksiaan sunnuntai aamuna. Hiellä ja Biolan-mullalla hartaasti kasvatettu kurpitsa oli joutunut kurpitsavarkaiden turmelemaksi. 50 senttimetrin halkaisijaan venehtänyt megayksilö oli jo ennakkosuosikki joka vuotisessa Farmarimessuilla järjestettävässä Vuoden eeppisin kurpitsa -kisassa.
(Kuvan kurpitsa ei liity tapaukseen)
Poliisin mukaan tihutyö oli tapahtunut Tennilän ja Kärkölän välisellä kurpitsatarhalla myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin klo 00.28. Lahden nimismies lähetti paikalle kurpitsavarkauksiin erikoistuneen CSI-yksikön. Yksikön tekemien tutkimuksien mukaan varkaiden jälkeensä jättämät renkaanjäljet kertoivat ajoneuvon olleen valkoinen ja merkiltään saksalainen.
Renkaan painautumien syvyydestä pystyttiin myös päättelemään, että autossa oli ollut kaksi henkilöä, kaksi syntikkaa, Patalahden Essolta juhannuksena 2007 ostettu pinkinpunainen työkalusarja, limenvihreä Braun-blenderi sekä kolme minikokoista Paavo Pesusientä naisten valkoisessa käsilaukussa. Paavojen epäillään olleen tämän rikosaallon tekijöiden panttivankeina. Vastaavia tapauksia on havaittu myös muualla Suomessa. Poliisi epäilee tekijöiden olevan samoja.
Vahvoista vihjeistä huolimatta poliisi pyytää kaikkia tapauksesta tietäviä ottamaan yhteyttä erikoisyksikköön osoitteeseen b.nutz.email(at) gmail.com
EI VAAN...
Tampere - Hämeenlinna -Kauppi - UKK - Tammelan tori
Iloinen ensimmäinen matkapäivä perjantai 20. heinäkuuta alkaa Tampereen keskustastasta. Aamupäivä aloitetaan miellyttävällä työleirityylisellä jaksolla Tuomiokirkonkadun toimistossa. Viihtyisessä toimistossa innokkaat matkustajat voivat tutustua markkinointitoimiston arkisiin rutiineihin. Markkinointitoimistosta sinänsä ei löydy rutiineja, joten jokainen matkustajille uskottu työtehtävä on ainutlaatuinen.
Työleiriltä siirrytään viettämään leppoisaa iltapäivää Hämeenlinnan Asuntomessuille. Messuille liikutaan yhteiskuljetuksella. Hämeenlinnassa tutustutaan ensimmäiseksi paikallisiin promootioihin, joita on messuilla runsaasti. Alueella promotaan kaikkea pankkipalveluista DK-ikkunoihin j ja sahasta kaivinkoneeseen.
Tutusmiskierroksen jälkeen ryhmälle on luvassa herkulliset Igman Softikset suoraan paikallisen yrittäjän kioskikojusta. Messujen jälkeen matkustajat kyyditään kaatosateessa Hämeenlinnan rautatieaseman välittömään läheisyyteen yhteiskuljetuksella. Pienen reippailun jälkeen hypätään junaan kohti Tamperetta.
Paluumatkalla käydään tutustumassa myös Vanajan kirkkoon, joka on yksi Suomen pienimmistä keskiaikaisista kirkoista ja muodoltaan pitkäkirkko.
Ilta Tampereella jatkuu kulttuurituotannon parissa. Ensin katsotaan kaikkien elokuvien äiti (ja isä) kulttielokuva Spongebob. Elokuvaa voi seurata perinteisen sohvapaikan lisäksi vaihtoehtoisesti Luovilta Lauteilta, jotka sijaitsevat näyttämön vasemmalla puolella. Elokuvan jälkeen ryhmä siirtyy (omilla jaloillaan) yo-talolle kuuntelemaan vaihtoehtobändi Lines of Leavingin levynjulkaisukeikkaa.
LoL:in keikalta matka jatkuu naapuriyrityksen toimistolle jatkoille. Tarjolla oli oudon makuista viiniä sekä hunajateetä. Vedenkeittimen poristessa iloisesti ryhmä suunnittelee jo seuraavan aamun teemaa kohti Kauppia ja UKK:n legandaaria maisemia.
Kauniin auringon noustessa sinertävänä hohkaavan ulapan takaa nautitaan yhdessä erinomaisesta seurasta.
Silmiä hivelevän aamuhetken jälkeen luvassa on miellyttävä aamupala Tammelan torilla. Kiitos Ullan Maxi Hampurilaisten olo on täysi edelleen...
Toimittanut
Unknown
klo
8.09
0
kommenttia
Aiheet: asuntomessut, hämeenlinna, markkinointitoimisto, musiikki, päivi, rockenroll, tampere, tatu, työleiri
