15. joulukuuta 2007

Yleissivistystä

Sain tässä eräänä ei niin kauniina launtaipäivänä kokea hieman erilaisen asiakaskontaktin, josta en ensimmäisenä arvannut mitä tuleman pitää. Mieshenkilö tuli juttelemaan kanssani Plus-Tv:stä, digiaikaan siirtymisestä sekä nykypäivän televisiosta yleensäkin. Hän katseli digibokseja, kyseli työstäni ja ihmetteli digiajan mukanaan tuomia ongelmia, joita hänen mielestään oli paljon. Mutta sitten taisin sanoa jotain "väärää" ja sain kuulla noin 30min. "saarnan" kaikesta siitä mitä digiaikaan siirtymisessä on huonoa, kallista ja turhaa.
Otimme lopulta puheeksi muutaman mutkan kautta kanavatarjonnan ja ohjelmiston. Mainitessani Discovery Chanelin, sain kuulla Rooman tuhoutumisen, Lähi-Idän historian sekä monia muita ei digiaikaan liittyviä asioita sekä Raamatun että Koraanin kannalta. Olihan siinä sivistystä kerrakseen, mutten ollut täysin valmistautunut vastaamaan hänen esittämiin kysymyksiin historian suurmiehistä.

13. joulukuuta 2007

Kirjoita blogiin - se on kivaa

Moi Expressionisti,

Lue eWorldistä, miten blogin kirjoittajat saavat glooriaa ja kunniaa...

- Päivi

12. joulukuuta 2007

Promoottori vieraalla maalla - Elbit 2007

Elbit 2007 - Juhan muistoja vieraalta maalta


Eräänä maanantaina sain viestin kännykkääni: ”lähtö tuli!” Tämä tarkoitti sitä että oli aika lähteä treenaamaan Suomessakin usein vessassa kesken bileiden puhuttavaa kieltä, eli norjaa.

Lähtö tuli siis Osloon ja siellä järjestettävään El-bit 2007 – Norway trade fair tapahtumaan. Sinne Suomen Gigantti ja muiden pohjoismaiden vastaavat yritykset lähettivät työntekijänsä suureen messutapahtumaan oppimaan uutta kaikista mahdollisista teknisistä tuotteista mitä heille oli tulossa myyntiin. Paikalla oli kaikki alan yritykset ständeineen, mm. Nintendo, Microsoft, Apple, Samsung, Nokia, HP ja monet muut. Itse menin paikalle promoamaan Hewlett-Packardin uusia tuotteita. Ständillä minulla oli kollegoina aivan erään helsinkiläisen kebabpaikan myyjän näköinen norjalainen kaveri, sekä ruotsalainen perusheppu.

Aivan vieressä oli Creativen ständi, jossa oli kaksi maailman parasta Quake4 pelaajaa. Aluksi suhtauduin kavereihin hieman humoristisesti, mutta aloin hyvin pian miettiä uran vaihtoa kuultuani että 23v ruotsalainen maailmanmestarismies tienasi viime vuonna pelkästään peliturnausten palkintorahoina yli 100 000 dollaria. Tässäkin tapahtumassa heille maksettiin siitä, että he pelasivat koko päivän Quake4 kaikkia halukkaita vastaan. Oma pelikokemukseni valitettavasti juurtuu Nintendo 8-bittisen Marion aikoihin ja taitoihin, joten ehkä pysyn vielä tovin näissä nykyisissä hommissa.

Toinen promopäivä oli edellisestä huomattavasti hiljaisempi. Tämä saattoi johtua edellisillan illallisesta ja showsta, johon en tosin osallistunut vähäisten yöunien johdosta. Meno oli ainakin Philipsin ruotsalaisporukalla, jolta sain kyydin messupaikkaan toisena aamuna, ollut ilmeisesti erittäin kova. Ainakin etupenkillä istuvalla kaverilla näytti naama kirjaimellisesti valuvan hänen kertoessaan aamun olostaan.

Kuulemani mukaan paikalla oli hypnotisoija, joka hypnotisoi suomalaisen Gigantin työntekijän luulemaan ensin että hänen miehinen varustuksensa on kadonnut kokonaan ja tämän jälkeen kasvanut puolimetriseksi. Miehen reaktiot olivat kuulemma niin sanotusti priceless. Suomalainen Samsungin työntekijä vannoi minulle että tunsi kyseisen miehen, eikä juttua ollut kuulemma sovittu etukäteen. Skeptinen luontoni koki kolauksen ja kadutti että en ollut paikalla näkemässä moista hupia!

Lähtiessäni takaisin lentokentällä päin koin jälleen kerran että legendat Norjan hyödykkeiden hintapolitiikasta eivät ole valetta. Ostin hampurilaisaterian räkäisesta pikaruokalasta juna-asemalta ja silti hintaa kertyi semmoiset 110kruunua, eli noin 14€. Lentokentällä minun ei pitänyt enää ostaa mitään, mutta mennessäni vaatekauppaan ruskeahiuksinen norjalaiskaunotar taivutteli minut ostamaan bokserit, jolloin ajattelin että otan sitten mustat kyllä ainakin. Hetkeä myöhemmin huomasin vilkuttavani myyjälle vaaleanvihreät tiukat Björn Borg bokserit kädessäni ja rahani hänen kädessään.

Ps. Myös hotelli oli aikas pirun hieno!


- Juha, HP-tiimiläinen

10. joulukuuta 2007

Rohkea ja avoin Jungner YLEltä...

Tsekatkaa hei, kun iso mies näyttää tunteitaan. Ja heti tulee sanomista.

Lue tästä: "Kanava lähti,
so fucking what"

Lainatakseni Jungneria, joka yritti puhua nuorille nuorten kielellä:
- Toinen moka oli se, että kun puhuin Ylen nuorempien edustajien kanssa, yritykseni heittäytyä nuorison kielenkäyttöön epäonnistui. Ehkä minulla alkaa olla vähän liikaa ikää tuohon genreen.

Ei sitten ihan onnistunut - paitsi ehkä nuorten mielestä.

No, toisaalta allekirjoittanut ei voi paljon krisoida. Toivotinhan itse kerran koulutuksessa:
"Helvetin hyviä myyntipäiviä. Olkaa ihan törkeen ahkeria".

12. marraskuuta 2007

Kulutusyhteiskunta on kuningas

Iltalehti, 11.11.07 lainaus:

Kolme kuoli alennusmyynnin tungoksessa

11.11.2007 7:34

Supermarketin alennusmyynti villitsi sadat kiinalaiset lauantaina niin hurjaan shoppailukiihkoon, että kolme ihmistä kuoli ja 31 loukkaantui ihmisten tungeksiessa sisään kauppaan.

Seitsemän loukkaantuneen vammat ovat vakavia.

Kohtalokas ryntäys alkoi aamukahdeksalta lounaisessa Chongqingin kaupungissa, kun Carrefour-ketjun myymälä oli avaamassa oviaan.

Innokkaat asiakkaat olivat jonottaneet tuntikausia päästäkseen hyödyntämään 20 prosentin alennuksia, joilla kauppa juhli kymmenvuotispäiväänsä.

Ostohysteria loppui kuitenkin lyhyeen, sillä viranomaiset määräsivät 7 000 neliömetrin kokoisen kaupan suljettavaksi onnettomuustutkinnan ajaksi.

(STT)

--> Jeesus, kyllä meillä Suomessa Hullut Päivät on siis vielä pientä...