20. marraskuuta 2008

Hieman erilainen New York Times

Luin uutisen, joka nappasi välittömästi huomioni ja sai minut hakemaan lisätietoa kerrotun tempauksen taustoista ja tekijöistä.

Kyseessä oli siis kansalaisaktivistiryhmien suunnittelema ja toteuttama sissimarkkinointitoimenpide, vale-New York Timesin julkaisu hieman erilaisella sisällöllä, kuin mitä ihmiset tuona päivänä osasivat odottaa.
Lehden etusivulla kerrottiin mm. Irakin sodan päättyneen sekä otettiin kantaa verouudistukseen. Lehteä jaettiin miljoonina painoksina ja lisäksi sille oli perustettu alkuperäistä muistuttava web-saitti.

Tempauksen taustalta löytyi kasapäin itsenäisiä toimittajia ja taiteilijoita mm. Yes Men- ja Anti-Advertising Agency -aktivistiryhmistä. CNN:n haastattelussa Steve Lambert, yksi pääorganisaattoreista, kertoi syyksi mm. halun kokeilla, miltä näyttäisi/vaikuttaisi, jos lehti kertoisi haluttuja uutisia. Lisäksi lehti antoi Obamalle mandaatin tärkeiden päätösten tekoon kyseisissä asioissa.

Tämä oli siis harkittu, huolella valmisteltu ja todistetusti huomioarvoa ja keskustelua herättänyt markkinointiteko. Miljoonien kappaleiden valepainoksesta povataan myös keräilynumeroa ja tempaus herätti jenkkimediat nostamaan jo 9 vuotta jatkuneen 'unohtuneen' Irakin sodan uudelleen otsikoihin.

Mielenkiintoista, kuinka erilaisia mielipiteitä projekti herätti. "Oikean" lehden nykyinen edustaja piti valenumeroa törkeänä temppuna. Sen sijaan lehden entisen toimittajan, nykyisen Joan Shorenstein -lehti-instituutin johtajan, Alex S. Jonesin mielestä kepponen oli kunnianosoitus lehdelle. Lausunnossaan hän oli sanonut mm. näin:
- Olen iloinen, että lehti ansaitsee huolellisen väärennöksen - jonkun mielestä.

Mitä mieltä sinä olet?

Oliko kyseessä törkeän toimiva sissimarkkinointitempaus hyvän asian puolesta vaiko hullu huijaus ja aidon NYT:in imagoa halventava temppu? Muuttuisiko suhtautumisesi, jos projektin taustalta olisi löytynyt 'ihan oikea' mainostoimisto, joka olisi tavoitellut kyseisellä tempauksella mediahuomiota ja lisää kaupallista menestystä?

Kerrottakoon, että kansalaisaktivistiryhmä Anti-Advertising Acengyn yksi missio on mm. puhdistaa julkiset paikat mainonnasta, koska heidän mielestä mainonnan ei pidä tunkeutua ihmisen elämään joka paikassa. AAA käyttää kuitenkin aatteensa ja toimintansa markkinointiin mm. perinteisiä markkinointiviestintä- ja PR-keinoja. ;)

26. lokakuuta 2008

PR:ää vai ei?

Ihana mieheni toi minulle PR-popcorneja, jotka joku tuttu oli iskenyt kätöseen kaupungilla. Nyt syödessäni niitä funtsin, minkäköhän firman ne mahtoi olla, kun hienosta graafisen suunnittelun tuotteesta, 'uusio-PR-pussista', pompsahti Taffelin tavallinen poppari-paketti, eikä muuta. Ehkä joku telkkoja myyvä firma? Tai kenties Finnkino? Eipä ollut paljon PR:ää, kun en tiedä, mikä firma makunautinnon tarjosi...

Nim. Logo ois kiva

10. lokakuuta 2008

Golf-lehti: Tyylikäs taitto ja selkeästi segmentoitu media

Onnittelut Golf-lehdelle, joka on positioitu selkeästi miehille, joilla on varaa (tai ainakin halua lampsia pankkiin hakemaan autolainaa) ja investoida kalliiseen, isoon autoon, johon taatusti mahtuu koko suvun bägit. ;)

Myös lehden mainonta on kohderyhmänsä mukaista.Ensimmäiset vastaantulevat mainokset:
- BMW - Esittelyssä uusi jättimalli 520d
- Passat CC - huomasitko leopardin?
- Audi A4 Quattro -mallisto laajenee
- Ja takakannesta löytyy Landcruiser. ;)

Ja muita mainoksia (Perinteisiä Arskamatkat ja Suntour-golfmatkojen ilmoituksia unohtamatta) lehdessä ei ollutkaan. Yksi Finnairin sponsori-ilmo tais kanssa löytyä.

Itse naisena, ei kallista autoa hankkivana golfaddiktina ja vakiintuneena lehden lukijana en voi olla miettimättä, kuinka hienosti joukosta erottuisi joku naiset 30-40-v. segmenttiin iskevä ilmo.

Vaikka media onkin segmentoitu miten on, niin Golfliiton antamien tietojen valossa lajin harrastajakunta on muuttunut melkoisesti viime vuosina ja samalla varmasti myös lehden lukijakunta (lehtihän tulee seurojen jäsenille). Laji ei ole enää niin elistinen kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Mukaan mahtuu pelaajaa kaikista sosioekonomisista luokista, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Naisia on yhä enemmän, seniori- ja junnutoiminta kasvaa vauhdikkaasti jne.

Mutta missä on näihin 'toissijaisiin' kohderyhmiin iskevät ilmoitukset, jotka taatusti erottuisivat automainosten joukosta? Näen sieluni silmin pinkinpunaisen tai limenvihreän Niken golfasusteilmoituksen, joka pomppaisi silmääni välittömästi. ;) Ehkä kyse onkin siitä, että median profiilia ei haluta edes muuttaa ja vain luksusautomainokset on kelpuutettu luomaan ja ylläpitämään mielikuvaa lukijakunnasta?

6. lokakuuta 2008

Mummoilta kuulee totuuden TJL:n bussimainoskampanjasta

Vanhempi rouva toiselle vähintään yhtä vanhalle rouvalle bussipysäkillä:

"Mitä tossa mainoksessa on"
"En määäääääää tiiä, ihmiset siinä liftaa"
"Jaah, miksi"
"No, etkö sääääääää nyt osaa lukea? Siinähän lukee: Ei elämäääääääää ilman busseja"
"Jaah... Nyt määäääääää tajusin"

Eli todistetusti ainakin 50 % TJL:n kampanjan keulakuvan nähneistä yli 80-vuotiaista hiffasi mainoksen. ;) Kyllä hymyilytti kuunnella keskustelua...

5. lokakuuta 2008

Ja vielä siitä asiakaspalvelusta....

Vietin ihanan viikonlopun Helsingissä. Ohjelmaan kuului ravintolaillallinen, vanhojen ystävien ja uusien tuttavuuksien tapaamisia, teatterielämys konjamiinikahveineen ja laiska flaneerausretki silakkamarkkinoiden humussa. Kolmen päivän nautinto olisi ollut täydellinen ilman yhtä tapahtumaa. Tai oikeastaan yhtä lausetta.


Päätimme poiketa kotimatkalla Riihimäen sukulaisten luona. Halusimme viedä tuliaisia, joten poikkesimme Bulevardin kahvisalonkiin ostamaan kahvipullat mukaan.

Minä: Hei! Mä ottaisin viisi korvapuustia mukaan kiitos.
Myyjä: Jaa viis? No siinä meneekin sit kaikki meidän pullat.

Tämän jälkeen myyjä siirteli viinereitä otsa rypyssä tyhjään koloon, jonka röyhkeästi anastamani korvapuustit olivat jättäneet. Maksettuani ostokseni myyjä ei vaivautunut kiittämään tai hyvästelemään, vaan katosi möyhimään vitriiniä.

Siis haloo! Koristeiksiko te niitä puusteja leivotte? Vai tuotinko hirvittävät tappiot kahvilallenne, kun ostin kerralla viisi pullaa sen sijaan, että viisi asiakasta olisi ostanut pullan hintavan erikoiskahvinsa kylkeen. Vai tuottiko törkeä ostovimmani sinulle hirvittävästi lisätyötä, sillä olit kuvitellut puustien riittävän koko päiväksi. Ehkä olit suunnitellut syöväsi itse yli jääneet pullat työpäivän jälkeen ja sinua ketutti, kun pilasin suunnitelmasi.

Oli syy mikä hyvänsä, hämmästelen suuresti sitä, että ihmiset, joilla ei ole minkäänlaisia taipumuksia asiakaspalvelualalle, hakeutuvat kyseiseen duuniin. On tökeröä asiakkaiden aliarvioimista myydä hintavia tuotteita nyrpeällä naamalla. Voisinhan minä pyöräyttää yhden kahvikupillisen ja korvapuustin hinnalla kotona kaksi pellillistä pullia ja pannullisen sumppia. Tulen kahvilaan, koska haluan nauttia kauniista miljööstä, katsella ihmisiä ja kadun vilinää ja ennen kaikkea päästä vähemmällä vaivalla ja olla palveltavana. Palvelemisessa ei ole kyse orjamaisesta nöyristelystä, vaan toisen huomioimisesta, ystävällisyydesta ja positiivisuudesta.

Muistan Päivi Luomasen sanoneen promokoulutuksessa, että jos sinulla on huono päivä, säästä sekä itseäsi että kaikkia muita ja jää kotiin. Jos asiakaspalvelu tuntuu Bulevardin kahvilan tytöstä inhottavalta velvollisuudelta, hän itsekin olisi varmasti onnellisempi jossain toisessa työssä -meistä asiakkaista puhumattakaan.

Viisi pullaa, ei voi olla niin vaikeaa. Kai teillä käy lähifirmojen työntekijöitä ostamassa isompiakin satseja kahvitunnille ja palavereihin? Tai ehkä he ovatkin viisastuneet ja vaihtaneet kahvilaa.